Grumman F6F Hellcat
| Grumman F6F Hellcat | |
|---|---|
 Yhdysvaltain F6F Hellcat |
|
| Tyyppi | hävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | Grumman |
| Ensilento | 26. kesäkuuta 1942 |
| Esitelty | 1943 |
.jpg)
Grumman F6F Hellcat oli Grummanin suunnittelema ja valmistama hävittäjälentokone toisessa maailmansodassa. Se oli tarkoitettu seuraajaksi F4F Wildcat -koneelle, jota se ulkoisesti paljon muistuttikin, vaikka olikin kokonaan uusi malli, jossa ei ollut yhteisiä osia edeltäjänsä kanssa.[1] Hellcat ja Vought F4U Corsair olivat Yhdysvaltain laivaston pääasialliset tukialushävittäjät syyskuusta 1943 alkaen sodan loppuun. Hellcateja rakennettiin kaikkiaan 12 272 kappaletta. Konetyyppi vedettiin pois palveluksesta pian sodan päätyttyä. Vuonna 1946 perustettu taitolentoryhmä Blue Angels sai ensimmäiseksi konetyypikseen Hellcatit.[2]
Kehitystyö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wildcatin seuraajana Hellcatiin oli tarkoitus asentaa 1 700 hevosvoiman Wright R-2600 Cyclone -moottori, mutta taistelukokemusten mukaan parempi suorituskyky oli tarpeen. Moottoriksi tuli 2 000 hevosvoiman (1 500 kW) Pratt & Whitney R-2800 Double Wasp.[3]
Sopimus XF6F-1-prototyypistä allekirjoitettiin 30. kesäkuuta 1941. Ensimmäinen Cyclone-moottoria käyttävä malli lensi 26. kesäkuuta 1942 ja ensimmäinen Double Wasp -moottoria käyttävä 30. heinäkuuta 1942. Ensimmäinen sarjatuotantokone lensi 3. lokakuuta 1942. Malli VF-9 otettiin operatiiviseen käyttöön USS Essexillä maaliskuussa 1943.
Tekniikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edeltäjänsä Wildcatin tavoin myös Hellcat oli rakenteeltaan yksinkertainen kone, joka oli suunniteltu valmistuksen helppoutta silmällä pitäen ja kestämään raskaitakin vaurioita pystyen silti palaamaan lentotukialukselle. Lentäjän suojana oli 96 kg panssarointia, tuulilasi oli luodinkestävä ja myös moottorin öljysäiliön ja öljynjäähdyttimen ympärillä oli panssarointia. Itsetiivistyvät polttoainetankit vähensivät tuleen syttymisen vaaraa.
Vaikka lentokone muistutti Wildcatia, se ei ollut vain sen suurempi versio. Siinä oli leveämpi laskuteline, joka oli vihdoin hydraulikäyttöinen, kun se Wildcatissa oli pitänyt nostaa käsikäyttöisesti. Hellcat oli ala- eikä keskitaso, ja sen siipipinta-ala oli suuri (31 m²). Aseistuksena oli, kuten Wildcatissakin, kuusi Browning .50" (12,7 mm) -konekivääriä, joihin kuhunkin oli 400 ammusta. Myöhempiin koneisiin lisättiin kolme ripustinta 450 kg pommeja varten.
Viimeinen Hellcat valmistui marraskuussa 1945. Valmistettujen koneiden kokonaismääräksi tuli 12 272, joista 11 000 oli rakennettu kahden vuoden aikana. Keskimäärin koneita rullasi ulos tehtaasta 20 kappaletta päivässä.
Taistelukäyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäistä kertaa Hellcat osallistui taisteluun japanilaisia vastaan 1. syyskuuta 1943, kun USS Independencen koneet ampuivat alas Kawanishi H8K -lentoveneen. Pian tämän jälkeen, 23. marraskuuta, Hellcatit ampuivat Tarawan yllä alas 30 Zeroa omien menetysten supistuessa yhteen koneeseen. 11. marraskuuta Hellcatit saivat Rabaulin yllä 100 ilmavoittoa muutaman koneen menetyksillä.[4]
Vuoden 1943 lopusta lähtien Hellcatit olivat mukana lähes jokaisessa taistelussa japanilaisia koneita vastaan ja voittivat lähes aina. Kokonaissuhteeksi tuli 19 voittoa yhtä menetettyä konetta kohden. Näillä lukemilla Hellcatista tuli eniten yhdysvaltalaisia ässiä tuottanut kone: 306 Hellcat-lentäjää kohosi ässäksi, kun P-51 Mustang -lentäjistä tuli 275 ässää. Hellcatin käyttö Tyynellämerellä käänsi voimatasapainon nopeasti Yhdysvalloille. Hellcatilla saavutettiin 75 % kaikista Yhdysvaltain merivoimien ilmavoitoista Tyynellämerellä.
Ensimmäinen ilmavoitto saavutettiin F6F Hellcatilla 5. lokakuuta 1943 Wakella, kun 22-vuotias Robert Duncan ampui alas Zeron.[5] F6F Hellcat pitää myös eräänlaista ”maailmanennätystä”: sillä on ammuttu alas kaksi japanilaista Zeroa alas 45 sekunnissa. Tämä tapahtui 11. marraskuuta 1943 Rabaulilla, lentäjänä oli Hamilton ”Mac” McWhorter.[6] Yhteensä Hellcatilla ammuttiin alas lähes 5 300 japanilaista konetta.
Tutkalla varustetut Hellcat-yöhävittäjät tulivat palvelukseen alkuvuodesta 1944.[7]
Brittien Fleet Air Armille toimitettiin Lend-Lease-lain nojalla 1 263 konetta. Se sai aluksi nimen Gannet, mutta nimi muutettiin 1944 yksinkertaisuuden vuoksi Hellcatiksi, jolloin F6F-3 sai nimen Hellcat F.I, F6F-5 nimen Hellcat F.II ja F6F-5N nimen NF.II. Koneet taistelivat Norjassa, Välimerellä ja Kaukoidässä. Sodan jälkeen ne korvattiin brittiläisillä koneilla.
Ranskan Aéronavale käytti myös Hellcatejä Indokiinassa. Argentiinan ja Uruguayn laivastot käyttivät niitä 1960-luvun alkuun asti.
Tekniset tiedot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: lähde?
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: 10,24 m
- Kärkiväli: 13,06 m
- Korkeus: 3,99 m
- Siipipinta-ala: 31 m²
- Tyhjäpaino: 4 190 kg
- Lentopaino: 5 714 kg
- Suurin lentoonlähtöpaino: 6 990 kg
- Voimalaite: 1 × Pratt & Whitney R-2800-10W Double Wasp -tähtimoottori; 1 492 kW (2 000 hv)
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 612 km/h
- Lentomatka: 1 521 km
- Lakikorkeus: 11 369 m
- Nousukyky: 1 067 m/min
Aseistus
- 6 × 12,7 mm Browning-konekivääriä
- 2 × 450 kg pommia
- tai 8x "Tiny Tim" -raketteja
- tai lisäpolttoainetankki
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.php?aircraft_id=146 Viitattu 25.12.2022.
- ↑ https://www.blueangels.navy.mil/ Viitattu 25.12.2022.
- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.php?aircraft_id=146 Viitattu 35.22.2022.
- ↑ https://www.history.navy.mil/content/history/museums/nnam/explore/collections/aircraft/f/f6f-3-hellcat.html Viitattu 25.12.2022.
- ↑ [1] Hellcat Aces of World War 2
- ↑ http://acepilots.com/usn_mcwhorter.html
- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.php?aircraft_id=146 Viitattu 26.12.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Grumman F6F Hellcat Wikimedia Commonsissa
