Jaakko Paasivirta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaakko Paasivirta (23. syyskuuta 1931 Helsinki18. tammikuuta 2011 Jyväskylä[1]) oli Jyväskylän yliopiston orgaanisen kemian professori. Hän oli NMR-spektroskopian uranuurtajia Suomessa.[2] Ympäristön tutkimuksen asiantuntijana Paasivirta otti ilmastonmuutoskysymykset esille jo 1970-luvulla, kun niiden vakavuutta ei vielä ymmärretty.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasivirta kirjoitti ylioppilaaksi 1950 Oulun lyseosta.[2] Sen jälkeen hän aloitti kemian opinnot Helsingin yliopistossa. Hän valmistui sieltä filosofian kandidaatiksi 1954 ja lisensiaatiksi 1959.[2] Hän väitteli tohtoriksi Oulun yliopistossa 1962 aiheesta Über 1-Methylnortricyclen-Verbindungen (engl. 1-Methylnortricyclene compounds).[2]

Hän toimi 1969 Turun yliopistossa kemian apulaisprofessorina, kun hänet nimitettiin orgaanisen kemian professoriksi Jyväskylään.[2] Hän aloitti Jyväskylän yliopiston professorina 1970.

Rakennekemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennekemian tutkijana hän oli erikoistunut NMR-spektroskopian soveltamiseen aineiden rakenteen tutkimuksessa. Hän oli alan pioneereja Suomessa. Paasivirran ansiosta NMR-spektroskopia menetelmänä vakiintui olennaiseksi osaksi fysiikan ja kemian tutkimusta.[3] Hänen mukanaan Jyväskylän yliopiston kemian laitokselle tuli alan tuntemusta ja laitoksella kehittyi hänen virkakaudellaan vahva osaaminen. Laitoksesta kehittyi yksi NMR-spektroskopian koulutusta tarjoavista yksiköistä Suomessa. Paasivirta teki yhtenä ensimmäisistä suomalaisista kemisteistä NMR-spektroskopiaa hyödyntäen tutkimusta isotoopeilla 1H, 19F ja 13C.[2] Hän tutki aineiden rakennetta myös massaspektrometrillä ja infrapunaspektometrillä.[2]

Ympäristökemian tutkija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristökemian tutkijana Paasivirran tutkimuskohteena oli myrkkyjen kulkeutuminen ravintoketjussa. Hän aloitti Päijänteellä ravintoketjututkimuksen 1970.[2] Tutkimusala oli vielä niin uusi Suomessa, että lehdistökin käsitti asian väärin ja lehdissä kirjoitettiin erheellisesti "Päijänteen ravintolaketjututkimuksesta".[2] Tutkimus laajeni myöhemmin koskemaan myrkkyjen erityisemmin ja varsinkin myrkkyjen kertymisen, leviämisen ja muuntumisen mekanismeja koskevaksi tutkimukseksi.[2]

Paasivirta oli huolissaan esimerkiksi jääkarhujen elinoloista, ja ilmakehään päässeiden kemikaalien vaikutuksesta luontoon hän oli huolissaan ympäristön kannalta, ihmiselle ei niistä hänen mukaansa ole välitöntä vaaraa.[1]

Opettajana Paasivirta pyrki havainnollistamaan käsiteltäviä aihealueita. Hän laati kemian opetusta varten lukuisan määrän opintomonisteita. Luentomateriaalissaan hän käytti värejä ja toisinaan hän piirsi oppimateraaliin kuvia kreikkalaisesta mytologiasta.[2] Sillä tavoin hän sai vaikeatkin aiheet jäämään paremmin opiskelijoiden mieleen. Hän kirjoitti myös oppikirjat mm. kemiallisen ekotoksikologian alalta ja kestävistä halogeeniyhdisteistä.[2] Paasivirta ohjasi uransa aikana lähes 30 väitöskirjaa.[2]

Paasivirta jäi virallisesti kemian laitokselta eläkkeelle 1996, mutta jatkoi tutkimustyötä vielä emerituksena. Hänellä oli kuolemaansa asti oma työhuone Jyväskylän yliopistolla. Hänen viimeinen artikkelinsa ilmestyi lokakuussa 2010 ruotsalaisessa Ecotoxicology and Environmental Safety-lehdessä.[2] Tutkimusuran viimeisinä vuosina häntä kiinnostivat kemikaalien ominaisuudet ja niiden ekotoksikologisten riskien arviointi.[2]

Paasivirta julkaisi urallaan 300 tieteellistä artikkelia.[2] Hän kirjoitti yhden artikkelin jopa A. I. Virtasen kanssa.[2] ISI-instituutin listalla siteeratuimmista tieteentekijöistä Paasivirta oli vuonna 2004 yksi yhdeksästä suomalaisesta.[1]

Paasivirta sai tieteellisistä ansioistaan lukuisia tunnustuksia mm. Suomalaisten kemistien seuralta, Suomen Kemian Seuralta, Suomen Kemistiliitolta ja Kemiralta.[2]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakko Paasivirta oli tuottelias kirjailija. Hän kirjoitti useita teoksia ympäristökemian alalta.

