Eugène de Beauharnais

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eugène de Beauharnais, Italian varakuningas, Andrea Appiani 1810
Eugène de Beauharnais,Andrea Appianin maalaus.n. 1800

Eugène de Beauharnais (3. syyskuuta 1781 Pariisi, Ranskan kuningaskunta21. helmikuuta 1824 München, Baijerin kuningaskunta) oli ranskalainen sotilas ja keisari Napoleon I:n poikapuoli, joka toimi Italian kuningaskunnan varakuninkaana vuosina 1805–1815.[1][2][3]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eugène de Beauharnais nuorena upseerina, Antoine-Jean Gros (attr.) 1798

Eugène de Beauharnais'n isä Alexandre de Beauharnais teloitettiin giljotiinissa vuonna 1794, ja äiti Joséphine de Beauharnais meni leskeksi jäätyään naimisiin 9. maaliskuuta 1796 Napoleon Bonaparten kanssa. Hänen sisarensa Hortense de Beauharnais oli naimisissa Napoleonin veljen Louis Bonaparten kanssa.[2][3][1] Teini-ikäiset Eugène ja Hortense vihasivat aluksi isäpuoltaan, joka kuitenkin osoittautui ystävälliseksi ja aidosti kiinnostuneeksi heidän hyvinvoinnistaan.[1]

Eugène de Beauharnais konsulin kaartin ratsujääkäreitten everstin univormussa, François Gérard 1804-1806

Eugène oli ollut isänsä kuoleman jälkeen puusepän oppipoikana, mutta päästyään sotilasuralle hän yleni nopeasti. Uranousu oli osittain oman kyvykkyyden, osittain isäpuolen ansiota. Eugène ​​oli hyödyllinen sotilaallinen apu Napoleonille, erityisesti Brumairekuun 18. päivän vallankaappauksessa marraskuussa 1799 ja voitossa itävaltalaisista Marengon taistelussa kesäkuussa 1800.[1] Hän osallistui myös Napoleonin Italian sotaretkeen vuosina 1796-1797 ja Egyptin sotaretkeen vuonna 1798.[4] Vuonna 1804 Eugène sai Ranskan prinssin arvonimen[1][2] ja hänet nimitettiin valtion arkkikansleriksi. Vuonna 1806 Napoleon adoptoi hänen pojakseen.[1]

Napoleon nimitti hänet vuonna 1805 Italian varakuninkaaksi.[3] Tässä Napoleonin luomassa Italian kuningaskunnassa Eugène de Beauharnais toimi hyvin aktiivisesti.[2]

Alamaistensa vastahakoisuudesta huolimatta Eugène de Beauharnais loi suuren, 80 000:een mieheen nousevan armeijan, joka kunnostautui Itävallan, Espanjan ja Venäjän sotaretkillä. Samalla toteutettiin Ranskan vallankumouksen aatteita, järjestettiin hallinto, lainkäyttö yhtenäistettiin, opetuslaitosta parannettiin. Itävallan sodassa vuonna 1809, Venäjän sotaretkellä 1812, Saksassa ja Italiassa vuosina 1813–1814 Eugène osoittautui taitavaksi sotapäälliköksi ja teki näin suuria palveluksia Napoleonille ja pysyi loppuun asti hänelle uskollisena.[2]

Eugène de Beauharnais menestyi hyvin varakuninkaana ja sai Italian armeijan komentajana tärkeän voiton kesäkuussa 1809 Raabin taistelussa (nyk. Györ) viidennen liittokunnan sodassa Itävaltaa vastaan. Tämän voiton ansiosta Napoleon saavutti helpommin voiton Wagramin taistelussa. Beauharnais taisteli menestyksellä vuonna 1812 Borodinon taistelussa Venäjän sotaretkellä ja kunnostautui myös perääntymisen aikana. Hän pysyi uskollisena Napoleonille aina tämän kruunusta luopumiseen vuoteen 1814 asti.[3][1] Hän piti yllä vastarintaa Italiassa niin kauan kuin mahdollista itävaltalaisia ​​ja napolilaisia joukkoja ​​vastaan ​​ja näiden yrityksissä saada hänet hylkäämään Napoleon. Lopulta hänen oli kuitenkin tehtävä Schiarino-Rizzinon aselepo 16. huhtikuuta 1814.[1]

Vuoden 1815 satapäiväisen keisarikunnan aikana Beauharnais säilytti puolueettomuutensa. Napoleonin vallasta luopumisen myötä Beauharnaisin poliittinen ura katkesi.[5] Napoleonin kukistuttua Eugène de Beauharnais pakeni Napoleonin liittolaisen, Baijerin kuninkaan Maksimilian I Joosefin turviin, joka antoi hänelle Leuchtenbergin herttuan ja Eichstättin ruhtinaan arvonimet, sekä puhuttelun "Kuninkaallinen korkeus".[2]

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän avioitui vuonna 1806 prinsessa Amelia Augusta Ludovika Georgian (1788–1851) kanssa, joka oli Maksimilian I Joosefin ja tämän ensimmäisen puolison, prinsessa Augusta Wilhelmina von Hesse-Darmstadtin vanhin tytär.[1] Napoleon järjesti poliittista syistä solmitun avioliiton, vastineeksi siitä että oli tehnyt Maksimilian I:stä Baijerin kuninkaan, vaikka Amelia Augusta oli jo kihlattu Badenin perintösuurherttua Karlille. Tästä huolimatta avioliitosta tuli onnellinen.[5]

