Jakob Lorber

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jakob Lorber

Jakob Lorber (s. 22. heinäkuuta 1800 Kanischa, Steiermark, Saksalais-roomalainen keisarikunta; k. 24. elokuuta 1864 Graz, Itävalta) oli itävaltalainen muusikko, mystikko ja kirjailija. Hän kutsui itseään "Jumalan kirjuriksi" ja katsoi kirjoittavansa jumalallisen inspiraation johtamana. Hänen seuraajansa muodostavat opintopiirejä, Lorber-yhteisöjä, jotka puolestaan ovat järjestäytyneet löyhäksi yhteenliittymäksi nimeltä Lorber-seura (saks. Lorber-Gesellschaft), joka toimii erityisesti saksankielisillä alueilla.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorber syntyi 22. heinäkuuta 1800 tuolloin Itävaltaan kuuluneessa Kanischassa (nykyään Šentilj Sloveniassa) roomalaiskatolilaiseen talonpoikaisperheeseen. Nuorukaisensa hän muutti Mariboriin (tuolloin Marburg an der Drau) ja työskenteli siellä paikallisen seurakunnan urkurina. Hän opiskeli myös latinaa paikallisen papin avustamana, ja hänen rohkaisemanaan Lorber päätti ryhtyä pappisuralle. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt pappisseminaariin, vaan elätti itseään opettajana ja myöhemmin täysipäiväisenä muusikkona ja säveltäjänä. Syvästi uskonnollinen Lorber tutki Raamattua sekä useiden uskonnollisten mystikkojen, kuten Jakob Böhmen, Johann Tennhardtin ja Emanuel Swedenborgin teoksia.

15. maaliskuuta 1840 noin klo 6 aamulla Jakob Lorber kuuli oman kertomansa mukaan "sisäisen äänen" lähellä sydäntään. Tämä ääni, jonka Lorber tunnisti "Herramme Jeesuksen Kristuksen armon ääneksi" vaati häntä kirjoittamaan. Lorber nousi vuoteeltaan ja alkoi kirjoittaa kuulemansa äänen sanelun perusteella. Lopun elämäänsä Lorber toimi tämän sisäisen äänen kirjurina, kirjoittaen kuulemansa mukaan noin 20.000 käsinkirjoitettua sivua. Käsikirjoitukset levisivät ensin käsinkirjoitettuina kopioina, myöhemmin ne koottiin 25 kirjaksi ja lukuisiksi pienemmiksi kirjoituksiksi.

Jakob Lorberia on usein kutsuttu meedioksi. Hänen kirjoitustoimintansa ei kuitenkaan ollut mekaanista tai tiedostamatonta, vaan hän pysyi koko ajan tietoisena ympäristöstään ja ymmärsi myös kirjoittamansa. Osan teksteistään hän saneli ystävilleen. Lorber kirjoitti ja saneli sujuvasti, ilman taukoja, miettimistä tai tekstin parantelua. Hän saattoi myös sanella ja kirjoittaa useita teoksia samanaikaisesti, ja vaikka tekstin kirjoittamisesti oli vierähtänyt jo pidemmän aikaa, hän pystyi jatkamaan kirjoittamista uudelleen tarkastamatta, mihin kohtaan oli sanelussaan jäänyt.

Jakob Lorber kirjoitti elämänsä 24 viimeisen vuoden aikana kuulemansa "sanelun" pohjalta useita uskonnollis-filosofisia teoksia. Hän myös kertoi saavansa sanelun mukana koko joukon varhaiskristillisiä kirjoituksia, jotka olivat aikojen saatossa kadonneet. Jakob Lorber väitti kirjoittaneensa sanelun perusteella esimerkiksi Suuren Johanneksen evankeliumin. Kyseessä oli Uuden testamentin Johanneksen evankeliumin huomattavasti laajempi versio, joka sisälsi muiden muassa Jeesuksen pitkiä opetuspuheita ja kertomuksia hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan. Lorber kertoi myös ennallistaneensa kadonneen Paavalin kirjeen laodikealaisille – tällä ei ole mitään tekemistä eräissä Vulgatan käsikirjoituksissa olevan Paavalin laodikealaiskirjeen kanssa – sekä Jeesuksen ja kuningas Abgar V:n kirjeenvaihdon. Hän kertoi myös selvittäneensä Jeesuksen lapsuusvuosien vaiheet saatuaan saneluna täydellisen version apokryfisestä Jaakobin evankeliumista.lähde?

