Filosofiakäsitykset

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Filosofia
UWASocrates gobeirne cropped.jpg
· Filosofi ·
· Luettelo filosofeista ·
· Luettelo filosofian osa-alueista, koulukunnista ja opeista ·
· Filosofian teemasivu ·
· Filosofian tietosanakirja ·

Filosofiakäsityksellä tarkoitetaan filosofisen koulukunnan tai filosofin käsitystä siitä, mitä filosofia on. Filosofian voi katsoa olevan itsessäänkin filosofinen ongelma, sillä filosofien keskuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä, mikä filosofian luonne tai tarkoitus on.

Historialliselta taustaltaan filosofia on ollut tiedettä, jonka tarkoituksena on ollut maailman selittäminen. Tällaista filosofiaa ovat edustaneet muun muassa Aristoteles, Descartes, Bacon ja looginen empirismi. Henkilökohtaisen filosofian perinteessä filosofia kytkeytyy läheisesti yksilön elämään ja se pyritään elämään itse todeksi. Tämä kuvaa muun muassa Sokrateen, Kierkegaardin ja Sartren lähestymistapaa. Jotkut aatteelliset filosofiat puolestaan pyrkivät muuttamaan maailmaa. Tällaisia ovat muun muassa marxilainen ja feministinen filosofia.[1]

Filosofia ajatusten selventämisenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun akateemista filosofiaa Pohjoismaissa ja englanninkielisessä maailmassa on paljolti hallinnut ajatus filosofiasta ajatusten selventämisenä. Tämän näkemyksen merkittävimpiin edustajiin kuuluvat muun muassa filosofit Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap sekä W. V. O. Quine. Tämän edelleenkin vaikuttavan filosofiakäsityksen varsinainen perustaja ja tärkein tiennäyttäjä on kuitenkin englantilainen filosofi Bertrand Russell, joka seuraavassa kuvaa näkemystään siitä, mitä filosofia on.

»Onko maailmassa mitään niin varmaa tietoa, ettei kukaan järkevä ihminen voisi epäillä sitä? Tämä kysymys, joka ehkä ensi silmäyksellä ei näytä vaikealta, on todellisuudessa kaikkein vaikeimpia, mitä voidaan esittää. Kun olemme oivaltaneet suoran ja varman vastauksen tiellä olevat esteet, olemme päässeet filosofian tutkimuksen alkuun - sillä filosofia on vain yritys vastata tällaisiin äärimmäisiin kysymyksiin, ei huolettomasti ja dogmaattisesti, kuten teemme tavallisessa elämässä ja vieläpä tieteissä, vaan kriittisesti tutkittuamme kaiken, mikä tekee sellaiset kysymykset pulmallisiksi, ja havaittuamme epämääräisyyden ja sekaannuksen, joka on tavallisten ajatustemme perustana.[2]lähde tarkemmin?»

»Pätevä filosofointi on mielestäni prosessi, jossa siirrytään noista ilmeisistä, epämääräisistä, moniselitteisistä asioista, joista tunnemme olevamme aivan varmoja, johonkin täsmälliseen, selvään, yksiselitteiseen, jonka pohdinta ja analyysi paljastavat sisältyneen tuohon epämääräiseen asiaan, josta lähdimme, ja on niin sanoaksemme varsinainen totuus, jonka varjo on tuo epämääräinen asia.[3]lähde tarkemmin?»

»Filosofia, niin kuin minä tämän sanan ymmärrän, on jotain teologian ja tieteen välillä olevaa. Sen muodostavat, samoin kuin teologian, spekulaatiot asioista, joista ei ole toistaiseksi voitu saavuttaa tarkkaa tietoa; mutta se vetoaa, samoin kuin tiede, ennemmin ihmisjärkeen kuin auktoriteettiin, olkoon tämän sitten traditioon tai ilmestykseen perustuvaa arvovaltaa. Kaikki tarkka tieto - näin väittäisin - kuuluu tieteeseen; täsmällisen tiedon rajain yli menevä dogmi kuuluu aina teologiaan. Mutta teologian ja tieteen välillä on No Man's Land, jota uhkaa hyökkäys kummaltakin taholta: tämä 'ei-kenenkään maa' on filosofia.[4]lähde tarkemmin?»

