Ford Transit (1986)

Kolmannen sukupolven Ford Transitia valmistettiin vuosina 1986–1994.

Ford Transit III (1986–1994)

Ford Transit III
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Australia  Belgia  Iso-Britannia  Turkki
Valmistaja	Ford
Konserni	Ford Motor Company
Valmistusvuodet	1986–1994
Korimalli	pakettiauto pikkubussi lava-auto
Edeltäjä	Ford Transit II
Seuraaja	Ford Transit IV
Iskutilavuus	1,6–3,0 l
Polttoaine	bensiini diesel
Vetotapa	takaveto neliveto
Vaihteisto	4-vaihteinen manuaali 5-vaihteinen manuaali 3-vaihteinen automaatti 4-vaihteinen automaatti
Mitat
Akseliväli	2 815–3 570 mm
Infobox OK

Täysin uuden Transitin suunnitteluprojekti käynnistettiin 1980-luvun alussa koodimerkinnällä VE6. Tarkoituksena oli luoda edeltäjäänsä sekä suurikokoisempi että monikäyttöisempi auto, jonka paino ei kuitenkaan kohoaisi ratkaisevasti aikaisempaa suuremmaksi. Muotoilu muuttui vanhaan malliin verrattuna radikaalisti; se oli huomattavasti aiempaa pyöreämpää ja linjakkaampaa. Fordin ilmoittama ilmanvastuskerroin 0,37 edusti pakettiautomarkkinoilla aikakauden huippua. Kehittyneemmän teknologian ja alhaisemman ilmanvastuksesen ansiosta polttoaineenkulutusta saatiin pudotettua noin kahdeksalla prosentilla.

Vastaanotto

Koska suuren suosion saavuttaneen automallin täydellinen uudistaminen on aina riskialtista, ottivat autolehdet uutuusmallin heti suurennuslasin alle. Ford oli käyttänyt valtavasti rahaa, vaivaa ja aikaa uuden Transitin kehitykseen, ja siksi sopi myös odottaa lopputuloksen olevan onnistunut suoritus. Sekä asiakaskunta että lehditö ottivat kolmannen sukupolven Transitin vastaan innolla, ja mallin myynti alkoi toivotulla tavalla.

Suuria uudistuksia

1980-luvun puoliväliin tultaessa autonvalmistajat yksi toisensa jälkeen alkoivat siirtyä erilliseen etupyöräntuentaan pakettiautoissaan. Näin päätettiin tehdä myös Transitin tapauksessa. Kuitenkin pitkäakselivälisessä mallissa säilytettiin yksinkertaisempi jäykkä akselirakenne. Lyhytakselivälisten Transitien erillistuennan suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota ajo-ominaisuuksiin ja mukavuuteen. Aluksi tarkoituksena oli käyttää pyöräntuennassa tavanomaisia MacPherson-joustintukia, mutta jalkatilojen maksimoimiseksi päädyttiin vähemmän tilaa vievään ratkaisuun.

Toinen merkittävä uudistus oli kiertokuulatyyppisen ohjausvaihteen korvaaminen hammastanko-ohjauksella lyhytakselivälisissä versioissa. Pitkäakselivälisissä Transiteissa vanha ohjausvaihde säilyi.

Kuljettajan viihtyvyyden lisäämiseksi ohjaamon ergonomiaan tehtiin suuria parannuksia. Kojelaudan suunnittelussa otettiin mallia hyväksi havaitusta Ford Granadan kojelaudasta. Istuimet olivat aikakauden mittapuun mukaan varsin henkilöautomaiset ja siten mukavat. Tuulilasi oli pinta-alaltaan erittäin suuri, ja samoin sivuikkunoista kuljettajalla oli huomattavasti aikaisempaa parempi näkyvyys.

