Jere Rouhiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jere Rouhiainen
Henkilötiedot
Syntynyt16. tammikuuta 1996 (ikä 28)
Tampere, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Roske
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 182 cm
Paino 78 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2014–
Aik. seurat LeKi (Mestis)
Tappara (SML)
KooKoo (SML)
HPK (SML)
TUTO Hockey (Mestis)
Grenoble (Ranska)

Jere Rouhiainen (s. 16. tammikuuta 1996 Tampere) on suomalainen jääkiekkopuolustaja.

Rouhiainen on Tapparan kasvatti. Hän voitti C-nuorten SM-hopeaa vuosina 2011 ja 2012. Rouhiainen oli Tapparan eniten maaleja runkosarjassa tehnyt puolustaja sekä B-nuorissa kaudella 2012–2013[1] että A-nuorissa kaudella 2013–2014.[2] Hän teki molempina kausina yhdeksän osumaa.[3]

Kaudeksi 2014–2015 Rouhiainen nostettiin Tapparan SM-liigarinkiin. Hän pelasi ensimmäisen miesten sarjaottelunsa Mestarien liigassa 23. syyskuuta 2014 vieraissa tšekkiläistä HC Třineciä vastaan. Rouhiainen merkittiin Tapparan seitsemänneksi puolustajaksi.[4] Hänelle merkittiin ottelusta teholukema +1.[5] Rouhiainen pelasi kauden aikana kaksi CHL-ottelua, mutta ei kuitenkaan debytoinut vielä SM-liigassa. Hän pelasi kuitenkin miesten pelejä neljän ottelun verran lainalla Mestis-joukkue Lempäälän Kisassa.[3] Rouhiainen oli Tapparan A-nuorten tehokkain puolustaja tehoilla 12+12=24.[6] Hänen edellään koko A-nuorten SM-liigan puolustajien maalipörssissä oli vain Bluesin Veeti Vainio.[7]

Toukokuussa 2015 Rouhiainen solmi Tapparan kanssa 2+1-vuotisen SM-liigasopimuksen.[8] Hän teki kaudella 2015–2016 liigadebyyttinsä. Rouhiainen esiintyi Tapparan SM-liigakokoonpanossa ensimmäisen kerran 20. lokakuuta 2015 vieraissa Rauman Lukkoa vastaan, mutta hän jäi ottelussa kuitenkin ilman peliaikaa.[9] Seuraavassa ottelussa 21. lokakuuta 2015 Vaasan Sportia vastaan Rouhiainen sai jääaikaa 4.52 minuuttia.[10] Hän pelasi kauden aikana Tapparan liigajoukkueessa 13 runkosarja- ja kolme CHL-ottelua ilman tehopisteitä. Rouhiainen pelasi suurimman osan kaudestaan lainalla LeKin Mestis-joukkueessa, jossa tulokaskausi toi 37 runkosarjaottelussa tehot 2+7=9. Mestis-kauden jälkeen hän vahvisti Tapparan A-nuoria kevään 2016 pudotuspeleissä.[3]

Kaudella 2016–2017 Rouhiainen jäi Tapparassa edelleen varsin pieneen rooliin ja hän pelasi varsinaisen SM-liigan tulokaskautensa aikana 35 runkosarja- ja neljä CHL-ottelua tehden yhden syöttöpisteen. Rouhiainen voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden.[3] Hän pelasi kauden aikana LeKissä lainalla 17 runkosarjaottelua ja jakoi joukkueen sisäisen tehotilaston voiton Tuomas Koskisen kanssa lukemalla +8.[11] Joulukuussa 2016 Rouhiainen teki Tapparan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[12] Myös kaudella 2017–2018 hän jäi pieneen rooliin ja pelasi vain 22 runkosarja- ja neljä CHL-ottelua. Rouhiainen pelasi kauden aikana SM-liigassa myös yhteensä viisi ottelua lainalla KooKoossa ja Hämeenlinnan Pallokerhossa, joissa hän paikkasi loukkaantumisia. Rouhiainen vietti suurimman osan runkosarjastaan lainalla LeKissä, jonka tehokkain puolustaja hän oli tehoilla 5+18=23. Rouhiainen palasi loppukaudella Tapparaan, joiden A-nuoria hän vahvisti pudotuspeleissä ollen joukkueen paras syöttäjä seitsemällä syöttöpisteellään.[13] Rouhiainen ei saanut SM-liigassa peliaikaa pudotuspeleissä, mutta riittävä määrä runkosarjaotteluita riitti kuitenkin SM-hopeaan.[3]

Rouhiainen siirtyi kaudeksi 2018–2019 vuoden mittaisella sopimuksella TUTO Hockeyn Mestis-joukkueeseen.[14] Hänen runkosarjansa jäi loukkaantumisen vuoksi vain 17 ottelun mittaiseksi, mutta Rouhiainen kuntoutui kuitenkin pudotuspeleihin. Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-pronssia. Elokuussa 2019 Rouhiainen palasi alkukaudeksi 2019–2020 lainalle Tapparan SM-liigajoukkueeseen, joka toimi TUTOn yhteistyöjoukkueena.[15] Hän teki liigauransa avausmaalin 7. joulukuuta 2019 vieraissa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan.[16] Rouhiainen pelasi Tapparassa suurimman osan alkukaudestaan, kunnes joulukuussa 2019 hän teki seuran kanssa kevääseen 2021 asti ulottuvan sopimuksen.[17] Rouhiainen pelasi siellä 28 runkosarjaottelua tehopistein 1+5=6 ja kaksi CHL-ottelua tehden yhden syöttöpisteen. Kevätkaudella hän palasi kuitenkin TUTOon, jossa Rouhiainen pelasi myös kauden viimeiset pelinsä. Hän pelasi kauden aikana myös yhden Mestis-ottelun lainalla KOOVEE:ssä. Kaudella 2020–2021 Rouhiainen teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehtyään 47 runkosarjaottelussa tehot 2+5=7. Hän ei saanut kuitenkaan peliaikaa pudotuspeleissä.[3]

