Gerald Bull

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gerald Vincent Bull
Gerald Bull valokuvassa vuodelta 1964.
Gerald Bull valokuvassa vuodelta 1964.
Henkilötiedot
Syntynyt 2. maaliskuuta 1928
North Bay, Kanada
Kuollut 22. maaliskuuta 1990
Bryssel, Belgia
Ammatti asesuunnittelija

Gerald Vincent Bull (2. maaliskuuta 192822. maaliskuuta 1990 Bryssel) oli Kanadassa syntynyt aseiden suunnittelija, joka erikoistui etenkin tykkien kehittämiseen. Monesti häntä pidetäänkin 1900-luvun johtavana tykkien suunnittelijana[1] . Monet edelleen käytössä olevat pitkän kantaman tykit ja niiden ammukset hyödyntävät Bullin kehittämiä ratkaisuja. 1980-luvulla Bull työskenteli Irakin diktaattori Saddam Husseinin kanssa niin sanotun supertykin kehittämiseksi ja ilmeisesti työnsä takia hän joutui salamurhaajan uhriksi asunnossaan Brysselissä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gerald Vincent Bull syntyi North Bayssä Kanadan Ontariossa 2. maaliskuuta 1928.[1] Perheessä oli kymmenen lasta. Bullin äiti kuoli Bullin ollessa vain 3-vuotias ja asianajajana työskennellyt isä hylkäsi perheen Bullin kasvaessa tätinsä luona.[2] Myöhemmin hän osoittautui lahjakkaaksi opiskelijaksi ja hänestä tuli siihenasti nuorin Toronton yliopistosta tohtorinarvon saanut henkilö. Vuonna 1951 hän aloitti työnsä Canadian Armament and Research Development Establishmentissa eli CARDE:ssa. Bull menestyi insinöörinä ja hän kehitti esimerkiksi halvan vastineen tuulitunnelille käyttäen pienoismallin ampuvaa putkea ja suurnopeuskameraa. Hänet ylennettiin nopeasti aerofysiikan yksikön johtajaksi. Bullin urakehitystä alkoi kuitenkin pian haitata hänen inhonsa byrokratiaa kohtaan ja hän erosi CARDE:n palveluksesta vuonna 1961. Sittemmin hän omistautui haaveelleen suunnitella maailman paras tykki ja hän pyrki työllistymään kenelle tahansa, joka tarjosi mahdollisuuden haaveen toteuttamiseen.[1]

HARP ja Etelä-Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HARP-ohjelman osana rakennettu tykki.

CARDE:lta erottuaan Bull myi Yhdysvalloille idean satelliittien laukaisusta tykkien avulla. Hän aloitti kokeet osana amerikkalais-kanadalaista High Altitude Research Project eli HARP-ohjelmaa. Bull rakennutti Vermontin ja Quebecin vastaiselle rajalle pienen koekeskuksen ja käytti kokeissaan muunneltua Yhdysvaltain laivaston 16 tuumaista tykkiä. Tykkiin rakennettiin 36 metriä pitkä piippu ja se saattoi ampua noin 180 kilon painoinen kappale 180 kilometrin korkeuteen. Kanadan hallitus ei lopulta kiinnostunut hankkeesta vaan lopetti sen rahoituksen ilmeisesti joidenkin Bullin CARDE:lle jääneiden vihamiesten vaikutuksesta.[1]

Bull ei lannistunut takaiskussta vaan etsi jälleen töitä eri tahoilta.[1] Vuonna 1967 hän perusti Space Research Corporation of Quebec -nimisen yhtiön, joka sai sopimuksia Yhdysvaltain armeijalta ja myi onnistuneesti myös osana HARP-hanketta kehitettyjä pitkän kantaman ammuksia Israeliin. Vuonna 1976 yhtiö perusti Euroopan osastonsa nimeltä Space Research Corporation International, josta 45 % omisti belgialainen ammustenvalmistaja Poudreries Reunies de Belgique. Uuden rahoituksen turvin Bull kehitti 150 mm GC-45-tykin.[2] Asiakas tykille löytyi Etelä-Afrikasta, joka halusi päihittää Kuuban Angolassa käyttämät neuvostoliittolaiset M-46 -kenttäkanuunat.[1] Vuonna 1977 Etelä-Afrikka osti 20 % osuuden Space Research Corporation of Quebecistä ja alkoi valmistaa Bullin GC-45-tykkiä nimellä G5.[2] Tykillä oli olemassaolleista tykeistä pisin kantama aina 1900-luvun loppuun saakka. Menestystä seurasi kuitenkin jälleen takaisku.[1] Yhdistyneet kansakunnat olivat asettaneet Etelä-Afrikalle aseidenvientikiellon[2] ja Bull tuomittiin Yhdysvalloissa laittomasta aseiden välityksestä kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Vararikon kokenut Bull muutti tuomionsa jälkeen Belgian Brysseliin, jossa hän teki yhteistyötä Kiinan ja Irakin kanssa.[1]

