Ilmestys

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilmestys on tiedon, moraalikäskyjen tai joskus varmuudentunteen saamista jumalallisesta lähteestä luonnollisen järkeilyn sijaan. Monen uskonnon opetukset perustuvat väitettyihin ilmestyksiin.[1]

Ilmestys voi tulla suoraan jumalalta, kuten Moosekselle ensin palavasta pensaasta ja sen jälkeen hänen saadessaan kymmenen käskyä Jumalan omakätisesti kivitauluihin kirjoittamina. Ilmestys voi tulla myös sanansaattajan välityksellä: esimerkiksi islamin profeetan Muhammedin saama Koraani oli Jumalan hänelle sanelema epäsuorasti enkeli Gabrielin välityksellä. Joskus ilmestyksen voi välittää jokin muu kuin sanansaattaja, kuten luonnonobjekti tai myrsky.[1]

Ilmestykseen liittyy usein näky tai jokin havaittava merkki. Ilmestys voi kuitenkin olla myös havaitsematon ja esimerkiksi ohjata paavia tekemään erehtymättömiä julistuksia, tai profeettoja ja teologeja ymmärtämään jotain hankalaa teologista kysymystä kuten kolminaisuuden olemusta.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Baggini, Julian & Fosl, Peter S.: Etiikan pikkujättiläinen, s. 42–44. Suomentanut Kilpeläinen, Tapani. Niin & näin, 2012. ISBN 978-952-5503-73-9.
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.