Jarkko Honkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarkko Honkanen
Jarkko Honkanen
Jarkko Honkanen
Henkilötiedot
Syntynyt24. lokakuuta 1972 (ikä 51)
Kemijärvi
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1990-
Tyylilajit iskelmä ja pop kevyt rock
Yhtyeet Taiga, Lätkäfaijat, Honkanen & Vaara
Levy-yhtiöt Mager, Magnumlive, Power

Jarkko Tapio Honkanen (s. 24. lokakuuta 1972 Kemijärvi) on 1990-luvulla uransa aloittanut laulaja. Jarkko on ollut yhtyeineen mukana Taivaan tulet -televisiosarjassa. Hän osallistui Tangomarkkinat-laulukilpailuun vuonna 2014 sijoittuen tangokuningasfinaalissa viidenneksi. Hänen kotipaikkansa on Rovaniemi. Honkanen on tehnyt laulujen sanoituksia myös muille artisteille ja yhtyeille.

Yhtyeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iskelmäkeikoilla Honkanen aloitti esiintymisensä Pohjantähti-yhtyeen solistina vuonna 2004. Vuonna 2009 nimi muutettiin Taiga-yhtyeeksi, jonka kanssa hän esiintyy edelleen. Jarkko Honkanen & Taiga valittiin Vuoden 2017 tanssittajaksi.

Hän laulaa myös Honkanen & Vaara -duossa, sekä 2021 perustetussa Lätkäfaijat -yhtyeessä. Vuosituhannen alkupuolella hän on laulanut H. Moilanen & Osviitta -yhtyeessä, sekä 90 -luvulla toimineissa The Beats, sekä Sulo Armas & Pilvilinna -yhtyeissä.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hetken kestää onni kerrallaan (2009)
  • Illaksi kotiin (2010)
  • Ennen kuin aamu koittaa (2012)
  • Kaipuun kyyneleitä (Taiga) (2016)
  • Vaeltaja (Taiga) (2017) [Vuoden albumi -palkinto]
  • Suunta muuttumaton (Taiga) (2020)
  • Sydän (2021)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luu kouraan jää (01/2008)
  • Rosalie (06/2008)
  • Päältä terästä, sisältä kultaa (09/2008)
  • Maailman teille (06/2009)
  • Vanha 100A (01/2010)
  • Illaksi kotiin (03/2010)
  • Iltaan asti (08/2010)
  • Mustat silmät (Dark eyes) (11/2010)
  • Jos kipinä syttyy / Kadotin sinut (06/2011)
  • Jäit vierellein (01/2014)
  • Kaksi kaunista (05/2014)
  • La bella vita (09/2014)
  • Kaipuun kyyneleitä (Taiga) (01/2016)
  • Saavuttamaton (Taiga) (03/2016)
  • Hyvissä käsissä (Taiga) (04/2017)
  • Onnen hetket (Taiga) (05/2018)
  • Taivas rajana (Taiga) (06/2018)
  • Isän ääni (Taiga) (11/2018)
  • Ennen kuin aamu koittaa (Taiga) (01/2019)
  • Napakymppi (Taiga) (06/2019)
  • Läpikulkumatkalla (Taiga) feat. Esa Eloranta (10/2019)
  • Delilah (Honkanen & Vaara) (01/2021)
  • Tanssin kanssas aamuun (02/2021)
  • Taottua rautaa (04/2021)
  • Kaikenkantaja (08/2021)
  • Siellä se lepää (Lätkäfaijat) (04/2022
  • Leijonamieli (Kepasa ft. Lätkäfaijat) (05/2022)
  • Alkaa jo polttaa (Taiga)(05/2022)
  • Malja elämälle (Taiga) (09/2022)
  • Lätkäfaija (Lätkäfaijat) (10/2022)
  • Kankaan kaunis Katriina (Honkanen & Vaara) (01/2023)
  • Yhden yön (Taiga) (05/2023)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rakkauden kellot, Mielessäin vain ja En ole yksin (02/2005)
  • Tielle taas, Vuoden jokaisen ja Paratiisiin (03/2006)
  • Haaveiden harhaa, Lapin taika ja Rakkauden kellot (07/2007)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjoisen tähdet 2: Mielessäin vain (12/2005)
  • Junakapina -levy: Miks’ rata vanha katoaa (08/2006)
  • Pohjoisen tähdet 3: Taivaan värit (06/2014)
  • Pohjoisen tähdet 4: Napakymppi (03/2020)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]