Irakin supertykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin niin sanotun supertykin kaksi osaa koottuna Fort Nelsonin sotamuseossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Irakin–Iranin sotaa käyvä Saddam Hussein kiinnostui Bullin tykeistä iranilaisten päihittämiseksi.[1] Vuonna 1985 Irakille toimitettiin 200 GC-45-tykkiä, jotka aseidenvientikiellon kiertämiseksi lähetettiin irakin liittolaismaa Jordanian kautta. Tykit valmisti lisenssillä Itävallan valtionyhtiö Voest-Alpine. Vuonna 1987 Irakilaiset suostuteltiin rahoittamaan toinen hanke, jolle Bull antoi nimen Project Babylon. Baby Babylon-nimistä pientä prototyyppiä kokeiltiin Mosulin lähistöllä.[2] Valmiin tykin oli tarkoitus painaa 2 100 tonnia ja uutisoinnin mukaan tykin oli tarkoitus valmistua koeammuntoja varten vuoteen 1991 mennessä.[1] Tykkiä varten tilattiin osia alihankkijoilta, joille annettiin erilaisia selityksiä osien käyttötarkoituksesta. Joitakin osia kutsuttiin öljyputkiksi kuvitteelliselle Irakin teollisuus ja mineraaliministeriölle ja joidenkin osien väitettiin olevan osa patoporttia.[2]

Bull luovutti tietoja hankkeesta Israelin ja Yhdistyneen kuningaskunnan tiedustelupalveluille. Kansainvälinen media ja myös Irakin hallituksen tahot esittivät tykkiä käytettävän mahdollisesti Israelia vastaan, mutta on epäselvää olisiko se ollut käytännössä mahdollista. Tykki ei kuitenkaan ollut ainoa Bullin hanke, vaan hän oli kehittämässä Irakille myös neuvostoliittolaiseen Scud-ohjukseen perustuvaa monivaiheista pitkän kantaman ohjusta. Ohjuksella voitaisiin tehdä iskuja Iranissa, mutta myös mahdollisesti Israeliin. Israelissa hanketta pidettiin uhkana etenkin, kun Irak oli käyttänyt sodan aikana kemiallisia aseita Irania vastaan. Joidenkin lähteiden mukaan Bullia varoitettiin luopumaan hankkeistaan, mutta hän ei ilmeisesti varoituksista välittänyt.[1]

22. maaliskuuta 1990 Bull löydettiin asunnostaan Brysselissä pääsään viisi ampumahaavaa.[1] Murha oli tehty 7.65 mm pistoolilla ja laukaukset oli ammuttu lähietäisyydeltä. Bullilla oli asunnossaan noin 20 000 dollaria käteistä, johon ei oltu koskettu. Bullin naapurit eivät kuulleet laukaisuja. Seuraavassa kuussa Britannian tulli takavarikoi Irakiin lähetettyjä öljyputkiksi nimettyjä tykin osia Teesportin satamassa. Kaikkiaan 52:ta tykin osasta 44 oli kuitenkin lähetetty jo aikaisemmin Irakiin.[2] Yhdistyneiden kansakuntien tarkastajat tuhosivat supertykin Irakissa Persianlahden sodan jälkeen. Bullin vaikutus muiden tykkien kehityksessä oli huomattava. Etelä-Afrikan G5 haupitsista johdettuja tykkejä on edelleen käytössä eri maiden asevoimissa ja vielä vuoden 2000 jälkeen kehitetyt pitkän kantaman tykit ja niiden ammukset perustuvat suurelta osin Bullin kehittämille ratkaisuille.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Spencer C. Tucker: Encyclopedia of Middle East Wars, s. 246-247. Volume 1 A-D. ABC- CLIO, 2010. ISBN 978-1-85109-948-1. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Kevin Toolis: The Man Behind Iraq's Supergun The New York Times. Viitattu 6.12.2017. (englanniksi)