Esselte

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esselten toimitalo Ruotsin Albydalissa.

Esselte on alun perin ruotsalainen konttoritarvikkeita valmistava ja markkinoiva yritys, jonka pääpaikka on nykyisin Luxemburgissa. Se perustettiin vuonna 1913 yhdistämällä 13 pientä kirjapainoa yhtiöksi nimeltä Sveriges Litografiska Tryckerier (SLT). Lyhenteeseen perustuvasta kutsumanimestä tuli niin suosittu, että vuonna 1970 yrityksen nimeksi otettiin Esselte.[1]

Ensimmäisinä vuosikymmeninään SLT kehittyi Ruotsiin suurimpiin kuuluvaksi painotuotteiden painajaksi. Vuosina 1944–1974 yritykseen kuului oma paperitehdas Örebrossa (sittemmin Örebron kartonkitehdas, joka suljettiin 2010). Yrityksellä oli vahva jalansija myös pakkaustuotannossa aaltopahvipakkauksia valmistavan tytäryhtiön Esselte Well kautta. Kuluttajapakkauksia teki Esselte Pac, mutta nämä molemmat myytiin pois 1980-luvulla. 1970- ja 1980-luvulla Esselte hankki omistukseensa myös muun muassa kohokirjoittimia valmistavan Dymon, siirtokirjaimia valmistavan Letrasetin[2], riippukansiojärjestelmiä valmistavan Oxford Pendaflexin sekä nitojia, rei’ittimiä ja asiakirjasäilyttimiä valmistavan Leitzin. Esselte-konserniin kuuluivat 1970- ja 1980-luvulla myös kustannusyhtiö Norstedts Förlag, tietosanakirjoja kustantanut Fokus, karttoja tehnyt Esselte Map, oppikirjakustantaja Esselte Studium ja kirjapaino Almqvist & Wiksell. Esselte oli mukana myös vuokra- ja myyntivideoiden julkaisutoiminnassa[3] ja tunnettiin videovuokraamojen alkuaikojen vuokrattavasta videosoittimesta Moviebox[4]. Esselte Pay TV oli maksullista kaapelitelevisiotoimintaa, Esselte Scribona -merkillä valmistettiin sähkökirjoituskoneita ja varhaisia tekstinkäsittelylaitteita. Näistä kaikista toimialoista luovuttiin 1990-luvulle tultaessa.[5] Sen jälkeen Esselte on keskittynyt konttoritarvikkeisiin kuten kansioihin, lomakelaatikoihin, nitojiin (Leitz ja Rapid), rei’ittimiin, kylmälaminointilaitteisiin (Xyron) ja tietokonetarvikkeisiin.

Esselte oli pörssiyhtiö vuoteen 2002 saakka, jolloin sen osti yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö J. W. Childs. Vuodesta 2017 Esselten on omistanut yhdysvaltalainen konttoritarvikejätti ja pörssiyhtiö Acco Brands, jonka liikevaihto vuonna 2016 oli noin 1,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria ja henkilöstömäärä noin 5 000. Accon muita tuotemerkkejä Esselten ohella ovat muun muassa Artline-kynät, Mead- ja At-A-Glance-kalenterit ja -muistikirjat, Derwent-taiteilijatarvikkeet, Five Star- ja Hilroy-koulutarvikkeet, GBC-laminointikoneet, Kensington-tietokonetarvikkeet, Rexel-asiakirjantuhoojat ja -sidontalaitteet sekä Leitz-arkistointitarvikkeet.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esselte ACCO Brands. Viitattu 21.9.2017.
  2. Letraset MyFonts-sivusto. Viitattu 21.9.2017.
  3. Soramäki, Matti: ”Video on tullut”, Studio 12, Elokuvan vuosikirja 1982, s. 66. Suomen elokuvasäätiö, 1983. ISBN 951-9349-25-1.
  4. 1980 -luvulla oli movie boxeja (Esselte-merkkisiä). Onko teillä kokoelmissa semmoista, ja toimiiko se? Kysy museolta -sivusto. 24.1.2014. Tekniikan museo. Viitattu 21.9.2017.
  5. Sokala, Hannu: Ruotsin Esselte myi painoyhtiöt ja paperintuontiyhtiön Helsingin Sanomat. 2.10.1990. Viitattu 21.9.2017. (Vain tilaajille.)
  6. Our Brands Acco Brands. Viitattu 21.9.2017.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: sv:Esselte & en:Esselte