Ferekrates

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ferekrates
Φερεκράτης
Henkilötiedot
Syntynyt400-luku eaa.
Ateena
Kuollut300-luku eaa.?
Ammatti näytelmäkirjailija
Kirjailija
Tuotannon kielimuinaiskreikka (klassinen)
Aikakausi klassinen kausi
Tyylilajit komedia
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Ferekrates (m.kreik. Φερεκράτης, Ferekratēs, lat. Pherecrates) oli antiikin kreikkalainen komediakirjailija, joka edusti niin kutsuttua vanhaa komediaa. Hän oli kotoisin Ateenasta.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferekrates oli komediakirjailijoiden Kratinos, Krates, Eupolis, Platon ja Aristofanes aikalainen. Näistä hän oli kahta ensimmäistä jonkin verran nuorempi ja muita jonkin verran vanhempi. Ferekrates toimi alun perin näyttelijänä Krateen näytelmissä, ja alkoi myöhemmin kirjoittaa omia komedioitaan, joissa jäljitteli tämän tyyliä. Hän sai ensimmäisen voittonsa näytelmäkilpailuissa Theodoroksen arkonttikaudella vuonna 438 eaa.[1]

Muutoin Ferekrateen elämästä ei tiedetä antiikin lähteistä juuri mitään. Lähteissä hänet on joskus sekoitettu Krateeseen ja Ferekydeehen.[1]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferekrates seurasi ilmeisesti Krateen esimerkkiä siinä, että alkoi kehittää komedioihin varsinaisia juonia, jolloin niissä oli myös enemmän näytelmällisyyttä kuin aiemman komedian lähinnä henkilöönmenevässä pilkanteossa. Säilyneiden katkelmien perusteella hänen juonensa ovatkin olleet oivaltavia ja omaperäisiä. Hänen kieltään on kuvattu elegantiksi ja attikalaisemmaksi kuin monilla muilla, vaikkakaan se ei ole yhtä puhdasta kuin esimerkiksi Aristofaneella.[1][2]

Ferekrateen nimiin laitetaan eri lähteissä joko 16 tai 18 komediaa. Nimeltä tiedetään seuraavat:[1]

  • Akat (Γρᾶες, Grāes)
  • Helyt (Λῆροι, Lēroi)
  • Keittiö (Ἰπνὸς, Ipnos) eli Kokoyön juhla (Παννυχίς, Pannykhis)
  • Korianno (Κοριαννώ, Koriannō)
  • Muurahaisihmiset (Μυρμηκάνθρωποι, Myrmēkanthrōpoi)
  • Orjaopettaja (Δουλοδιδάσκαλος, Dūlodidaskalos)
  • Petale (Πετάλη, Petalē)
  • Sintit (Κραπάταλοι, Krapataloi) (nimi viittaa kirjailijan keksimään manalassa käytettyyn rahayksikköön)[3]
  • Tyrannia (Τυραννίς, Tyrannis)
  • Unohtelevainen (Ἐπιλήσμων, Epilēsmōn) eli Meri (Θάλαττα, Thalatta)
  • Vale-Herakles (Ψευδηρακλῆς, Pseudhēraklēs)
  • Villit (Ἄγριοι, Agrioi) (420 eaa.)
  • Yksinasujat (Αὐτόμολοι, Automoloi)

Kyseenalaisia ja mahdollisesti epäperäisiä ovat:

  • Hyvät (Ἀγαθοί, Agathoi)
  • Kaivosmies (Μεταλλῆς, Metallēs)
  • Kheiron (Χείρων, Kheirōn)
  • Persialaiset (Πέρσαι, Persai)

Mielenkiintoisin näytelmistä on Villit, johon filosofi Platon viittaa dialogissaan Protagoras.[4] Se esitettiin Lenaia-juhlassa vuonna 420 eaa.[4][5] Platon käyttää näytelmän kuoroa, jonka muodostivat jonkinlaiset villit, sivistyksestä ja laeista osattomat barbaarit, esimerkkinä havainnoillistaessaan sivistyksen ja barbarismin eroa. Näytelmä itsessään vaikuttaa kritisoineen ateenalaista yhteiskuntaa tällaisen villijoukon kautta.[1]

Ferekrateen nimiin laitettiin oma runomitta, ferekrateus. Hän kehuskeli itse keksinnöllään kyseisessä mitassa kirjoitetuilla säkeillä:[1][6]

»ἄνδρες, πρόσχετε τὸν νοῦν
ἐξευρήματι καινῷ
συμπτύκτοις ἀναπαίστοις.
»

»andres, proskhete ton nūn
ekseurēmati kainō
symptyktois anapaistois.
»

»Ihmiset, kiinnittäkää huomiota
uuteen keksintöön
yhteentaitettuun anapestiin.»

Runomitta voidaan nähdä eräänlaisena khoriambina. Ferekrates itse kutsuu sitä anapestiseksi mitaksi, ja se voidaan ehkä tulkita myös sellaiseksi; mutta tämä voi viitata myös siihen, että hän käytti sitä näytelmien parabasis-osuuksissa, jotka olivat alun perin yleensä anapestimitassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Smith, William: ”Pherecrates”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  2. Athenaios: Deipnosofistai VI.268e; Suda, Ἀθηναία.
  3. Fontaine, Michael & Scafuro, Adele C.: The Oxford Handbook of Greek and Roman Comedy, s. 110. Oxford Handbooks. OUP USA, 2014. ISBN 9780199743544. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Platon: Protagoras 327d.
  5. Athenaios: Deipnosofistai V.218d.
  6. Apud Hephaest. 10.5, 15.15, Schol in Ar. Naub. 563.