Lorberin täytettyä 60 vuotta hänen ruumiilliset voimansa alkoivat ehtyä, ja hän vietti pitkiä aikoja vuoteenomana. Seuraajiensa mukaan hänen henkiset kykynsä säilyivät kuitenkin terävinä, ja hän jatkoi sanelutyötään vielä kuolinvuoteellaankin. Lorber kuoli keuhkokuumeeseen 24. elokuuta 1864 Grazissa. Lorberin kuoleman jälkeen hänen kirjojaan alettiin julkaista kokoomateoksina, ja hänen seuraajansa muodostivat teosten opintopiirejä eli Lorber-seuroja. Hänen seuraajansa ovat myöhemmin pitäneet Lorberia eräänlaisena universaalinerona, jolla on annettavaa useimmille tieteenaloillelähde?. Esimerkiksi hänen opetuksensa aineen tosi olemuksesta on yhdistetty nykyaikaiseen kvanttifysiikkaan.

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakob Lorberin filosofiset ja uskonnolliset näkemykset ovat yhdistelmä perinteistä kristinuskoa, gnostilaisuutta ja yleisuskonnollista ajattelua. Lorberin maailmankuva on henkis-monistinen. Hänen mukaansa Jumalasta on virrannut puhdasta henkistä energiaa, josta on muodostunut todellinen maailma. Materia koostuu pienen pienistä hiukkasista, henkisistä "kipinöistä", jotka ovat puhdasta henkeä. Jumala loi itsestään säteilevästä energiasta henkisiä olentoja, joista suurin oli Lucifer, "valon kantaja". Jumala loi henkiolennot, jotta nämä voisivat kasvaa täydellisyydessä, tiedossa ja rakkaudessa. Aluksi nämä elivät täydellisessä rakkaudellisessa harmoniassa, mutta eivät enäälähde?.

Täydellinen rakkaus edellyttää kuitenkin tahdon vapautta, joka on tärkeä käsite Lorberin filosofiassa. Hänen mukaansa Lucifer kannattajineen lankesi pois täydellisestä rakkaudesta itsekkyyteen ja itserakkauteen. Tällöin hänen täydellinen "eetteriolemuksena" muuttui, "jäykistyi", materian alkusumuksi. Jumala päätti kuitenkin käyttää hyväkseen materian alkusumua ja luoda siitä konkreettisen, näkyvän maailman, jossa henkien olisi mahdollista kehittyä uudelleen kohti täydellisyyttä. Luciferin lankeemuksen seurauksensa syntyi luvuton määrä maailmankaikkeuksia planeettoineen ja aurinkokuntineen. Lorber kuvaa tätä eräänlaisena eriytymisprosessina. Jumala kokosi materiaksi kangistuneet henget yhteen ja muodosti heistä kosmisia kokonaisuuksia, "keskusaurinkoja". Osa hengistä kuitenkin alkoi kapinoida ja halusi muodostaa omia kokonaisuuksiaan. Näin luomisprosessi on eräänlaista eroamisen ja erottamisen prosessia, jossa maailmankaikkeus jakautaa aina vain pienempiin osiin, kuten galakseihin, aurinkokuntiin, planeettoihin ja kuihinlähde?.

