Hemafereesi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hemafereesiksi kutsutaan afereesia eli verenluovutusta, jossa luovuttajalta erotellaan koneellisesti haluttu veren osa kokoverestä. Muut veren osat palautetaan luovuttajalle. Erotusprosessi suoritetaan hematokriitti sentrifugilla.

Yleisimpiä hemafereesin tyyppejä ovat plasmafereesi (vain veriplasma), trombafereesi (vain verihiutaleita ja samalla plasmaa), erytro(syt)afereesi (vain punasoluja) sekä leukofereesi (vain valkosoluja).

Hemafereesi kestää suhteellisen pitkään, tyypillisesti noin 45–60 minuuttia, tavallisen kokoveren luovutuksen kestäessä noin 5–10 minuuttia. Veriplasmaa luovutetaan kerralla noin 550 ml (kokoverta 450 ml). Hemafereesiluovutuksessa menetetty nestemäärä korvautuu noin vuorokaudessa, edellyttäen että luovuttaja nauttii juotavaa hieman tavanomaista enemmän. Trombafereesissä menetetyt verihiutaleet korvautuvat noin viikossa. Plasmafereesissä menetetyt proteiinit uusiutuvat myös nopeasti. Kahden hemafereesiluovutuksen välin tulee edellä mainituista syystä olla vähintään 14 vuorokautta, kun se kokoveren luovutuksissa on miehillä kaksi ja naisilla kolme kuukautta.[1]

Ennen toimenpidettä luovuttajalle annetaan kalsium-tabletteja, jotka nopeuttavat palautumista. Kokoveren luovutuksiin usein kuuluvaa rautalisää ei yleensä tarvita, koska punasolut palautetaan eikä hemoglobiinipitoisuus siksi yleensä laske. Luovutuskelpoisuuden kriteerit ovat samat kuin kokoveren luovutuksessa. Hemafereesiluovutus on kriteerit täyttävälle henkilölle yhtä turvallista kuin kokoveren luovutus.[2]

AB-veriryhmän luovuttajia kannustetaan plasmanluovutukseen, sillä näiden ryhmien plasma sopii potilaille veriryhmästä riippumatta.

Suomessa hemafereesiluovutukset edustavat noin kahta prosenttia kaikista verenluovutuksista. Näistä plasmafereeseja on noin 80–90 %, loppujen ollessa trombafereesejä. Edellä mainitusta syystä hemafereesia kutsutaan joskus epätarkasti plasmanluovutukseksi. Kaikki Suomen hemafereesiluovutukset on keskitetty Suomen Punaisen Ristin (SPR) Veripalvelun Kivihaan toimipisteiseen Helsingissä.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juhani Leikola: Pieni vaiva – hyvä mieli, SPR Veripalvelu, Helsinki 2004
  2. Verenluovuttajan tietopaketti – Verihiutaleiden ja plasman luovuttajat, Punainen Risti, Veripalvelu
  3. http://www.redcross.fi/ajankohtaista/medialle/fi_FI/aineistoja/_files/84417011885223018/default/Tilastokirja[vanhentunut linkki] 2009.pdf Toimintatilasto 2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]