Ida Paul
| Ida Paul | |
|---|---|
Ida Paul Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018 |
|
| Henkilötiedot | |
| Ammatti | muusikko, sanoittaja, säveltäjä |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Ida Paul |
| Laulukielet | suomi |
| Yhtyeet | |
| Levy-yhtiöt | Warner Music Finland |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Ida Maria Paul on suomalainen laulaja-lauluntekijä.[1] Hän on omien kappaleidensa lisäksi kirjoittanut kappaleita myös muun muassa Kaija Koolle, Mikael Gabrielille, Lauri Tähkälle ja Anna Abreulle.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paul on kotoisin Tammisaaresta.[2] Paulin isä on yhdysvaltalainen ja äiti suomalainen. Hän asui kuusivuotiaana vuoden ajan Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen hän palasi Suomeen. Paul soitti nuorempana viulua.[1]
Peruskoulun jälkeen Paul kävi Helsingissä Ressun lukiota, josta hän valmistui keväällä 2015 ”ällän papereilla”.[1][2] Paul hyväksyttiin maaliskuussa 2015 opiskelemaan Yhdysvaltoihin Harvardin yliopistoon. Hän kuitenkin päätti lykätä opiskelujen aloittamista vuodella. Opiskelunsa hän aloitti syksyllä 2016.[1] Paul valmistui Harvardin yliopistosta kesäkuussa 2021. [3]
Paul on harrastanut nuorempana musiikin lisäksi myös jalkapalloa.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paul osallistui kesällä 2015 biisileirille, jossa hän pääsi kirjoittamaan kappaletta Roope Salminen & Koirat -yhtyeelle. Häntä pyydettiin mukaan laulamaan kappaleelle ”Madafakin darra”, jolla hän on yksi tekijöistä.[1] Kappale sijoittui Suomessa parhaimmillaan virallisen singlelistan, latauslistan sekä radiolistan ykköseksi.[4][5] Kesän 2015 Paul keikkaili Roope Salminen & Koirat -yhtyeen kanssa.[1]
Warner Music Finlandin tuotantopäällikkö Asko Kallonen ehdotti Paulille soolokappaleiden tekemistä, ja siihen hän suostui.[1] Paul julkaisi 20. tammikuuta 2016 esikoissinglensä ”Laukauksia pimeään”, jonka hän oli tehnyt yhdessä tuottaja Jaakko Salovaaran kanssa.[2] Single saavutti myöhemmin kultalevyn.[6] Saman vuoden huhtikuussa Paul julkaisi toisen singlensä ”Kunhan muut ei tiedä”.[7]
Kesästä 2016 alkaen Paul on julkaissut musiikkia duona Kalle Lindrothin kanssa nimellä Ida Paul & Kalle Lindroth.[6]
Paul esitti yhdessä Vilma Alinan, Nelli Matulan ja Sini Yaseminin kanssa vuoden 2017 Kesäkumi-kappaleen ”Tyynysotaa”.[8]
Vuonna 2024 Paul muodosti Anna Puun ja Erinin kanssa superyhtyeen nimeltä Rodeo.[9]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soolosinglet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nimi | Vuosi | Listasijoitukset | Albumi | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Single- lista |
Lataus- lista |
Striimi- lista |
Radio- lista | |||
| ”Laukauksia pimeään” | 2016 | – | – | – | 43 [10] | |
| ”Kunhan muut ei tiedä” | – | 16 [11] | 33 [11] | – | ||
Ida Paul & Kalle Lindroth
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ida Paul & Kalle Lindrothin diskografia
Vierailut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nimi | Vuosi | Listasijoitukset | Albumi | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Single- lista |
Lataus- lista |
Radio- lista | |||
| ”Madafakin darra” (Roope Salminen & Koirat feat. Ida Paul) |
2015 | 1 [12] | 1 [12] | 1 [13] | Madafakin levy |
| ”Tyynysotaa” (Vilma Alina, Nelli Matula, Ida Paul, Sini Yasemin) |
2017 | – | 2 [14] | 51 [15] | |
| ”Bonnie & Clyde” (Stereo feat. Ida Paul & Kalle Lindroth) |
2019 | – | – | – | 00740 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Sarhimaa, Jutta: 19-vuotias Ida Paul oli jo Suomessa laulajatähti, mutta sitten hän pääsi opiskelemaan maailman parhaaseen yliopistoon, Harvardiin Helsingin Sanomat. 16.9.2016. Nyt. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ a b c Vehmas, Ilona: 19-vuotias Ida Paul on Harvard-opiskelija - ja nainen Madafakin darran takaa Iltalehti. 20.1.2016. Viitattu 17.11.201.
- ↑ Ida Paul valmistui Harvardin huippuyliopistosta www.iltalehti.fi. Viitattu 20.6.2021.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Roope Salminen & Koirat - Madafakin Darra Musiikkituottajat. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Roope Salminen & Koirat Feat. Ida Paul - Madafakin darra Musiikkituottajat. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ a b Uuden duon Ida Paul & Kalle Lindroth debyyttisingle julkaistu NRJ. 1.7.2016. Arkistoitu 17.11.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ Ida Paul julkaisi toisen singlensä NRJ. 14.4.2016. Arkistoitu 17.11.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ Suomalainen, Ninni: Kesäkumibiisi 2017 julki: Tyynysotaa-kappaleen tähtinä superkokoonpano Vilma Alina, Nelli Matula, Sini Yasemin ja Ida Paul YleX. 26.5.2017. Viitattu 8.3.2018.
- ↑ Anna Puun, Erinin Ja Ida Paulin muodostama superyhtye Rodeo debytoi tänä syksynä Warner Music Finland. 21.10.2024. Viitattu 22.10.2024.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Ida Paul - Laukauksia Pimeään Musiikkituottajat. Viitattu 18.1.2025.
- ↑ a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Ida Paul - Kunhan muut ei tiedä Musiikkituottajat. Viitattu 18.1.2025.
- ↑ a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Roope Salminen & Koirat - Madafakin Darra Musiikkituottajat. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Roope Salminen & Koirat Feat. Ida Paul - Madafakin darra Musiikkituottajat. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 17.11.2016.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Vilma Alina, Sini Yasemin, Nelli Matula - Tyynysotaa (Feat. Ida Paul)a Musiikkituottajat. Viitattu 18.1.2025.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Sini Yasemin, Nelli Matula & Vilma Alina Feat. Ida Paul - Tyynysotaa Musiikkituottajat. Viitattu 18.1.2025.