Alexandre de Beauharnais
| Alexandre de Beauharnais | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Alexandre François Marie de Beauharnais |
| Syntynyt | 28. toukokuuta 1760 Fort-Royal, Martinique |
| Kuollut | 23. heinäkuuta 1794 (34 vuotta) Place de la Nation, Pariisi; hautapaikka Cimetière de Picpus, Pariisi |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Ammatti | plantaasin omistaja, sotilas, kenraali, poliitikko |
| Arvonimi | Beauharnais'n varakreivi |
| Poliitikko | |
| Puolue | jakobiinit |
| Entiset puolueet | aatelisto, Blois'n alue |
| Asema | kansalliskokouksen puheenjohtaja |
| Koulutus | Collège de Plessis Pariisi, Heidelbergin yliopisto |
| Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
| Puoliso | Joséphine Tascher de la Pagerie |
| Lapset | Eugène de Beauharnais Hortense de Beauharnais |
| Vanhemmat | François de Beauharnais, Beauvillen paroni, La Ferté-Beauharnais'n markiisi ja Henriette Pyvart de Chastullé |
 Nimikirjoitus |
|
Alexandre François Marie de Beauharnais (28. toukokuuta 1760 Fort-Royal, Martinique, Ranskan kuningaskunta – 23. heinäkuuta 1794[1][2][3] Place de la Nation,[4] Pariisi, Ranskan ensimmäinen tasavalta) oli ranskalainen varakreivi, kenraali ja liberaalipoliitikko Ranskan vallankumouksen aikana.[1][2][3]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kuului arvostettuun Orléansista peräisin olleeseen plantaasi omistajasukuun. Hänen isänsä François de Beauharnais (1714–1800), Beauvillen paroni ja La Ferté-Beauharnais'n markiisi oli Martiniquen kuvernööri, joka omisti valtavia määriä orjia ja maaosuuksia Saint-Dominguen siirtokunnassa Haitissa. Hänen äitinsä oli Marie Henriette Pyvart de Chastullé (1722–1767). Hän oli toiseksi vanhin kolmesta pojasta, vanhempi veli François VI de Beauharnais (1756–1846) peri isän tittelit. Hän kasvoi veljensä kanssa Tascherin perheessä viisivuotiaaksi saakka ja matkusti vanhempiesa luokse Ranskaan vuonna 1765.[5] Hänen vanhempansa olivat asuneet toisistaan erossa vuodesta 1766 lähtien. Äiti kuoli vuonna 1767 Blois'n linnassa. Hänen isänsä meni uusiin naimisiin vuonna 1796 pitkäaikaisen rakastajattarensa Marie-Désirée-Eugénie de Tascher de la Pagerien (1739–1803) kanssa, joka oli hänen tulevan puolisonsa täti, heti kun tämän ensimmäinen aviomies, monsieur Renaudin oli kuollut.[6]
Hän sai koulutuksensa 10-vuotiaasta lähtien yhdessä veljensä kanssa Pariisissa Collège de Plessis'sä kuuden vuoden ajan ja siirtyi sen jälkeen opiskelemaan Heidelbergin yliopistossa.[5] Hänen matematiikan opettajansa Patricol oli Rousseaun ihailija ja vei pojat Heidelbergiin, jotta nämä voisivat oppia puhumaan saksaa. Täällä Alexander näyttää kehittäneen tietynlaista itsenäisyyttä, ellei jopa kypsyyttä, ajatustensa suhteen.[5]