Kaudeksi 2021–2022 Rouhiainen siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ranskan Ligue Magnusin Brûleurs de Loups de Grenobleen. Joukkuetta valmensivat suomalaiset Jyrki Aho ja Ari-Pekka Siekkinen.[18] Ensimmäisellä kaudellaan Grenoblessa Rouhiainen oli voittamassa Ranskan mestaruutta ja kahdella seuraavalla Ranskan cupia. Kauden 2023-2024 jälkeen hän siirtyi Ranskan liigan Ducs d'Angers -joukkueeseen.[19]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Nuorten olympialaiset
Kultaa Kultaa Innsbruck 2012 jääkiekko

Rouhiainen pelasi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2014 ja Ivan Hlinkan muistoturnauksessa vuonna 2013. Hän oli myös voittamassa alle 16-vuotiaiden maajoukkueen mukana nuorten olympiakultaa Innsbruckissa 2012. Rouhiainen edusti myös alle 17-vuotiaiden maajoukkuetta Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla vuonna 2013 voittaen kultaa.[3] Yhteensä hän on pelannut 15 nuorten ja 52 poikien maaottelua.[20]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
2012–2013 Tappara A-SM 11 0 2 2 6
2013–2014 Tappara A-SM 46 9 7 16 22 2 0 0 0 0 U18 5 0 2 2 4
2014–2015 Tappara A-SM 44 12 12 24 37
LeKi Mestis 4 0 0 0 2
2015–2016 Tappara A-SM 3 2 2 4 0 3 0 1 1 0
Tappara SM-liiga 13 0 0 0 0
LeKi Mestis 37 2 7 9 16
2016–2017 Tappara A-SM 2 0 2 2 0 2 0 0 0 2
Tappara SM-liiga 35 0 1 1 4 Kanada-malja
LeKi Mestis 17 2 7 9 12
2017–2018 Tappara A-SM 8 0 7 7 4
Tappara SM-liiga 22 0 1 1 2
LeKi Mestis 29 5 18 23 10
HPK SM-liiga 1 0 0 0 0
KooKoo SM-liiga 4 0 0 0 0
2018–2019 TUTO Hockey Mestis 17 3 8 11 6 11 2 4 6 6
2019–2020 TUTO Hockey Mestis 20 3 11 14 6
Tappara SM-liiga 28 1 5 6 16
KOOVEE Mestis 1 0 0 0 0
2020–2021 Tappara SM-liiga 47 2 5 7 10
2021–2022 Grenoble Ranska 41 10 25 35 8 14 1 4 5 17
2022–2023 Grenoble Ranska 42 9 12 21 18 15 2 13 15 0
2023–2024 Grenoble Ranska 40 11 27 38 2 9 4 1 5 2
5 kautta yhteensä SM-liiga 150 3 12 15 32
6 kautta yhteensä Mestis 125 15 51 66 52 11 2 4 6 6
3 kautta yhteensä Ranska 123 30 64 94 28 38 7 18 25 19
  1. Elite Prospects - Tappara U18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  2. Elite Prospects - Tappara U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Jere Rouhiainen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  4. Matches championshockeyleague.com. 23.9.2014. Champions Hockey League (CHL) AG. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  5. Matches championshockeyleague.com. 23.9.2014. Champions Hockey League (CHL) AG. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  6. Elite Prospects - Tappara U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  7. Elite Prospects - U20 SM-liiga Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  8. Jani Lajunen siirtyy Ruotsista Tapparaan Jatkoaika.com. 6.5.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 21.5.2015.
  9. Ottelutilastot liiga.fi. 20.10.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 22.10.2015.
  10. Ottelutilastot liiga.fi. 21.10.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 22.10.2015.
  11. Elite Prospects - LeKi eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  12. Tapparalle jatkosopimuksia - Järvinen jatkaa kolme kautta Jatkoaika.com. 20.12.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.5.2017.
  13. Elite Prospects - Tappara U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
  14. Rouhiainen ja Mattsson vahvistamaan TUTOn puolustusta Jatkoaika.com. 8.8.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.8.2018.
  15. Jere Rouhiainen Tapparan mukana alkukaudesta tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 24.8.2019.
  16. Otteluseuranta liiga.fi. 7.12.2019. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 21.3.2020.
  17. Seppä, Lassi: Tappara solmi neljä jatkosopimusta − Vittasmäki ja Bertrand jatkavat kirvesrinnoissa pitkään Jatkoaika.com. 23.12.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.12.2019.
  18. Yli-Mäenpää, Joni: Jere Rouhiainen siirtyy Tapparasta Ranskaan Jatkoaika.com. 8.6.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.6.2021.
  19. JERE ROUHIAINEN, UN FINLANDAIS EN ANJOU ! - Les Ducs d'Angers www.lesducsdangers.fr. Viitattu 2.7.2024.
  20. Pelaajat – R tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 28.4.2018.