Eva Bindere

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eva Bindere (s. 1974 Riika) on latvialainen viulisti.[1]

Bindere opiskeli ensin Emīls Dārziņš -musiikkikoulussa ja sitten Anete Zvaigznen, Uldis Sprūdžsin sekä Andris Baumaniksen johdolla Latvian Jāzeps Vītols -musiikkiakatemiassa. Vuonna 1997 hän pääsi stipendillä opiskelemaan vuodeksi Dallasiin Eduard Schmiederin johdolla. Päätettyään opintonsa Riiassa hän jatkoi niitä Baselin kaupungin musiikkiakatemiassa, Sveitsissä, jossa oli viulisti Raphaël Olegin oppilas ja opiskeli myös kamarimusiikkia Walter Levinin sekä Hatto Beyerlen johdolla. Näistä opinnoista Bindere valmistui vuonna 2003.[1]

Bindere on toiminut muun muassa Kremerata Baltican ensiviulistina vuosina 1997–2012, monesti myös sen solistina ja Gidon Kremerin duoparina. CD-levy After Mozart, jolla Bindere toimi solistina, sai Grammy-palkinnon. Bindere on esiintynyt myös lähes kaikkien muiden latvialaisorkestereiden sekä monien ulkomaalaisten orkestereiden solistina. Kaudella 2013/2014 hän toimi solistina Magnus Lindbergin ja Kurt Weillin viulukonserttojen Latvian-ensiesityksissä Riiassa. Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin kanssa hän myös piti Latvian-ensiesityksen John Tavenerin teoksesta The Ikon of Eros.[1]

Bindere oli vuonna 2004 mukana perustamassa Euphonia-jousikvartettia, joka sai Latvian suuren musiikkipalkinnon vuonna 2006. Kamarimuusikkona hänen yhteistyökumppaneidensa joukossa ovat olleet Pierre Amoyal, Renaud Capuçon, Lukas Hagen, Boris Garlitski, Maksim Rysanov, Antoine Tamestit, Wolfram Christ, Veronika Hagen, Gérard Caussé, Vladimir Mendelssohn, Yo-Yo Ma, Clemens Hagen, Gautier Capuçon, Mario Brunello, Boris Pergamenštšikov, Katia Skanavi, Martin Stadtfeld, Martin Helmchen, Katrine Gislinge, Leif Ove Andsnes ja Aleksandr Melnikov.[1]

Vuonna 2008 Bindere liittyi Latvian Jāzeps Vītols -musiikkiakatemian henkilökuntaan. Hän on pitänyt mestarikursseja Latviassa, Virossa ja Saksassa. Vuonna 2016 hän toimi Kansainvälisen Andrea Postacchini -viulukilpailun tuomariston jäsenenä Italian Fermossa. Maaliskuussa 2017 hänelle myönnettiin Latvian suuri musiikkipalkinto.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Eva Bindere Pärnu Music Festival