Vought F4U Corsair

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta F4U Corsair)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F4U Corsair
FG-1D Corsair
FG-1D Corsair
Tyyppi hävittäjä
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Valmistaja Change Vought
Ensilento 1940

Chance Vought V-166 (F4U Corsair) oli yhdysvaltalainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen hävittäjälentokone, jota käytettiin toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa.[1] Vought-yhtiön lisäksi koneita valmistivat Goodyear, jonka valmistamat koneet saivat tunnuksen FG, sekä Brewster Aeronautical Corporation, jonka valmistamat koneet saivat tunnuksen F3A. Konetta valmistettiin vuosien 1941-1952 välillä noin 12 500 kappaletta.

Kyseessä oli tukialushävittäjä, jota ei haluttu huolia tukialuskäyttöön. Se oli tehokas, epävakaa ja äärimmäisen kiikkerä Zeron tappaja, jossa oli suurin saatavissa oleva tähtimoottori istutettuna kevyeen runkoon. Pitkä nokka esti näkyvyyden eteenpäin nousuissa ja laskuissa. Moottorin raju vääntötaipumus teki koneesta vaarallisen nousuissa. Siipien erikoisella v-muodolla ("käänteinen lokkisiipi", inverted gull wing) saatiin lisää maavaraa suurelle potkurille.[2]

Koneen potentiaali tiedostettiin jo hyvin varhain - se oli nopea, äärimmäisen ketterä, tehokas ja siinä oli hyvä aseistus, mutta Corsairia pidettiin hyvin vaikeana lentokenttäkäsittelyominaisuuksiltaan. Niinpä US Navyn sijaan Corsair päätettiin standardisoida US Marine Corpsin pääkalustoksi, ja se alkoi korvata Grumman F4F Wildcat-kalustoa 1943 alkaen. Myös Fleet Air Arm, Britannian laivaston ilmavoimat, alkoi saada Corsair-kalustoa Lend-Lease -toimituksina 1943.

Kone oli tehokas osaavissa käsissä, mutta suuri määrä onnettomuuksia varjosti koneen mainetta. Fleet Air Arm kuitenkin kehitti ne käytännöt, jolla Corsairista saatiin hyvä tukialushävittäjä. Kone menestyi alusta alkaen USA:n merijalkaväen maatukikohtiin perustuvissa operaatioissa, ja hyväksyttiin lopulta myös US Navyssa laivastokäyttöön. Vuodesta 1945 alkaen se alkoi korvata Grumman F6F Hellcatin laivaston standardihävittäjä- ja rynnäkkökoneena.

Amerikkalaiset omaksuivat Guadalcanalilla, vuodesta 1942 eteenpäin olevan niin kutsutun parveilutaktiikan, kuten Thach's Weave. F4U:t porrastettiin toimimaan noin 7 500 metrin toimintakorkeudessa. Lakisuojan kattona toimivat P-38 Lightning -koneet.[3] Koneen liikanimenä tunnettiin "Whistling Death" eli Viheltävä kuolema, jolla viitattiin koneen syöksyessä kuuluvaan vihellykseen.lähde?

Corsair pysyi palveluskäytössä vielä pitkälle 1950-luvulle. Korean sodassa komentajakapteeni Guy Bordelon saavutti viisi ilmavoittoa F4U-5N Corsair-yöhävittäjällä. Majuri Fernando de Soto Hondurasin ilmavoimista ampui alas kolme costaricalaista P-51 Mustangia jalkapallosodan aikana vuonna 1969.lähde?

Eniten ilmavoittoja Corsairilla saavutti kapteeni Robert Hanson USMC:n laivueesta VMF-215 ("Fighting Corsairs"), 25 kpl. Majuri Gregory Boyington (VMF-214 "Black Sheep") saavutti Corsairilla 22 ilmavoittoa, joista viisi yhtenä päivänä. Hänen kokonaisilmavoittomääränsä oli 28, joka oli eniten USMC:n lentäjistä. Eniten US Navyn Corsair-lentäjistä ilmavoittoja saavutti luutnantti Ira Kepford (VF-17 "Jolly Rogers"), 16. Royal Navylla oli yksi Corsair-ässä, luutnantti DJ Sheppard (5 voittoa), ja kapteeniluutnantti Ronnie Hay saavutti 13 voitostaan 4 Corsairilla.lähde?

Ranskan laivaston F4U-7 Corsair
Corsair tulittaa raketeilla japanilaisasemia Okinawalla kesäkuussa 1945.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 1
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&010.030000010,30 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&012.050000012,50 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.09000004,90 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&032.050000032,5 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&04175.&&&&004 175 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&06350.&&&&006 350 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&06654.&&&&006 654 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Pratt & Whitney R-2800-18W Double Wasp -tähtimoottori; &&&&&&&&&&&01827.&&&&001 827 kW (0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”{{{voimal1 hv}}} hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0717.&&&&00717 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&01634.&&&&001 634 km (F4U-1A)
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&012649.&&&&0012 649 m
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&0945.&&&&00945 m/min

Aseistus

  • 6 × 12,7 mm Browning konekivääri (F4U-4),
  • 4 × 20mm Hispano-Suiza HS-404 -tykki(F4U-4B/C)
  • 2 × 450 kg pommi (F4U-4B/C)
  • 8 × 5″ (127 mm) rakettia (F4U-4B/C)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Davis, Burke: Kuolema amiraalille, Kirjayhtymä, 1971, Helsinki, suom. Aarne Valpola, Alkuteos: (englanniksi) Get Yamamoto, Random House, 1969 (ei isbn-tunnusta, s. 95)
  • Humble, Richard: Toisen Maailmansodan lentokoneet, WSOY, 1976, Porvoo (suom. Helge Seppälä) Alkuteos: Salamander Books, 1975, Lontoo ISBN 951-0-07838-7 (s. 56, 60, 62)
  • Mondey, David: The Hamlyn Conside Guide to American Aircraft of World War II, ISBN 0-7858-1361-6 (ensipainos 1982, englanniksi) (s. 234-238)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.airvectors.net/avf4u.html
  2. Humble: s. 60
  3. Davis: s 95

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]