Fokus taide

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fokus taide
Kirjailija Aune Lindström (päätoimittaja), Kalevi Haikara (toimittaja)
Kieli suomi
Genre tietokirja
Kustantaja Otava
Julkaistu 1971–1972
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 1681
ISBN 951-1-00-355-6
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Fokus taide on Otavan Fokus-tietosanakirjaston osana 1971–1972 julkaistu kaksiosainen maailmantaiteen hakuteokseksi nimetty tietokirja. Tietosanakirjaston muita osia ovat Otavan Iso Fokus -niminen tietosanakirja sekä Fokus ihminen, Fokus tekniikka 1–2 ja Fokus urheilu.

Toimitustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen molempien osien päätoimittaja oli Aune Lindström, toimittaja Kalevi Haikara ja toimitussihteeri Margareta Muthreich-Söderlund. Teos oli alkujaan ruotsalainen, nimeltään Focus Konsten (1970–1971), mutta toimitustyön yhteydessä alkuperäisiä kirjoituksia muokattiin ja laajennettiin Suomen näkökulmasta, samoin kuin kuvavalikoimaa muutettiin. Kirjojen suojakannet suunnitteli Franz Schatzlmayr. Molempien osien toimitustyössä käytettiin suomentajia, toisessa osassa oli myös yhteensä 25 suomalaista avustajaa. Teoksen molemmissa osissa on runsas mustavalko- ja värikuvitus.[1][2]

Osa 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen ensimmäinen osa käsittelee taidehistoriaa. Kahdelle palstalle taitetun teoksen laajuus on 793 sivua ja siinä on 21 lukua, Aune Lindströmin laatima esipuhe ja johdantona Göran Schildtin teksti Taideteoksen funktionmuutokset (ss. 10–33). Väri- ja mustavalkokuvat on numeroitu erikseen juoksevasti luvuittain. Lukujen alkuperäisten tekstien ruotsalaiset kirjoittajat on esitetty vain teoksen sisällysluettelossa. Kunkin luvun on laatinut yksi asiantuntija, mutta "Pohjoismaat"-luvun kirjoittajaksi on todettu Jan Svanbergin ohella Aune Lindsröm ja Margareta Muthreich-Söderlund. Ensimmäisen osan luvut ovat seuraavat: esihistoriallinen taide, primitiivinen taide, Amerikan muinainen taide, Islamin taide, Intia, Kiina, Japani, antiikki, antiikin perintö, länsimaisen taiteen tyylihistoria, Italia, Ranska, Englanti, saksalainen kielialue, Alankomaat, Espanja ja Portugali, Latinalainen Amerikka, Yhdysvallat, Venäjä ja Neuvostoliitto, Itä-Euroopan taide, Pohjoismaat ja moderni taide. Taidehistoriaa tarkastellaan siis sekä alueittain että ajallisesti esihistoriallisesta ajasta nykyaikaan niin, että antiikin taiteelle on omistettu kaksi erillistä lukua (ss. 184–267). Toisaalta esimerkiksi Itä-Euroopan taidetta käsitellään vain kuuden sivun verran.[1]

Osa 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen toinen 888-sivuinen osa on ensimmäiseen osaan verrattuna tietosanakirjamainen, mutta rakentuu silti pääosin (ss. 10–503) muutaman sivun mittaisista artikkeleista, joita seuraavat sanakirja ja hakemisto (ss. 505–878) sekä molempien osien kirjallisuusviitteiden ja kuvalähteiden luettelo (ss. 879–888). Esipuhe on sama kuin ensimmäisessä osassa. Kahdelle palstalle taitetut kuvitetut artikkelit, joita on yhteensä 84, ovat aakkosjärjestyksessä. Ensimmäinen niistä käsittelee abstraktia taidetta ja viimeinen väärentämistä. Artikkeleiden kirjoittajia tai niitä seuraavan sanakirja-hakemiston laatijoita ei esitetä, mutta teoksen avustajina luetellaan seuraavat henkilöt: Leino Hassinen, Sakari Helander, Heikki Häiväoja, Tapani Jokela, Aune Jääskinen, Keijo Kaskimies, Pentti Kaskipuro, Toini-Inkeri Kaukonen, Timo Keinänen, Veikko Kiljunen, Marjatta Levanto, Yrjänä Levanto, Henrik Lilius, Aino Linnove, Mikko Manninen, Kirsti Melanko, Anna-Maija Reinilä, Markku Reunanen, Leena Savolainen, Niilo Suihko, Juha Söderlund, E. J. Vehmas, Keijo Virtamo ja Jouko Voionmaa. Myös kolmelle palstalle taitettu sanakirja ja hakemisto on kuvitettu ja aakkosjärjestyksessä. Sen selitystekstit ovat eri mittaisia parista rivistä pariin palstaan. Teoksen ensimmäisen osan lukuihin ja toisen osan artikkeleihin viitataan kursivoinnilla ja osan numerolla ja ykkösosan tapauksessa myös sivunumerolla. Viittauksia käytetään myös kuviin (Ku), karttoihin (Ka), taulukoihin (Ta) ja hakemiston tiettyihin termeihin (Hak). Nekin sisältävät joissakin tapauksissa sivunumeron. Sanakirjaa ja hakemistoa edeltävät käyttöohje ja ääntöohje sekä normaalivärien esittely ja taidevärien pigmenttien taulukko.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fokus taide. Osa 1. Taidehistoria – maailmantaide muinaisuudesta nykyaikaan, s. 793. Helsinki: Otava, 1971 (2. painos 1973). ISBN 951-1-00336-4.
  2. a b Fokus taide. Osa 2. Taidesuunnat, -lajit ja -tekniikat. Taideteollisuus ja taiteen tutkimus. Taidesanakirja ja -hakemisto – termien selitykset, artikkeliviitteet, taiteilijaelämäkerrat ja taidekaupungit, s. 888. Helsinki: Otava, 1972 (2. painos 1974).