Eugène de Beauharnais'n ja prinsessa Amelia Augustan siviilivihkiminen Monacossa 13. tammikuuta 1806, François-Guillaume Ménageot 1808

Heille syntyi seitsemän lasta:[6]

  • Joséphine Maximiliane Eugénie Napoléonne de Beauharnais (1807–1876); avioitui Ruotsin kuningas Oskar I:n kanssa, joka oli Napoleonin vanhan rakkauden Désirée Claryn poika[7]
  • Eugénie Hortense Auguste de Beauharnais (1808–1847); avioitui Hohenzollern-Hechingenin ruhtinas Friedrichin kanssa, avioliitto oli lapseton.[8]
  • Auguste Charles Eugène Napoléon de Beauharnais, Leuchtenbergin herttua (1810–1835); avioitui Portugalin kuningatar Maria II:n kanssa, kuoli 24-vuotiaana kaksi kuukautta avioliiton solmimisen jälkeen, avioliitto oli lapseton.[9]
  • Amélie Auguste Eugénie Napoléone de Beauharnais (1812–1873); avioitui Brasilian keisari Pedro I:n kanssa ja hänestä tuli Brasilian keisarinna. Heillä oli yksi tytär, prinsessa Maria Amélia.[10]
  • Theodelinde Louise Eugénie Auguste Napoléone de Beauharnais (1814–1857); avioitui Wilhelmin, Urachin herttuan kanssa, heillä oli neljä tytärtä.[11]
  • Carolina Clotilde de Beauharnais (1816), kuoli 10 päivän ikäisenä[12]
  • Maximilian Josèphe Eugène Auguste Napoléon de Beauharnais (1817–1852); avioitui suuriruhtinatar Maria Nikolajevna Romanovan, Nikolai I:n vanhimman tyttären kanssa vuonna 1852, ja sai tittelin ruhtinas Romanovski ja puhuttelun "Keisarillinen korkeus". Heillä oli kuusi lasta.[13]
Palais Leuchtenberg, München, hoviarkkitehti Leo von Klenze 1817–1821[14][15]

Viimeiset vuodet ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisinä vuosinaan Eugène de Beauharnais hoiti maitaan ja omaisuuttaan, rakennutti vuosina 1817-1821 kaikkiaan 250 huonetta käsittävän Leuchtenbergin uusrenessanssipalatsin[14] Müncheniin ja viimeisteli taidekokoelmiaan. Leuchtenbergin herttuana hän osoitti olevansa yhtä hyvä kiinteistönhoidossa kuin hän oli ollut Italian varakuninkaana. Samaan aikaan hän suostui auttamaan Lavaletten kreivi Antoine Marie Chamans'n kaltaisia ​​keisarivallan kannattajia ja lobbasi keisari Napoleonin ankaran kohtelun lieventämisen puolesta Saint-Helenan saarella. Hänestä tuli Napoleonin pankkiiri, mutta ei koskaan haaveillut aiemman asemansa palauttamisesta ja pysyi Baijerin prinssinä, mikä hänestä oli tullut.[5]

Eugène de Beauharnais, Italian varakuningas, François Gérard 1810-1811

Eugène de Beauharnais kuoli 42-vuotiaana helmikuussa 1824 Münchenissä.[16] Hänen terveytensä alkoi heikentyä vuoden 1822 jälkeen, ja hän sai aivoverenvuotokohtauksen vuonna 1823 ja toisen vuonna 1824, johon hän kuoli.[5]

Eugène de Beauharnais'n ja Amelia Augustan neljästä tyttärestä vanhin, Joséphine oli Ruotsin kuningas Oskar I:n puoliso.[3] Hänen nuorempi poikansa Maximilien Eugène Joseph Napoléon avioitui keisari Nikolai I:n tyttären Marian kanssa. Heidän jälkeläistensä nimi on Romanovski.[2]

Eugène de Beauharnais, Leuchtenbergin herttua ja Eichstättin ruhtinas, Joseph Karl Stieler 1815
  • Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960
  • Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960



  1. a b c d e f g h i Eugène de Beauharnais | Parents, Joséphine, & Napoleonic Wars | Britannica www.britannica.com. Viitattu 4.7.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Tietosanakirja 1909, osa 1, Hakusana: Beauharnais 2. Eugène de B.
  3. a b c d e Otavan iso tietosanakirja 1, Otava 1960
  4. Eugène de Beauharnais (1781-1824) - Find a Grave... www.findagrave.com. Viitattu 5.7.2024. (englanniksi)
  5. a b c d BEAUHARNAIS, Eugène de napoleon.org. Viitattu 4.7.2024. (englanti)
  6. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  7. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  8. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  9. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  10. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  11. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  12. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  13. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.
  14. a b Palais Leuchtenberg web.archive.org. 13.12.2010. Viitattu 5.7.2024.
  15. Bay. Finanzministerium Bayerisches Staatsministerium der Finanzen und für Heimat. Viitattu 5.7.2024. (saksa)
  16. Person Page www.thepeerage.com. Viitattu 4.7.2024.