Tellus on vain mitättömän pieni osa suunnatonta maailmankaikkeutta, mutta samalla se on kosmisen draaman päänäyttämö. Siellä ihmisten on määrä päättää omasta vapaasta tahdostaan, haluavatko he antaa jumalallisen energian puhdistaa itsensä niin, että heidän sielunsa voisi vapautua materian kahleista ja palata henkiseen todellisuuteen. Lorber opetti, että elämä on jatkuvat henkistymis- ja puhdistumisprosessi, jonka päämäärä on luopua täydellisesti materiasta ja yhdistyä uudelleen jumaluuteen, joka on puhdas henkinen todellisuus. Tämän saavuttaakseen ihminen voi joutua käymään läpi useita elämiä joko maapallolla tai jollain muulla planeetalla. Lorber uskoi siis jälleensyntymisoppiin. Hänen mielestään ihmisen suora vapautuminen materiasta on hyvin harvinaista. Toisaalta hän opetti, että jokainen sielu tulee lopulta vapautumaan materiasta ja löytämään uudelleen henkisen minänsä. Lorber opetti siis universalismia eli kaikkien pelastumista. Viime kädessä koko maailmankaikkeus tulee vapautumaan alkuperäiseen vapauteensa.

Lorberin ajattelusta puuttuu kristillinen ajatus sovituksesta. Hänen mielestään Jeesus Kristus oli jumalallinen lähettiläs, joka oli tullut kertomaan ihmisille tosiolevasta näkyvän maailman ja materian tuolla puolen sekä osoittamaan, että ihmiselle on mahdollista saavuttaa tuo henkinen maailma. Jeesus antoi siis esimerkin, jota ihmisten tulee seurata. Perinteisiin kirkkoihin Lorber suhtautui varauksella. Hänen mielestään ne olivat tietoisesti väärentäneet Jeesuksen opettaman totuuden poistamalla Raamatusta hänen opetuksiaan ja lisäämällä sinne esimerkiksi sovitusajatuksen. Toisaalta hän suvaitsi kristillisiä kirkkoja todellisen kirkon edelläkävijöinä.

Lorberin toiminnan arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorber sai jo elinaikanaan seuraajia, ja hänen kuolemansa jälkeen keskittyivät hänen teostensa julkaisukuntoon saattamiseen ja painamiseen. Lorberin seuraajat muodostivat paikallisia yhteisöjä ja opintopiirejä, joissa tutkittiin Lorbetin filosofiaa ja pyrittiin soveltamaan käytäntöön hänen opetuksiaan. Vuonna 1921 Lorberin seuraajat perustivat oman kirjankustantamon ja -painon nimeltä Lorber-Verlag. Vuonna 1924 Lorberin seuraajien yhteisöt liittyivät yhteen löyhästi organisoiduksi järjestöksi nimeltä Neusalems-Gesellschaft ("Neusalem-seura"). Tämä toimi lähinnä saksankielisissä maissa, vaikka toimintaa oli myös Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Kansallissosialistinen Saksa kielsi Neusalem-seuran 1937. Toisen maailmansodan jälkeen toiminta aloitettiin uudelleen vuonna 1949 nimellä Lorber-Gesellschaft ("Lorber-seura").

Lorberin seuraajien piirin ulkopuolella hänen kirjoituksiinsa on suhtauduttu enimmäkseen kriittisesti. Katolisen kirkon I Vatikaanikonsiili tuomitsi Lorberin teokset harhaoppisiksi vuonna 1869, koska hän ei tunnustanut Kristuksen sovitustyötä eikä kirkon asemaa pelastushistoriassa. Saksan evankeliset kirkot ovat todenneet, että Lorber saattoi toimia vilpittömässä uskossa, mutta että hänen teoksensa eivät silti sisällä oikeaa ilmoitusta.

Lorberin vaikutus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Lorber-seuran epävirallinen toiminta alkoi vuonna 1972. Tällöin Cosmos Syndicate alkoi julkaista monistemuotoista lehtistä Uusi ilmestys. Se julkaisi myös otteita Lorberin kirjoista. Toiminnasta vastasi rekisteröimätön Sitadel-yhdistys. Sitadelin toiminta hiipui kuitenkin muutamassa vuodessa, eikä Lorber-seuralla ole tällä hetkellä tiettävästi seuraajia Suomessa.