Janne Kettunen (muusikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Janne Kettunen
Henkilötiedot
Muusikko
Tyylilajit Kuoromusiikki
Funk rock
Pop
Soittimet Trumpetti, laulu
Yhtyeet Seminaarinmäen mieslaulajat
Funkykarkurit
A-Tyyppi

Janne Kettunen on suomalainen muusikko, tuottaja ja säveltäjä. Hän omistaa jyväskyläläisen musiikkistudio Studio Audion. Kettunen tunnetaan myös Semmareiden ja Funkykarkureiden jäsenenä.

Alun perin Kuopiosta kotoisin oleva Kettunen muutti Jyväskylään 1988 opettajaopintojen perässä. Seuraavana vuonna perustettiin opettajaopiskelijoista koostuva Seminaarinmäen mieslaulajat, jossa Kettunen on edelleen mukana. Samoihin aikoihin hän oli perustamassa niin ikään opiskelijakaveruksista koostunutta Collection Blues Bandia, joka 1990-luvulla sai nimekseen Funkykarkurit.[1] Funkykarkureissa hän soitti trumpettia ja lauloi.

Janne Kettunen pyörittää päätyönään Seppälässä sijaitsevaa Studio Audiota, jonka toiminnassa hän on ollut mukana jo 1990-luvulta lähtien.[1][2]

  1. a b Lundell, Mikko: Semmarien Janne Kettusen ensimmäiset bileet aikoinaan Jyväskylässä johtivat putkaan – "Tapaus muistutti siitä, että hauskaa saa olla, mutta joku raja pitää olla". Keskisuomalainen, 5.10.2021. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 13.6.2024.
  2. Ammattilaisemme Studio Audion kotisivut. Viitattu 13.6.2024.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.