Kohokirjoitin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kohokirjoittimella tehty etiketti.
Dymo-kohokirjoitin, jossa nauharulla on kädensijan sisällä ja työntyy kirjoittamisen edetessä vähitellen esiin kirjasinkiekon keskeltä.

Kohokirjoitin on käsikäyttöinen laite, jolla tehdään koholla olevista kirjaimista muodostuvia etikettejä tarrataustaiselle muovinauhalle. Tunnetuin kohokirjoittimien tuotemerkki on Dymo. Laite perustuu korkopuristukseen ja kaksi värikerrosta sisältävään muovinauhaan: kirjainkuvion puristaminen tuo nauhan päällimmäisen värikerroksen alta esiin toisen värin kirjainten kohdalle, jolloin tekstistä tulee helposti luettavaa.

Kohokirjoittimen keksi 1950-luvun lopulla yhdysvaltalainen Rudolph Hurwich (1921–2014), joka perusti keksintönsä pohjalle Dymo-nimisen pörssiyhtiön. Dymon sai vuonna 1978 omistukseensa ruotsalainen Esselte, joka myi sen amerikkalaiselle Newell Rubbermaid -yhtiölle vuonna 2005.[1]

Kohokirjoittimet ovat 1990-luvulta alkaen korvautuneet sähköisesti toimivilla tarrakirjoittimilla. Kohokirjoittimella tehty etiketti saattaa kuitenkin säilyttää luettavuutensa tarrakirjoitinetikettiä paremmin: jos värit haalistuvat tai etiketin pinta likaantuu, kohokuvio voi silti olla luettavissa. Käsikäyttöinen kohokirjoitin ei myöskään ole riippuvainen paristoista tai verkkovirrasta tarrakirjoitinten tapaan.[2]

Kirjoittimen toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohokirjoitin on muodoltaan pistoolia muistuttava käsityökalu, jonka näkyvin osa on kahdesta päällekkäisestä levystä muodostuva kirjasinkiekko. Kiekon ylälevyn sisäpinnassa on kirjoitusmerkkien muotoisia painaumia ja alalevyn sisäpinnassa vastaavia kohoumia. Muovinauha kulkee kiekon levyjen välitse, ja kädensijasta puristamalla kiekon ylä- ja alalevy puristuvat yhteen ja taivuttavat muovinauhaan kirjainmerkin muotoisen kuvion. Taivutus tuo muovinauhasta esiin alemman värikerroksen kirjainten kohdalta, jolloin tekstiin saadaan eri väri kuin etikettinauhan pohjaväri. Kirjoitusmerkit ovat kiekossa aakkos- ja numerojärjestyksessä, ja kulloinkin tarvittava merkki valitaan kiekkoa käsin pyörittämällä. Kohokirjoittimilla kirjoittaminen on näin paljon hitaampaa kuin ne syrjäyttäneillä tarrakirjoittimilla, joissa yleensä on QWERTY-näppäimistöä muistuttava tai aakkosjärjestyksessä oleva näppäimistö.

Kohokirjoitinteksti populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohokirjoitinten kulmikkaat ja karkeat suuraakkoset ja niille selkeän kehyksen muodostava teippipinta olivat suosittu typografinen tyylikeino erityisesti 1980- ja 1990-luvulla suositussa grunge-tyylin graafisessa suunnittelussa. Kirjainten pohjalta suunniteltiin muun muassa kirjaintyypit nimeltä Punch-label ja Plastique[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Entrepreneur-Humanitarian Rudolph Hurwich Dies at 92, Berkeley Daily Planet 11.9.2014. Viitattu 16.4.2016.
  2. a b The Dymo Label Maker, Obsolete Mag -blogi 31.5.2010. Viitattu 16.4.2016.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Embossing tape