Ford Transit (1994)
Neljännen sukupolven Ford Transitia valmistettiin vuosina 1994–2000.
Ford Transit IV (1994–2000)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ford Transit IV | |
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Australia Belgia Iso-Britannia Kiina Malesia Puola Turkki Valko-Venäjä Vietnam |
| Valmistaja | Ford |
| Konserni | Ford Motor Company |
| Valmistusvuodet | 1994–2000 |
| Muut nimet | Ford Tourneo |
| Korimalli |
pakettiauto pikkubussi lava-auto |
| Edeltäjä | Ford Transit III |
| Seuraaja | Ford Transit V |
| Iskutilavuus | 2,0–2,5 l |
| Polttoaine |
bensiini diesel |
| Vetotapa |
takaveto neliveto |
| Vaihteisto |
4-vaihteinen manuaali 5-vaihteinen manuaali 4-vaihteinen automaatti |
| Mitat | |
| Akseliväli | 2 835–3 570 mm |
Kolmannen sukupolven Transitille suoritettiin perusteellinen kasvojenkohotus syyskuussa 1994, jonka myötä Transitin voidaan katsoa siirtyneen neljänteen sukupolveensa. Nämä mallit saivat koodimerkinnäkseen VE83. Muotoilua uudistettiin Fordin uuden tyylisuunnan mukaiseksi, johon kuului muun muassa ”hymynaamainen” etusäleikkö. Ohjaamossa kojelauta uudistui täysin ja oli aiempaa henkilöautomaisempi.[1] Erotukseksi pakettiautosta ja suuremmista pikkubusseista, kahdeksan- ja yhdeksänpaikkaisista tila-autoversioista alettiin käyttää nimeä Ford Tourneo.
Turvallisuus etusijalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvun puoliväliin tultaessa turvallisuusasiat tulivat yhä tärkeämmiksi automarkkinoilla, minkä seurauksena Transiteihin tuli saataville turvatyynyt. Suomessa kuljettajan turvatyyny oli vakio- ja matkustajan lisävaruste. Toinen merkittävä turvallisuusratkaisu oli keskimmäisen istumapaikan kolmipisteturvavyö, joka oli aikansa pakettiautoissa edistyksellinen.[2] Keväästä 1995 lähtien myös kaikissa pikkubussimalleissa oli kolmipisteturvavyöt jokaisella istumapaikalla.[3]
Moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pinto-bensiinimoottorit alkoivat pikku hiljaa käydä jo vanhentuneiksi, ja henkilöauto-osastolla Ford olikin siirtynyt jo käyttämään nykyaikaisempia DOHC-moottoreita. Tämäntyyppisessä moottorissa on kaksi nokka-akselia avaamassa imu- ja pakoventtiileitä, ja joka sylinteriä kohden on kaksi venttiiliä, eli siis venttiileitä on yhteensä kahdeksan. Suuremman tehon ja puhtaampien pakokaasupäästöjen kustannuksella nousivat valmistuskulut, mutta kilpailukyvyn säilyttämiseksi ei vanhoja moottoreita haluttu enää Transitissa käyttää. Jotta uudet DOHC-moottorit mahtuisivat moottoritilaan, oli rintapelti muotoiltava kokonaan uusiksi. Tämä johti myös siihen, että lämmityslaitekin oli uusittava, ja samalla päätettiin vaihtaa koko kojelautakin uuteen. DOHC-moottorin iskutilavuus oli 2,0 litraa ja teho 114 hevosvoimaa. Dieselmoottori pysyi samana, mutta se koki pieniä uudistuksia, ja tarjolla oli nyt neljä tehovaihtoehtoa (70/75/85/100 hv).[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Robson, Graham: TRANSIT – Ford Transitin 40 menestyksen vuotta. Suomentanut Esko Mauno. Alfamer Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-472-030-2.
- Lee, Peter: Ford Transit: Fifty Years. The Crowood Press Ltd, 2015. ISBN 978-1-84797-874-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ford Transit (1994) Wikimedia Commonsissa