Vuonna 1775 Patricolille tarjottiin virkaa erään Ranskan aateliston arvostetuimman jäsenen, La Rochefoucauldin herttua Louis-Alexandren perheessä. Sovittiin, että nuorempi Beauharnais'n pojista seuraisi kotiopettajaansa La Roche-Guyonin linnaan ja myöhemmin Rochefoucauldin yksityispalatsiin Pariisissa. Täällä Alexandre omaksui suurimman osan aatelissuvun eleganssista ja tutustui 1700-luvun liberaaleihin aatteisiin. Herttua Rochefoucauld oli Adam Smithin ja Voltairen, Franklinin, Lafayetten ja Arthur Youngin ystävä. Hän oli puhunut Pariisin parlamentissa muistuttaen kuningasta Ranskan kansakunnan oikeuksista. Hän oli Ranskan tiedeakatemian jäsen ja toiminut Royal Society of Medicinen puheenjohtajana. Hänen maineensa oli niin laajalle levinnyt, että neljä vuotta ennen Ranskan vallankumouksen puhkeamista New Yorkin kaupunki myönsi hänelle kunniakansalaisuuden. Tämä stimuloiva ympäristö tuskin saattoi olla vaikuttamatta Alexandreen.[5]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alexandre de Beauharnais aloitti sotilasuransa Ranskassa. Vuonna 1775 hän liittyi 1. muskettisoturikomppaniaan ja hänet ylennettiin vänrikiksi Sarren jalkaväkirykmenttiin vuonna 1776 sen komentajan La Rochefoucauldin herttuan avulla, joka oli sijoitettuna Rouenin ja Dieppen alueilla.[5]
Hän palveli varuskuntapalveluksessa Finistèren Conquet'n alueella[5] ja Fort Bertheaumessa sekä Brestissä vuoteen 1779 asti. Hän tiesi ettei hänen uransa olisi toivotunlainen, koska hänen sukunsa ei ollut riittävän ylhäistä aatelia, jotta hänet olisi esitelty hovissa eikä näin voinut päästä kuninkaan palvelukseen. Lukuisista poissaoloista rykmentistään huolimatta hänet ylennettiin kapteeniksi vuonna 1779. Hän tutustui Bretagnessa 11 vuotta häntä vanhempaan, Martiniquella syntyneeseen laivastoupseerinrouva Marie-Françoise de Longpré'hen, jolla oli kaksi lasta. Näistä toinen syntyi vuonna 1779 ja saattoi olla Alexandren siittämä.[5]
Syyskuussa 1782 hän huomasi, ettei hänen etenemisensä armeijassa ollut riittävän nopeaa, joten hän tarjoutui vapaaehtoisesti taistelemaan englantilaisia vastaan Martiniquella. Saavuttuaan perille sota oli jo ohi Pariisin rauhansopimuksen myötä tammikuussa 1783. Hän taisteli sen jälkeen Yhdysvaltain vapaussodassa ranskalaisissa joukoissa[2] kenraali Rochambeau'n komennossa.[7] Kesäkuun 3. päivänä 1784 hän liittyi Champagnen kuninkaalliseen ratsuväkirykmenttiin ja hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1788.
Alexandre de Beauharnais valittiin Blois'n aateliston edustajana Ranskan säätyjen yleiskokoukseen vuonna 1789, jossa hän kannatti jakobiini puolueessa vallankumousta sekä äänesti feodalismin lakkauttamisen puolesta. Hän toimi perustuslakia säätävän kokouksen puheenjohtajana kesä-elokuussa 1791. [3] Perustuslakia säätävä kokous hajoitettiin syyskuussa 1791 eikä sen jäseniä valittu uudelleen Ranskan lakiasäätävään kansalliskokoukseen.
Hän joutui palaamaan huhtikuussa 1792 everstiluutnanttina Ranskan Pohjoisen armeijan palvelukseen kenraali Nicolas Lucknerin ja kenraali Adam Philippe de Custinen komennossa.[7] Hänet nimitettiin prikaatinkenraaliksi syyskuussa 1792, hän kieltäytyi puolustusministerin virasta kesäkuussa 1793 ja johti kesä-elokuussa 1793 Reinin armeijaa sen ylipäällikkönä Ranskan vallankumoussodassa.[3] Mainzin menetyksen jälkeen 23. heinäkuuta 1793, jonka katsottiin olevan hänen syynsä, hän erosi ja palasi kotiin ilman ministerinsä määräyksiä. Niinpä hän omistautui kuusi kuukautta La Ferté-Beauharnais'n johtamiseen pormestarina.
