Janne Halonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Janne Halonen (s. 1980 Mikkeli)[1] on suomalainen muusikko, musiikkialan yrittäjä ja opettaja. Hänet tunnetaan Helsinki-Cotonou Ensemble -yhtyeen kitaristina ja johtajana.

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halonen kasvoi Jyväskylässä ja kävi koulunsa siellä. Hän opiskeli musiikkia paikallisessa musiikkiopistossa. Ensimmäiset levynsä hän osti Neuvostoliitossa, josta sai levyjä pilkkahintaan. Monet levyt olivat länsimaisia, mutta neuvostoliittolaisia julkaisuja, joten Halosella kesti vuosia saada selville, kenen musiikkia hän kuunteli. Ajan veivät musiikkiopisto ja kitaransoitto, ja koripalloharrastus sai jäädä, koska se oli vaarallinen sormien kannalta. Halonen vietti vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa, jossa aukeni uusi musiikillinen maailma. Se vaikutti koulunkäyntiin negatiivisella tavalla. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Halonen palveli armeijassa Tikkakoskella Ilmavoimien sotilassoittokunnassa.[1]

Armeijan jälkeen Halonen pääsi Paula Koivuniemen kesäkitaristiksi. Pesti oli jossain määrin pelottava, sillä kappaleet piti osata ulkoa eikä lavalla saanut olla nuotteja.[1]

Kesän jälkeen Halonen muutti Helsinkiin. Ensimmäisten kahden vuoden aikana hänellä ei juuri ollut töitä, koska hän ei tuntenut helsinkiläisiä ja koska kilpailu muusikkojen välillä oli kova. Hän opiskeli ensin Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa. Kun töitä sai, hän pääsi töihin teatteriin muusikkona, sovittajana ja kapellimestarina. Lisäksi hän soitti coverbändeissä. Hän pääsi myös Hair-musikaalista tehtyyn Let the Sunshine In -esityksen kapellimestariksi.[1]

Noin vuonna 2005 hän kiinnostui afrikkalaisesta musiikista. Hän löysi beniniläisen kitaristin Lionel Loueken levyjä. “Minua häiritsi se, etten tajunnut siitä musiikista mitään. Pidin lopputuloksesta, mutten osannut analysoida sitä mitenkään”, Halonen kertoi Suomen Kuvalehdelle.[1]

Halonen haki stipendiaatiksi Villa Karoon Beniniin ja pääsi sinne vuonna 2009. Sitä ennen hän kävi Göteborgissa kuuntelemassa Herbie Hancockin konsertin, koska Loueke soitti tämän orkesterissa. Konsertin jälkeen hän pääsi tapaamaan Louekea tämän hotellissa. Loueke suhtautui Haloseen ystävällisesti ja ilmoitti tuttavilleen Beniniin, että sinne on tulossa suomalainen kitaristi.[1]

Ensimmäisenä iltana Beninissä hotellin oveen koputettiin ja Halosta pyydettiin ottamaan kitaransa mukaan. Paikallinen yhtye otti hänet mukaansa soittamaan. “Soitin heidän kanssaan koko yön, uiskentelin mukana, miten pystyin.” Halonen sanoo tuon yön muuttaneen hänen elämänsä suunnan. Hieman myöhemmin hän tapasi Grand Popossa Noël Saïzonoun, joka oli kuullut, että eräs suomalainen kitaristi etsii häntä. Saïzonousta tuli sitten hänen tärkein yhteistyökumppaninsa Beninissä.[1]

Kun Halonen palasi Suomeen hänen silmänsä olivat avautuneet afrikkalaiselle musiikille, jota hän sittemmin on lähes yksinomaan harrastanut. Suomessa hän perusti yhdessä rumpali Juha Räsäsen ja basisti Sampo Riskilän kanssa yhtyeen. Saïzonou puolestaan vieraili vuonna 2011 musiikillisen yhteistyön merkeissä Suomessa. Näin sai alkunsa Helsinki-Cotonou Ensemble.[2]

Yhtyettä pyöritetään nykyään kahdella mantereella, ja sitä varten Halonen, Räsänen ja Riskilä ovat perustaneet osuuskunnan nimeltä No Problem! Music. Yhtye on julkaissut kolme studioalbumia ja yhden livealbumin. Levyt ovat olleet arvostelumenestyksiä ja avanneet ovia ulkomaille.[1]

  1. a b c d e f g h Axa Sorjanen: Hän: Janne Halonen. Paula Koivuniemen entinen kesäkitaristi perusti voodoosta rytminsä ammentavan bändin, joka menestyy maailmalla. Suomen Kuvalehti, 6.3.2015, nro 10/2015, s. 54–57. Helsinki: Otavamedia. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 30.4.2019. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Helsinki-Cotonou Ensemble: Helsinki-Cotonou Ensemblen Facebook-sivut Facebook. Viitattu 27.4.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Axa Sorjanen: Hän: Janne Halonen. Paula Koivuniemen entinen kesäkitaristi perusti voodoosta rytminsä ammentavan bändin, joka menestyy maailmalla. Suomen Kuvalehti, 6.3.2015, nro 10/2015, s. 54–57. Helsinki: Otavamedia. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 30.4.2019. (Arkistoitu – Internet Archive)