Jan Malmsjö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malmsjö vuonna 2013.

Jan Malmsjö (s. 29. toukokuuta 1932 Lund) on ruotsalainen näyttelijä, laulaja ja tanssitaiteilija, joka on esiintynyt Ruotsin teatterilavoilla erityisesti musikaali- ja operettirooleissa. Hän tuli kansainvälisesti tunnetuksi Ingmar Bergmanin elokuvinakin tunnetuista televisiosarjoista Kohtauksia eräästä avioliitosta (1973) ja Fanny ja Alexander (1982), jossa hän näyttelee piispa Vergéruksen keskeisen draamaroolin[1].

Lundissa syntynyt Malmsjö varttui Malmössä, jossa hänen molemmat vanhempansa olivat varieteetaiteilijoita Hippodrom-teatterissa. Jan-poika esiintyi ensi kerran yhdeksänvuotiaana Franzie-operetissa ja oli mukana myös Malmön kansanpuiston lastenteatterissa. Isä oli ankara, eikä poika pitänyt häneen yhteyttä äidin kuoleman 1962 jälkeen.

Vuonna 1950 Jan Malmsjö pääsi Kuninkaallisen draamateatterin oppilaskouluun Tukholmassa ja työskenteli sitten Göteborgin kaupunginteatterissa 1953–1958. Vuonna 1958 hän sai kiinnityksen Ruotsin yleisradioyhtiön televisioteatteriin. Läpimurto Malmsjölle oli päärooli Leslie Bricussen ja Anthony Newleyn musikaalin Stop the World, I Want to Get Off ruotsalaistuotannossa vuonna 1963 Tukholman Scalateaternissa[2]. Levylaulajana ja sanoittajana Malmsjön ura alkoi vuonna 1967 ruotsinkielisellä versiolla Tom Jonesin maailmanhitistä ”Green Green Grass of Home”.

Vuonna 1961 Malmsjö esiintyi ruotsalaisessa minitelevisiosarjassa Nina, Nora, Nalle[3]. Vuonna 1984 hän esiintyi Ruotsin television ja Yle TV1:n yhteistuotannossa, Leena Vihtosen ohjaamassa viihdeohjelmassa Kohtaamisen muisto, jonka laulut ja lausuntaesitykset pohjautuvat 20 pohjoismaisen runoilijan teksteihin[4].

  1. Jan Malmsjö Elonetissä.
  2. Uexküll, Sole: Pikkumiehen tarina eli "erilainen" musical. Helsingin Sanomat, 17.10.1963, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  3. Jan Malmsjö Google haku. Viitattu 30.1.2024.
  4. Kajava, Jukka: Sensuellia, kirkasta runoa. Helsingin Sanomat, 23.10.1984, s. 49. Näköislehti (maksullinen).
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Jan Malmsjö