Iku Tukiainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilkka Tukiainen
Kotoisin Suomi, Pori
Taiteilijanimet Iku Tukiainen
Aktiivisena 1977
Tyylilajit suomirock
Laulukieli suomi
Soittimet kitara, laulu
Yhtyeet mm. Iku
Levy-yhtiöt Pro-records, Propaganda

Ilkka "Iku" Tukiainen on suomalainen muusikko.[1] Hänen yhtyeitään ovat olleet muun muassa Iku, Bloodshot Rollin, Nova, Mike Ortiz Band, Wanha Laine, Villi Linja, Jussi Hakulisen yhtye, Kinsky, Amazing Sound Orchestra, Noin 7 veljestä, Neumann Duo ja Toinen Kierros. Iku Tukiainen vaikuttaa nykyisin mainitussa Iku-yhtyeessä. Tukiainen toimii Iku-yhtyeen laulaja-kitaristina ja keulakuvana.

Vuonna 2003 uudelleen kootun Iku-yhtyeen kolmas albumi oli Tähtihetkiä. Neljännen Ikun kesällä 2006 ilmestyneen Musta Herra -albumin materiaali on pääosin Wanha Laine -yhtyeen kappaleita päivitettyinä 2000-luvulle, ja se sisältää paljon rankempaa materiaalia kuin muut Ikun levyt. Mustan Herran julkaisi Propaganda records. Albumi Suomirock-ilta ilmestyi vuonna 2008. Liikkuvat taa -albumi valmistui vuonna 2010. Lopulta kaikki saduksi muuttuu eepos ilmestyi alkuvuonna 2013. Uusin Iku-yhtyen albumi on helmikuussa 2015 ilmestynyt Dreamlandia

Vuonna 2010 Ilkka kokeili myös osallistua X-Factoriin.[1]

Iku Tukiaisen bändihistoriikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1977–1980: Bloodshot Rollin
  • 1981–1982: Nova, myöhemmin Mike Ortiz Band
  • 1981–1985: Wanha Laine
  • 1985: Villi Linja
  • 1985–1986: Jussi Hakulinen, myöhemmin Kinsky
  • 1987: Amazing Sound Orchestra
  • 1987–1994: Iku
  • 1992–? : Noin 7 veljestä
  • 1996–1999: Neumann Duo
  • 1997–2002: Toinen Kierros
  • 2003– : Iku

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wanha Laine: Teatteri / Pala maata, pala taivasta (Polarvox, 1984)
  • Villi Linja: Harharetket / Aitiopaikka (Poko, 1985)
  • Villi Linja: Haaksirikko / Noidankehä (Poko, 1985)
  • Jussi Hakulinen: Yö, jota koskaan ei ollutkaan / Varkaat, Kulkurit (Poko, 1985)
  • Kinsky: Joulu Avaruudessa (Poko, 1985)
  • Kinsky: Lumilinna (4 biisin maxi, Poko, 1986)
  • Kinsky: Sankareiden maa / Kesäkuu (Poko, 1986)
  • Amazing Sound Orchestra: Hey Hey Friday Night / Happy Summerholiday (Finnlevy, 1987)
  • Iku: Kohti tuntematonta / Myöhässä taas (Flamingo, 1988)
  • Iku: Tämän päivän turhuus / Pelon varjot (West Coast Records, 1989)
  • Iku: Erämaat / Bukarest palaa (West Coast Records, 1990)
  • Iku: Ruusuja ja Ohdakkeita / Marjanpoimijat (Kill City, 1991)
  • Iku: Sisko (4 biisin maxi, 1993)
  • Iku: Haloo (Haloo / Jumalten juomaa / Oot mun kaikuluotain / Hiekkarantojen kuningatar) (CD, 1994)
  • Noin 7 veljestä: 8 biisin CD (1996)
  • Toinen Kierros: Joulukuun yhdeksäs / Tekstiviesti / Harmonia (Propaganda records, 2000)
  • Toinen Kierros: Kiiltokuvia / Kaikkien Ei-Kenenkään maa / Onko sinulla varaa (Propaganda records, 2001)
  • Iku: Melankoliaa / Tähtihetkiä (PRO 2038, Propaganda records, 2004)
  • Iku: Nostakaa maljat / Pieni tarina / Missä olet? (Propaganda records 2004)
  • Iku: Pieni tarina / Yövuoro iskelmätehtaalla / Lapsuuden ystävä (PRO 2042, Propaganda records, 2004)
  • Iku: Musta Herra / Näen ja kuulen (Propaganda records, 2006)
  • Iku: Yksin itken sateeseen / Tänä keväänä (Propaganda records, 2006)
  • Iku: Unohdetut / Elämän syksy (PRO 2057, Kill City, 2007)
  • Iku: Pieni tarina (2010) / Mediapersoona (Pilke 001, Pilke, 2010)
  • Iku: Suvilaulu (Pilke 002, Pilke. 2010)
  • Iku: Siipiesi suojaan (Pilke 003, Pilke, 2010)
  • Iku: Varjo vain (Pilke 005, Pilke. 2011)
  • Iku: Juostaan tuuleen (Pilke 006, Pilke. 2011)
  • Iku: Haltiatar (Pilke 007, Pilke, 2012)
  • Iku: Painolasti (Pilke 008, Pilke, 2012)
  • Iku: Merirosvolippu (Pilke 009, Pilke, 2012)
  • Iku: Ota minut mukaasi (Pilke 010, Pilke, 2012)
  • Iku: Mopoautoparkki (Pilke 012, Pilke, 2013)
  • Iku: Piiri Pienen Kaupungin (Pilke 013, Pilke, 2013)
  • Iku: Sydän päättää (Pilke 014, Pilke, 2014)
  • Lisäksi levyjä on kokoelmilla ja CD-uudelleenjulkaisuja on ilmestynyt eri koosteella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b [ttps://www.mtv.fi/viihde/televisio/artikkeli/x-factor-kokelas-47-keikkailin-dingon-ja-yon-kanssa/2913622#gs.CFPcDjI X Factor -kokelas, 47: Keikkailin Dingon ja Yön kanssa!] MTV.fi. 28.01.2010. Viitattu 19.3.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.