Glukuronidaatio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Glukuronidaatio on aineenvaihduntaprosessi, jossa substraattiin lisätään glukuronihapporyhmä. Näin syntyneitä yhdisteitä sanotaan glukuronideiksi ja glukuronidaatioentsyymejä glukuronidaaseiksi. Glukuronidaatiolla on merkitystä eläinten aineenvaihdunnassa sekä endogeenisten yhdisteiden että vierasaineiden, kuten lääkemolekyylien ja toksisten aineiden, aineenvaihdunnassa.[1][2]

Glukuronidaatio tapahtuu pääsääntöisesti maksassa. Se on kapasiteetiltaan suurin ihmisen vierasaineiden metaboliaan keskittynyt aineenvaihduntareitti. Muodostuva glukuronidi on erittäin hyvin vesiliukoinen ja erittyy elimistöstä munuaisten kautta virtsaan.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksan UPD-glukutonyylitransferaasientsyymit katalysoivat UDP-glukuronihapon, tai eräissä tapauksissa UDP-glukoosin, UDP-galaktoosin tai UDP-ksyloosin, sokeriosan liitämistä substraattiin. Kun vierasaineeseen, esimerkiksi lääkeaineeseen, liitetään glukuronidaation avulla glukuronihapporyhmä, se menettää usein tehonsa. Poikkeuksena on morfiini-6-glukuronidi, joka on morfiinia tehokkaampaa.[2][3][4][5]

4-aminobifenyylin N-glukuronidaatio

Glukuronidaatio voi tapahtua lukuisille eri yhdisteille. Glukuronihappo voi liittyä joko typpi-, happi-, rikki- tai hiiliatomeihin, jolloin puhutaan N-, O-, S- ja C-glukuronidaatiosta. N-glukuronidaatio tapahtuu amiineille, erityisesti emäksisille tertiäärisille amiineille, amideille ja sulfonamideille, O-glukuronidaatio on tyypillinen fenoleille ja opioideille, S-glukuronidaatio tioleille ja tiokarboksyylihapoille ja C-glukuronidaatio 1,3-dikarbonyyliyhdisteille, esimerkiksi sulfiinipyratsonille[2][3][4][5]

Eläimien tuottamista endogeenisista yhdisteistä glukuronidaation kautta metaboloituvat muun muassa bilirubiini, tyroksiini, ja steroidihormonit. Lääkeaineita, jotka metaboloituvat tämän reitin kautta ovat muun muassa opiodit, propofoli, ketoprofeeni, naprokseeni, oksatsepaami ja monet antihistamiinit.[2][3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannu Raunio: 5. Vierasainemetabolia (s.884) Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 05.02.2012.
  2. a b c d N-Glucuronidation of Drugs and other Xenobiotics Helsingin Yliopisto. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  3. a b c Corina Ionescu, Mino R. Caira: Drug metabolism, s. 132-136. Springer, 2005. ISBN 978-1402041419. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.02.2012). (englanniksi)
  4. a b c Satdarshan P. S. Monga: Molecular Pathology of Liver Diseases, s. 152. Springer, 2010. ISBN 978-1-4419-7106-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.02.2012). (englanniksi)
  5. a b c Michael Coleman: Human Drug Metabolism, s. 126-132. John Wiley and Sons, 2010. ISBN 978-0-470-68934-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.02.2012). (englanniksi)
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.