Gustaf Rudebeck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gustaf Rudebeck (30. lokakuuta 1913 Helsingborg28. elokuuta 2005 Lund) oli ruotsalainen eläintieteilijä.

Nuorena Rudebeck tutki hyönteisiä, etenkin ampiaisten ja perhosten muuttoa ja vaelluksia. 1930-luvulla hän opiskeli Lundin yliopistossa ja keskittyi lintuihin. Rudebeck tutki Lundin ympäristön niittyjen ja ketojen linnustoa, kunnes asettui havainnoimaan Falsterbon niemen näkyvää muuttoa. Vuosien 1942–1944 aineistosta hän laati lintujen muuttoa käsittelevän väitöskirjansa Studies on bird migration based on field studies in southern Sweden vuonna 1950. Rudebeckin työn innostamana perustettiin Falsterbon lintuasema ja Lundin yliopistossa panostettiin voimakkaasti näihin päiviin saakka jatkuneeseen muuttolintutukimukseen.

Rudebeckin toinen päätyö oli Oikoksessa vuosina 1950–1951 julkaistu The choice of prey and modes of hunting of predatory birds with special reference to their selective effect, missä hän osoitti lintuja saalistavien petolintujen epäonnistuvan useimmissa saalistusyrityksissä: vain 8 % yrityksistä onnistui. Tutkimusaineistona hänellä oli uskomattomat lähes 700 havaintoa varpushaukkojen, ampuhaukkojen, muuttohaukkojen ja merikotkien saalistusyrityksistä.

Vuosina 1950–1951 Rudebeck vieraili Etelä-Afrikassa tutkimassa selkärangattomia ja lintuja. Hän palasi Pretoriaan perheensä kanssa 1954 ja asui siellä vuoteen 1956 saakka, työskennellen Transvaalin museon lintusoaston kuraattorina. Tutkimustensa tuloksia hän julkaisi, yhdessä Bertil Hanströmin ja Per Brinckin kanssa, 15-osaisena sarjana South African Animal Life, jota julkaistiin vuosina 1955–1974.

Palattuaan Ruotsiin Rudebeck toimi Tukholman luonnonhistoriallisen museon lintuosaston kuraattorina 1958–1965 ja sitten Lundin yliopiston eläinmuseon johtajana. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1978, minkä jälkeen hän työskenteli emeritusprofessorina eläinekologian laitoksella järjestäen ja kopioiden havaintoaineistojaan seitsemältä vuosikymmeneltä tulevien tutkijoiden käyttöön. Rudebeck oli luonnonsuojelija ja herätti keskustelua lintukantojen muutoksista. Hän kiinnitti huomiota muun muassa kangaskiurun muuttajamäärien jyrkkään taantumiseen ja merimetson räjähdysmäiseen kannankasvuun Itämerellä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]