Ettore Bastianini
Ettore Bastianini (24. syyskuuta 1922 Siena – 25. tammikuuta 1967 Sirmione[1]) oli italialainen oopperalaulaja. Hän aloitti uransa äänialaltaan bassona, mutta esiintyi sittemmin baritonina, jona saavutti keskeisen maineensa. Hänet yhdistetään etenkin Giuseppe Verdin oopperoihin, kuten Trubaduuriin, La traviataan, Don Carlosiin ja Rigolettoon.[2] Lisäksi hän oli merkittävä verististen oopperoiden roolien tulkitsija.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhainen ura bassona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bastianini opiskeli yksityisesti Gaetano Vannin johdolla ja lauloi paikallisessa kuorossa.[1] Ensimmäiset konserttinsa hän piti vuosina 1940–1941 ennen ensimmäisen palkinnon voittamista kansallisessa laulukilpailussa Teatro Comunale di Firenzessä. Toisen maailmansodan aikana hänet värvättiin ilmavoimiin, jossa hän palveli vuosina 1943–1944. Bastianini jatkoi basson uraansa sodan päätyttyä.[2] Ammattimaisen debyyttinsä solistina hän teki alkuvuodesta 1945 Sienassa, ja oopperadebyyttinsä hän teki myöhemmin samana vuonna Ravennassa Collinen roolissa Giacomo Puccinin La bohèmessa. Bassorooleihin kuului myös esimerkiksi Mephistopheles Charles Gounod'n Faustissa. La Scalan -debyyttinsä Bastianini teki Tirésiasin roolissa Igor Stravinskyn Oedipus Rexissä vuonna 1948.[1]
Ura baritonina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viimeisen esiintymisensä bassoroolissa Bastianini teki huhtikuussa 1951 Torinossa Collinen roolissa La bohèmessa (Puccini). Häntä kannusti uudelleen kouluttautumiseen baritoniksi opettaja Luciano Bettarini.[3] Bastianini teki debyyttinsä baritonina Teatro Comunale di Bolognassa Germontin roolissa Verdin La traviatassa vuonna 1951. Esiintyminen ei ollut erityisen menestyksekäs, joten Bastianini jatkoi opiskelua kiinnittäen erityistä huomiota ylärekisterinsä kehittämiseen. Hän oli saavuttanut tämän tavoitteensa palatessaan lavalle saman vuoden kesällä. Vuonna 1953 Bastianini teki ensimmäisen esiintymisensä Metropolitan-oopperassa Germontin roolissa (La traviata, Verdi).[1] Hänestä tuli siellä seuraavina vuosina säännöllinen esiintyjä.[2] La Scalan -debyyttinsä hän teki vuonna 1954 Pjotr Tšaikovskin Jevgeni Oneginin nimiroolissa. Chicagossa Bastianini esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1956 Riccardon roolissa Vincenzo Bellinin oopperassa Puritaanit. Covent Gardenin -debyyttinsä hän teki vuonna 1962 Renaton roolissa Verdin Naamiohuveissa.[1] Bastianini saavutti menestystä myös Wienin valtionoopperassa ja Salzburgin musiikkijuhlilla.[2]
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bastianinin äiti kuoli syöpään huhtikuussa 1962. Saman vuoden marraskuussa laulaja itse sai kurkkusyövän diagnoosin. Häntä hoidettiin Sveitsissä alkuvuodesta 1963. Hän palasi lavalle tekemällä esiintymisiä Wienissä, Salzburgissa ja Tokiossa. Viimeisen kerran häntä kuultiin La Scalassa joulukuussa 1963 Rodrigon roolissa Verdin oopperassa Don Carlos.[3] Bastianinin paluu sairastumisen jälkeen ei kuitenkaan ollut menestyksekäs, sillä hänen äänensä oli kärsinyt. Bastianini ei tästä huolimatta avoimesti puhunut sairaudestaan, joka tuli suurelle yleisölle yllätyksellisenä tietona kuolintiedon tultua julkisuuteen.[1]
Bastianini kärsi sairaudesta loppuikänsä. Hänen viimeiseksi esiintymisekseen jäi Metropolitan-oopperassa 1. joulukuuta 1965 nähty esiintyminen Rodrigon roolissa Don Carlosissa (Verdi)[3].[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
