Ilmari Killinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilmari Killinen (28. heinäkuuta 1876 Kokemäki22. lokakuuta 1941 Helsinki) oli suomalainen insinööri, poliitikko, virkamies ja laulaja.

Killisen vanhemmat olivat kuuromykkien koulun johtaja Kustaa Killinen ja Matilda Josefina Lagus. Hän valmistui koneinsinööriksi Polyteknillisestä opistosta 1900 ja seuraavana vuonna Saksasta sähköinsinööriksi. Killinen toimi ensin luotsilaitoksen apulaisinsinöörinä 1902–1912 ja sitten G. W. Sohlberg Oy:n insinöörinä 1912–1917, sosiaalihallituksen työnvälitysosaston johtajana 1917–1918, konekauppa Aatra Oy:n teknillisenä johtajana 1918–1923, Helsingin teollisuuskoulun sähkötekniikan lehtorina 1923–1926 ja kauppa- ja teollisuusministeriön toimistopäällikkönä 1926–1936. Tullihallituksen pääjohtajaksi hänet nimitettiin 1936, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti.

Edistyspuoluetta edustanut Killinen oli kauppa- ja teollisuusministeri Kivimäen hallituksessa 1932–1936. Hän oli lisäksi muun muassa Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen sekä Valtion Patruunatehtaan, Outokummun kaivoksen ja Outokumpu Oy:n johtokunnan puheenjohtaja, otti osaa mieskuorojen toimintaan, julkaisi teoksen Voiman saanti ja siirto (1916) ja laati G. W. Sohlberg Oy:n, Suomen Metalliteollisuuden työnantajaliiton ja Helsingin puhelinlaitoksen juhlajulkaisut.

Laulajana Killinen teki neljä levytyksiä vuonna 1928[1] ja kaikki tehtiin pianon säestyksellä.[2]

Killisen puoliso vuodesta 1900 oli Lilli Karolina Hallman.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilmari Killinen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 384.

Viiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Äänitearkisto.fi 2017-03-14.
  2. Fono.fi 2017-03-14.
Edeltäjä:
Axel Palmgren
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
19321936
Seuraaja:
Väinö Arola