»Nykyajan analyyttinen empirismi [...] eroaa Locken, Berkeleyn ja Humen empirismistä ottamalla käyttöön matematiikan ja kehittämällä tehokkaan loogisen tekniikan. Se pystyy siten antamaan eräisiin ongelmiin varmat vastaukset, jotka ovat laadultaan ennemmin tieteellisiä kuin filosofisia. Systeemien rakentajien filosofioihin verraten sillä on etunaan, että se voi käsitellä ongelmiaan yhtä kerrallaan sen sijaan, että keksisi yhdellä iskulla koko maailmankaikkeutta koskevan jäykän teorian. Sen menetelmät muistuttavat tässä katsannossa luonnontieteen metodeja. Olen varma siitä, että sikäli kuin filosofinen tieto on mahdollista, sitä on etsittävä tällaisin menetelmin. Olen myös varma siitä, että monet vanhat ongelmat ovat näiden menetelmien avulla täysin ratkaistavissa.[4]lähde tarkemmin?»

Filosofian kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantatiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofia tutkii kysymyksiä, joita muut tieteet eivät vielä tutki. Se hahmottaa ja jäsentää todellisuuden alueita, joihin systemaattinen tiede ei vielä ole saanut tukevaa jalansijaa. Näin se on kaksi ja puoli tuhatta vuotta palvellut kantatieteenä, uusia erityistieteitä synnyttävänä "tieteiden äitinä". Tämä työ jatkuu nykyään varsinkin logiikan, kielitieteen ja kognitiotieteen alalla.

Maailmankatsomustiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofia ylittää yksityiset tieteet myös rakentamalla niiden pohjalle kokonaisvaltaisia maailmankatsomusten järjestelmiä. Erityistieteiden summa jollain hetkellä ei vielä riitä maailmankatsomukseksi, vaan niiden yhteensitomiseksi tarvitaan kokonaiskuvaa todellisuuden luonteesta, tiedon hankkimisen edellytyksistä sekä ihmisen tehtävistä maailmassa.

Kriittinen tiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofian kriittisenä tehtävänä on kaiken kulttuurin ennakkoehtojen, sisällön ja vaikutusten analysointi ja arvostelu. Kohteisiin kuuluvat muun muassa kielet ja käsitejärjestelmät, aatteet ja uskonnot, poliittiset järjestelmät ja oikeusjärjestelmät, tieteet ja taiteet, jopa itse filosofiakin. Näin tulevat määritellyiksi kohteen perusteella filosofian alueet kuten kielifilosofia, uskonnonfilosofia, yhteiskuntafilosofia, oikeusfilosofia, tieteenfilosofia ja taiteenfilosofia. Minkä tahansa tieteen peruskäsitteet, teoriat ja menetelmät voivat olla filosofian tutkimuskohteita. Erityistieteiden tieteenfilosofia, jonka tulisi olla läheisessä yhteistyössä kyseisen alan omien tutkijoiden kanssa, liittyy läheisesti logiikkaan, tietoteoriaan ja yleiseen tieteenfilosofiaan, joissa tarkastellaan erityistieteille yhteisiä tiedon rakenteita ja päättelemisen muotoja.[5]

Filosofian menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräillä filosofian alueilla hyödynnetään muiden tieteiden menetelmiä. Esimerkiksi loogikot käyttävät täsmällisiä matemaattisia käsitteenmuodostustapoja ja metodeja. Filosofianhistorioitsijat taas soveltavat yleisen historiantutkimuksen piirissä kehitettyjä lähdekritiikin ja tekstien tulkinnan menetelmiä. Niillä filosofia aloilla, joilla pyritään uusiin filosofisiin tuloksiin, käytetään Ilkka Niiniluodon mukaan tavallisesti ajattelutapaa, jonka vaiheita ovat problematisointi, eksplikointi ja argumentaatio.[5]

Problematisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofinen ajattelu alkaa yleensä ongelmien synnyttämisestä. Lähtökohtana voi olla mikä tahansa tietoon, todellisuuteen tai arvoihin liittyvä näkemys, jota ei ole aikaisemmin pidetty problemaattisena. Kriittisen epäilyn avulla filosofi yrittää tuoda esiin kohteena olevaan käsitykseen liittyviä epäselviä ilmaisuja tai kyseenalaisia oletuksia.

Eksplikointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisena vaiheena on filosofisen ongelman vastausyritysten muotoileminen. Tähän selventämisvaiheeseen kuuluu kysymysten täsmentäminen, käsitteiden analysointi ja määritteleminen, uusien ajatusten esittäminen sekä filosofisten väitteiden ja käsitysten muotoileminen. Joissakin tapauksissa tuloksena voi olla ongelman eliminointi siten, että se näytetään kielen epäselvästä käytöstä johtuvaksi valeongelmaksi.

Argumentointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmantena vaiheena on vastausyritysten arviointi ja vertailu, ts. argumenttien esittäminen niiden tueksi tai niitä vastaan. Relevantteja kysymyksiä tässä yhteydessä ovat muun muassa seuraavat: Onko esitetty ratkaisu ristiriidaton, selkeä ja yhteensopiva muiden pätevien filosofisten teesien kanssa? Onko se vastaus esitettyyn ongelmaan? Kykeneekö se mielenkiintoisella tavalla käsittelemään muita samankaltaisia ongelmia? Esitetyt argumentit voivat puolestaan johtaa uusien filosofisten ongelmien heräämiseen, näiden ratkaisuyrityksiin jne., mikä antaa filosofiselle keskustelulle samanlaista sisäistä jatkuvuutta kuin muidenkin tieteenalojen kehityksessä on havaittavissa.”[5]

Filosofian edistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofia on Niiniluodon mukaan kriittistä ajattelua ja keskustelua, ei useinkaan valmiita ja lopullisia oppeja vaan pyrkimystä käsitteiden ja ajatusten selventämiseen, jäsentämiseen ja uudelleenarviointiin.[5] Kuten muutakin tiedettä, tätä toimintaa voidaan arvioida sen uutuuden, selkeyden, tarkkuuden, systemaattisuuden, perusteellisuuden, syvällisyyden ja hedelmällisyyden mukaan. Nämä kriteerit ovat julkisia ja objektiivisia, ja siksi ne mahdollistavat myös koulukuntarajat ylittävän arvioinnin.

Filosofian piirissä voidaan saavuttaa pysyvästi arvokkaita tuloksia: hedelmällisiä kysymyksenasetteluja, ongelmien strukturointia osaongelmiksi, selventäviä käsitteellisiä erotteluja, sisällöllisesti uusia ajatuksia ja oivalluksia sekä vakuuttavia päättelyitä.

Monet filosofiset argumentit ovat loogisesti väljiä. Joskus kuitenkin perustelut positiivisille filosofisille johtopäätöksille esitetään aukottomasti osoittamalla, että joistakin lähtökohtaoletuksista A seuraa loogisesti johtopäätös B. Muut filosofit voivat kiistää johtopäätöksen B pätevyyden kritisoimalla oletuksia A, sillä mitään premissejä ei voi dogmaattisesti hyväksyä filosofisen ajattelun lähtökohdiksi. Mutta ponnistelut eivät tässäkään tapauksessa ole valuneet hukkaan. Johtopäätöksen B sijasta vain on tullut todistetuksi väite "jos A, niin B".

Filosofiassa voidaan saavuttaa myös negatiivisia tuloksia, esimerkiksi osoittamalla jokin intuitiivinen käsitys tai oletusten joukko ristiriitaiseksi.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppänen, Juha: Johdatus filosofiaan.
  2. Russell, Bertrand: Filosofian ongelmia, 1912.
  3. Russell, Bertrand: Loogisen atomismin filosofia, 1918.
  4. a b Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia, 1945.
  5. a b c d e Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Otava, Helsinki 1984. ISBN 951-1-08016-4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Byckling, Eero: Mitä filosofia tutkii?. Teoksessa Hartikainen, Erkki, Kyösti Kiiskinen & Jussi Rastas (toim.): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia. Helsinki: Luonnonfilosofian seura, 2005. ISBN 951-98191-1-8. , s. 27–35.
  • Rydenfelt, Henrik & Kovalainen, Heikki A. (toim.): Mitä on filosofia?. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-153-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]