Foiniks (Anopolis)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Foiniks
Φοίνιξ
Näkymä Foiniksin kaupungin paikalta itään.
Näkymä Foiniksin kaupungin paikalta itään.
Sijainti

Foiniks
Koordinaatit 35°11′57″N, 24°4′41″E
Valtio Kreikkaloutrin
Paikkakunta Loutró/Foínikas, Sfakiá, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
varhaiskeskiaika
Alue Kreeta
Kaupunki Anopolis / Araden
Aiheesta muualla

Foiniks Commonsissa

Foiniks (m.kreik. Φοίνιξ, lat. Phoenix) oli antiikin aikainen kaupunki Kreetan saarella Kreikassa.[1] Se sijaitsi nykyisen Sfakián kunnan alueella nykyisen Loutrón kylän paikalla.[2][3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foiniksin kaupunki sijaitsi Kreetan etelärannikon länsiosassa aivan lähellä Anopoliin kaupunkia, jonka satamana se toimi, ja noin 9,6 kilometriä itään antiikin Tarrhan kaupungin paikasta eli nykyisestä Agía Roumélista ja 4,8 kilometriä länteen nykyisestä Chóra Sfakiónista. Foiniksin satama sijaitsi nykyisen Moúres-niemen itäpuolisessa luonnonsatamalahdessa eli samassa lahdessa, jonka rannalla myös nykyinen Loutrón kylä sijaitsee. Kaupunki tunnettiin hyvänä talvisatamana, mutta muutoin satama oli pieni, ja sen yhteydet saaren sisäosiin olivat huonot. Maa kaupungin paikalla on noussut antiikin ajoista noin neljä metriä.[1]

Foiniksista on saanut nimensä nykyinen Anópolin kyläyhdyskunnan Foínikaksen kylä Moúres-niemen länsipuolella, Loutrósta noin puoli kilometriä länteen. Anopoliin Foiniksia ei tule sekoittaa idempänä Kreetan etelärannikolla sijainneeseen Foiniksiin, joka oli Lappan kaupungin satama.[1]

Näkymä Foiniksin kaupungin paikalta länteen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foiniksin paikalla on ollut jonkinlaista asutusta jo minolaisella kaudella eli Kreetan pronssikaudella. Antiikin aikana Foiniks toimi ensin Anopoliin poliksen satamana ja myöhemmin Aradenin satamana.[1] Kaupungin nimi viittasi todennäköisesti ennemmin palmupuihin (φοῖνιξ, foīniks) kuin foinikialaisiin.[1][4]

Foiniks on todennäköisesti menestynyt lähinnä merikaupan ansiosta. Kaupunki mainitaan Apostolien teoissa, kun apostoli Paavalia oltiin viemässä laivalla Roomaan vuonna 60. Tuolloin useimmat laivassa halusivat ”päästä talveksi Foiniksiin, Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja luoteeseen päin”.[5] Ptolemaios mainitsee erikseen Foiniks-nimisen kaupungin ja Foinikus (Foinikous) -nimisen sataman,[6] Stefanos Byzantionlainen Foinikuksen kaupungin ja Hierokles puolestaan Foiniken kaupungin.[1]

Foiniks oletettavasti autioitui 600-luvulla saraseeniarabien hyökkäysten vuoksi. Loutró tunnistettiin kaupungin paikaksi 1400-luvulla.[1]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin paikalla on suhteellisen vähän antiikin aikaisia jäänteitä. Niitä oli näkyvissä enemmän vielä 1400-luvulla. Nykyisin näkyvissä olevat jäänteet ovat pääosin Moúres-niemellä myöhemmän, osmanivallan aikaisen linnan raunioiden alueella. Sieltä on löydetty muun muassa pengerrysten tukimuurien, talojen perustusten ja vesisäiliöiden jäänteitä sekä hautoja. Jäänteet ovat pääosin peräisin roomalaiselta kaudelta sekä Kreetan ensimmäiseltä bysanttilaiselta kaudelta. Kaupungin lähellä sijaitsi oletettavasti Hermeelle omistettu pyhäkkö.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”PHOINIX Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Phoinix Pleiades. Viitattu 4.11.2019.
  3. Phoinix (Crete) 9 Loutro - Φοίνιξ ToposText. Viitattu 4.11.2019.
  4. Liddell, Henry George & Scott, Robert: φοῖνιξ, ὁ, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  5. Ap.t. 27:12
  6. Klaudios Ptolemaios: Geografia 3.15.3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]