  • Paasivirta Jaakko: Kemiallisen sodankäynnin agenssien analytiikasta (1973). Helsinki: Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta.
  • Paasivirta Jaakko: Päijänteen ravintoketjujen myrkkyjäämätutkimus (1975). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta, Jaakko: Kemia XII: Torjunta-ainekemia: orgaanisen kemian laudatur-erikoiskurssi (1975). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Ympäristömyrkkytutkimus Jyväskylän yliopistossa (1978). Jyväskylä: Jyväskylän yliopistoyhdistys.
  • Paasivirta Jaakko: Torjunta-ainejäämien rakennekemia 1975-1977 - loppuraportti Suomen Akatemialle (1978). Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kemian laitos.
  • Paasivirta Jaakko: Ympäristökemikaalien rakennetutkimus ja analytiikka: tutkimuksen loppuraportti 1977-1980 (1981). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kemian laitos.
  • Paasivirta Jaakko: Torjunta-ainekemia (1980). Espoo: Otakustantamo.
    • Teoksen 2. tarkistettu painos 1981, 3. tarkistettu painos 1987
  • Paasivirta Jaakko: Kemia XIII: lääkeaineiden orgaaninen kemia : orgaanisen kemian laudatur-erikoiskurssi : kemian syventävät opinnot KEM 361 (1984). Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kemian laitos.
  • Paasivirta Jaakko: Kloorifenolit lumessa: tutkimus Pohjoisnavan, Palin ja Keski-Suomen näytteistä (1985) Jyväskylä: Keski-Suomen vesipiirin toimisto.
  • Paasivirta Jaakko: Kemia X: NMR-spektrien analyysi ja tulkinta (1985). 3. uudistettu painos, Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Kemia XVI: luonnonainekemia : orgaanisen kemian laudatur-erikoiskurssi : kemian syventävät opinnot KEM 369 (1986). Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kemian laitos.
  • Paasivirta, Jaakko: Ligniinin ja orgaanisten klooriyhdisteiden leviämistutkimus (1986). Helsinki: Vesihallitus.
  • Paasivirta Jaakko: Structures of organic environmental chemicals (1988). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Veden orgaanisen kloorin määritysmenetelmä (loppuraportti tutkimuksista 1986-88) (1988). Helsinki: Vesi- ja ympäristöhallitus.
  • Paasivirta Jaakko & Paukku Raija: Näytekoon optimointi ympäristömyrkkyjen seurantatutkimuksissa (1989). Helsinki: Vesi- ja ympäristöhallitus.
  • Paasivirta Jaakko: Kemia 5: Orgaaninen kvalitatiivinen analyysi (1991). 3. painos, (2. painos 1973). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Kemia 18: Ympäristökemian perusteet (1991). (2. tarkastettu laitos 1995) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Kemia 12: Torjunta-ainekemia (1994). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
  • Paasivirta Jaakko: Organoklooriyhdisteet Kymijoella 1990-luvulla (1996). Helsinki: Suomen ympäristökeskus.

Muita aktiviteetteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työn ulkopuolella Paasivirta harrasti suunnistusta ja hiihtoa. Hänen aikanaan kemian laitoksella järjestettiin vuosittainen suunnistuskailpailu "Myrkkyrastit".[2] Hänet muistetaan myös monien tapahtumien järjestäjänä. Kemian kongresseissa olennaisena osana oli hänen organisoimansa suunnistustapahtuma, johon osallistui myös kansainvälisiä tutkijavieraita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Timo Siukonen, Kuolleet: Professori Jaakko Paasivirta, Helsingin Sanomat 3.3.2011 sivu C 6 Artikkelin verkkoversio
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Sirpa Herve, Juha Knuutinen, Erkki Kolehmainen & Jan Lundell: Professori Jaakko Paasivirta in Memoriam. Annual report 2010, Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 13.11.2015
  3. Bio- ja ympäristötieteiden sekä kemian laitoksen uusi yhteisprofessori Perttu Permi operoi rajapinnalla Annual Report 2014. Jyväskylän yliopisto, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Viitattu 25.11.2015