Koska hän ei pystynyt täyttämään hänelle annettuja tehtäviä, erityisesti Mainzin puolustamista piirityksen aikana sekä epäiltynä aatelismielisyydestä,[3] hänet pidätettiin terrorin aikana tammikuussa 1794 syytettynä maanpetoksesta sekä salaliitosta ja vangittiin 2. maaliskuuta 1794. Puoliso Joséphine pidätettiin myös 21. huhtikuuta 1794, mutta hänet vapautettiin kolme kuukautta myöhemmin thermidorin vallankaappauksen jälkeen elokuussa 1794.[8]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alexandre de Beauharnais tuomittiin 22. heinäkuuta kuolemaan ja teloitettiin Place du Trône-Renversé'lla[4] Pariisissa giljotiinissa 23. heinäkuuta 1794 (vallankumouskalenterin mukaan 5. päivä thermidor-kuukautta vuonna II)[7] viisi päivää ennen terrorin ajan pääarkkitehti Maximilien Robespierren kukistumista ja teloitusta.[1][2] Aukiolla teloitettiin kahden viikon aikana yli 1 300 ihmistä. Hänet haudattiin joukkohautaan Cimetière de Picpus'n hautausmaalle Pariisiin.
Avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alexandre avioitui 19-vuotiaana varhaislapsuutensa lähipiiriin kuuluneen 16-vuotiaan Joséphine Rose Tascher de la Pagerien kanssa 13. joulukuuta 1779[3] Saint-Sulpicen kirkossa Noisy-le-Grand'ssa. Avioliitto ei ollut onnellinen ja tuore aviomies kävi bordelleissa. Alexandre häpesi vaimonsa maalaismaista käytöstä ja sivistymättömiä tapoja eikä vienyt tätä esiteltäväksi Marie Antoinetten hoviin Versailles'hin.
Alexander jätti perheensä ja eli yli vuoden rakastajattarensa Amélie Zéphyrine von Salm-Kyrburgin kanssa, joka oli prinssi Aloys Antoine von Hohenzollern-Sigmaringenin vaimo. Hänen viimeinen rakkautensa oli Delphine de Custine, jonka hän tapasi ollessaan vangittuna 1794 entisessä karmeliittaluostarissa olevassa vankilassa, samaan aikaan kun hänen aviovaimollaan oli myrskyisä rakkaussuhde kenraali Louis Lazare Hochen kanssa. [9]
Alexandrelle ja Joséphinelle syntyi kaksi lasta:
- Eugène Rose (3. syyskuuta 1781 – 21. helmikuuta 1824), tuleva Italian kuningaskunnan varakuningas.[1]
- Hortense Eugénie Cécile (10. huhtikuuta 1783 – 5. lokakuuta 1837), avioitui Louis Bonaparten kanssa, Hollannin kuningatarpuoliso ja tulevan Ranskan keisari Napoleon III:n äiti. [2][9]
Hänellä oli myös avioton tytär Marie-Adélaïde (1786–1869) suhteesta Sophie de La Ferté'n kanssa.
Aviopuoliso Joséphine erosi miehestään vuonna 1785, ja avioitui kaksi vuotta leskeytymisensä jälkeen Napoléon Bonaparten kanssa ja kohosi Ranskan keisarinnaksi.[1][2][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 Beauharnais, Eugène de Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 9.4.2023.
- 1 2 3 4 5 6 Beauharnais Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 9.4.2023.
- 1 2 3 4 5 6 Alexandre, viscount de Beauharnais Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 9.4.2023.
- 1 2 Empress Josephine • Chapter 7 penelope.uchicago.edu. Viitattu 30.7.2025.
- 1 2 3 4 5 6 7 Empress Josephine • Chapter 3 penelope.uchicago.edu. Viitattu 31.7.2025.
- ↑ Empress Josephine • Chapter 9 penelope.uchicago.edu. Viitattu 30.7.2025.
- 1 2 3 Alexandre Vicomte de Beauharnais. The British Museum.
- ↑ Josephine | Biography, Napoleon, & Facts | Britannica www.britannica.com. 19.6.2025. Viitattu 29.7.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 Josephine | Biography, Napoleon, & Facts | Britannica www.britannica.com. 19.6.2024. Viitattu 29.6.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alexandre de Beauharnais Wikimedia Commonsissa