Moottorit

Moottorivalikoima säilyi pitkälti ennallaan siirryttäessä kolmanteen sukupolveen. Tuohon aikaan dieselmoottorit hallitsivat jo pakettiautomarkkinoita, mutta saatavilla tietenkin oli myös bensiinimoottoreita. Transitiin oli tarjolla 1,6- ja 2,0-litraiset Pinto-moottorit, jotka ovat OHC-tyyppisiä, eli nokka-akseli sijaitsee sylinterikannen yhteydessä, eikä työntötankoja siten tarvita. Myös englantilaisperäisiä 3,0-litraisia Essex-V6-moottoreita asennettiin jonkin verran Transiteihin, mutta nämä valmistuivat ainoastaan Etelä-Afrikassa, josta ne kuljetettiin kokoonpanotehtaille Eurooppaan. Vaihteistona tarjottiin ensi kertaa viisivaihteista manuaalia, joka perustui Sierra- ja Granada-malleissa käytettyyn vaihteistoon. Se oli saatavilla kaikkien moottorien yhteyteen lukuun ottamatta 1,6-litraista bensiinimoottoria. Vakiona kuitenkin oli edelleen neliportainen vaihteisto.

Ford esitteli vuonna 1988 täysin uuden suorasuihkutusdieselin, joka oli 2,5-litrainen. Erityistä huomiota moottorin kehityksessä oli kiinnitetty pakokaasupäästöjen vähentämiseen.

Vuoden 1991 kasvojenkohotus

Facelift-mallin Ford Transit.

Lokakuussa 1991 tuotiin markkinoille kasvojenkohotuksen läpikäynyt Transit, jonka koodimerkinnäksi tuli VE64. Ulkonäköä enemmän keskityttiin uudistamaan tekniikkaa aina akselivälejä myöten. Alkuperäisessä kolmannen sukupolven mallissa pisin akseliväli oli ollut 3 020 millimetriä, mutta uudistuksen myötä se kasvoi melkoisesti, jopa 3 570 millimetriin asti. Lyhyt akseliväli puolestaan piteni 2 815 millimetristä 2 835 millimetriin. Merkittävää oli myös se, että pitkäakselivälisissäkin versioissa siirryttiin nyt etupyörien erillistuentaan ja hammastanko-ohjaukseen. Samoin paripyöristä luovuttiin pitkäakselivälisissä malleissa. Huomiota kiinnitettiin lisäksi kolariturvallisuuteen jäykistämällä korirakennetta, uudistamalla etupään rakenne ja suunnittelemalla istuinten ja turvavöiden kiinnityspisteet uudelleen. Etupyöriin asennettiin tuuletetut jarrulevyt, ja takana rumpujarrujen kokoa kasvatettiin paremman jarrutustehon takaamiseksi. Lisävarusteena sai myös ABS-jarrut.

Moottoriuudistuksista merkittävin oli 100-hevosvoimainen turboahdettu suorasuihkutusdiesel. Myös vanhempaan vapaasti hengittävään versioon tehtiin useita parannuksia. Kyseistä moottoria sai joko 70 tai 80 hevosvoiman versiona. Essex-moottoreista luovuttiin tässä vaiheessa, mutta saksalaisperäisiä V6-moottoreita sai yhä Transitiin halutessaan. Niiden valmistus oli kuitenkin melko vähäistä, sillä V6 vaati erilaiset välityssuhteet ja joitain alustamuutoksia. Bensiinimoottorien osuus myynnistä oli kääntynyt laskuun, mutta toki nekin oli edelleen pidettävä ajan tasalla. Esimerkiksi kaasuttimesta luovuttiin, ja siirryttiin käyttämään elektronisesti ohjattua polttoaineen suihkutusta. Transitiin tarjottuja 2,0 litran 87- ja 96-hevosvoimaisia Pinto-moottoreita käytettiin myös Sierran, Granadan ja Scorpion voimanlähteinä.

Lähteet

• Robson, Graham: TRANSIT – Ford Transitin 40 menestyksen vuotta. Suomentanut Esko Mauno. Alfamer Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-472-030-2.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ford Transit (1986) Wikimedia Commonsissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ford Transit (1991) Wikimedia Commonsissa