Jean-Marie Roland de La Platière

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean-Marie Roland de La Platière, François Bonnevillen maalaama muotokuva vuodelta 1792.

Jean-Marie Roland de La Platière (18. helmikuuta 1734 Thizy15. marraskuuta 1793 Bourg-Beaudouin)[1] oli ranskalainen poliitikko. Hän oli Ranskan suuren vallankumouksen aikana yksi girondistipuolueen johtajista yhdessä vaimonsa Jeanne Marie Rolandin (”madame Roland”) kanssa. Hän toimi Ranskan sisäministerinä kahteen otteeseen vuosina 1792–1793.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vallankumousta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rolandin isä oli upseeri.[1] Ennen vallankumousta Roland toimi virkamiehenä kuninkaallisessa manufaktuurien tarkastushallinnossa, johon hän pääsi alkuaan erään sukulaisensa avulla.[2] Hän oli manufaktuurien tarkastajana Amiensissa vuosina 1780–1784 ja Lyonissa vuodesta 1784. Roland meni helmikuussa 1780 naimisiin itseään 20 vuotta nuoremman Jeanne-Marie ”Manon” Phliponin kanssa.[1] Heille synty yksi tytär, Marie-Thérèse-Eudora (myöh. Madame Champagneux, 1781–1858).[3] Roland julkaisi kirjoja manufaktuuritoiminnasta ja poliittisesta taloustieteestä.[1] Tärkein niistä oli yhdessä Jeannen kanssa kirjoitettu kolmiosainen Dictionnaire des manufactures et des arts, joka ilmestyi vuosina 1784–1790 osana Encyclopédie Méthodiqueta, Diderot’n ensyklopedian laajennettua versiota.[3][2] Roland valittiin myös Lyonin kaupunginhallintoon.[4]

Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Girondistipuolueen muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madame Roland, Johann Julius Heinsiuksen maalaama muotokuva vuodelta 1792.

Roland otti vuonna 1789 puhjenneen vallankumouksen ilolla vastaan.[1] Helmikuussa 1791 Lyonin kaupunginhallitus lähetti hänet Pariisiin neuvottelemaan paikallisen teollisuuden ja kaupan tukemiseen tarkoitetusta lainasta.[3] Hän oleskeli pääkaupungissa syyskuuhun 1791 saakka ja muutti sinne pysyvästi saman vuoden joulukuussa.[2] Jo ensimmäisen oleskelun aikana hänen kodistaan Pariisin rue Guénégaud’lla tuli madame Rolandin pitämä suosittu poliittinen salonki ja säännöllinen kohtaamispaikka muotoutumassa olleelle uudelle maltillisten tasavaltalaisten poliittiselle ryhmittymälle, girondisteille.[5] Roland hyötyi varsinkin vaimonsa vaikutusvallasta sekä ystävyydestään girondistijohtaja Jacques Pierre Brissot’n kanssa.[1] Koko girondistipuolue syntyi alkujaan Rolandien ja Brissot’n ystäväverkostojen pohjalle. Tärkeitä varhaisia tuttavuuksia olivat muun muassa François Buzot ja Jérôme Pétion de Villeneuve. Tässä vaiheessa Roland ja muut girondistit toimivat vielä Pariisin jakobiiniklubin piirissä.[5]

Ensimmäinen ministerikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaatimattomasta koulutuksestaan huolimatta Roland sai maineen kyvykkäänä ja aikaansaavana henkilönä. Kun kuningas Ludvig XVI 23. maaliskuuta 1792 nimitti pääosin girondisteista koostuneen hallituksen, Rolandista tuli Ranskan sisäministeri.[1][2] Hän kannatti Ranskan sodanjulistusta Itävallalle huhtikuussa 1792[1] ja rahoitti girondistien La Sentinelle -lehteä[5][3]. Roland riitautui kesäkuun alussa kuninkaan kanssa, kun tämä kumosi veto-oikeudellaan hallituksen päätöksen perustaa Pariisin ulkopuolelle sotilasleiri maakunnista saapuneille Ranskan kansalliskaartin vapaaehtoisille (fédérés). Roland lähetti kuninkaalle 10. kesäkuuta vaimonsa Jeannen laatiman kirjeen, jossa hän vaati kuningasta peruuttamaan vetonsa tämän sekä eräiden muiden kansalliskokouksen hyväksymien lakien osalta, jotka koskivat muun muassa vastavallankumouksellisten emigranttien ja pappien rankaisua. Närkästynyt Ludvig XVI reagoi tähän erottamalla 13. kesäkuuta Rolandin ja muut girondistiministerit.[1][2]

Toinen ministerikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuileries’n palatsin valtauksen ja monarkian kumoamisen myötä Roland palasi sisäministeriksi 10. elokuuta 1792 nimitettyyn väliaikaishallitukseen eli toimeenpanevaan neuvostoon (Conseil exécutif). Hän oli järkyttynyt niin sanotuista syyskuun murhista ja ryhtyi johtamaan girondistien kamppailua radikaalimpaa vuoripuoluetta vastaan, jotta vallankumous ei karkaisi käsistä.[1][2] Rolandin hyökkäykset vaikutusvaltaista vallankumousjohtaja Georges Dantonia kohtaan luultavasti vaikuttivat siihen, että Danton päätti liittoutua tiiviimmin jyrkemmän Maximilien de Robespierren kanssa.[1] Vuoripuoluelaiset erottivat Rolandin jakobiiniklubista 26. marraskuuta 1792.[5] Roland sai 20. marraskuuta 1792 tiedon Tuileries’n palatsin kätketystä rautakaapista löytyneestä kuninkaan salaisesta kirjeenvaihdosta, joka saatettiin julkisuuteen. Koska Roland ei luetteloinut kaapin sisältöä todistajien läsnäollessa, alettiin sittemmin levittää huhuja, että hän olisi pimittänyt sieltä asiakirjoja, jotka todistivat girondistien tehneen salaista yhteistyötä Ludvig XVI:n kanssa ennen tämän syrjäyttämistä.[1] Roland yritti turhaan pelastaa Ludvigin oikeudenkäynniltä ja kuolemantuomiolta. Hän erosi ministerinvirasta 23. tammikuuta 1793, kaksi päivää kuninkaan teloituksen jälkeen.[1][2]

Tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rolandista annettiin vangitsemismääräys girondistivastaisen kansannousun yhteydessä 2. kesäkuuta 1793, mutta hän onnistui pakenemaan Roueniin ja piiloutumaan.[1][2] Jeanne Roland jäi Pariisiin, jossa hänet vangittiin ja asetettiin myöhemmin terrorin aikana syytetyksi vallankumoustuomioistuimeen yhdessä muiden girondistijohtajien kanssa. Madame Roland teloitettiin Pariisissa 9. marraskuuta 1793.[3] Saatuaan tiedon vaimonsa kuolemasta Roland käveli piilopaikastaan Rouenista läheiseen Bourg-Beaudouiniin, jossa hän teki itsemurhan 15. marraskuuta survaisemalla miekkakeppinsä omaan sydämeensä. Hän jätti jälkeensä hyvin katkeran kirjeen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Jean-Marie Roland (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.4.2019.
  2. a b c d e f g h Nordisk familjebok (1916), s. 636–637 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.4.2019.
  3. a b c d e Roland, Madame (1754–1793) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 30.4.2019.
  4. a b Roland, Jean Marie (englanniksi) Encyclopædia Britannica (1911), Wikisource. Viitattu 30.4.2019.
  5. a b c d Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 176–177, 182–183, 270, 385. Longman, Lontoo/New York 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]