Esilaulaja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esilaulaja on toisen tai toisten laulajien edellä laulava henkilö. Nimityksellä on useita lähekkäisiä merkityksiä.

Yhteislaulussa esilaulaja on esityksen vetäjä, joka johtaa laulamista toimimalla esimerkkinä. Hän aloittaa yhteislaulun antamalla sille sopivan sävelkorkeuden. Esilaulaja huolehtii myös laulun temposta. Tempon tulee olla tilanteeseen sopiva. Esilaulajan sävelkorva tulee olla hyvä, jotta laulun melodia säilyy laulamisen ajan. Esilaulajasta riippumatta laulamista voidaan tukea säestämisellä.

Vuorolaulussa esilaulaja on soolo-osan laulaja, jonka esittämän säkeen muut joukkolaulantaan osallistujat kertaavat joko sellaisenaan tai liittävät siihen saman tai uudistuvan kertosäkeen.[1] Jo muinaisessa Kreikassa tunnettiin ryhmälaulanta, jossa kuoro toisti esilaulajan säkeet. Tavan tunsivat myös germaaniset, romaaniset ja slaavilaiset kansat.[2] Juutalaisessa temppelilaulussa ja vanhassa kristillisessä kirkkolaulussa käytetään laulutapaa, jossa ryhmä vastailee solistille joko lyhyin tai pitemmin osuuksin.[1] Tällaisen esitystavan nimitys kristillisessä kirkossa on responsorinen laulu.[3] Seurakunnan tapahtumissa laulettavaa yhteislaulua kutsutaan kaikulauluksi, jos esilaulaja tai esilauluryhmä laulaa säkeen ja seurakunta toistaa sen. Näin pienten lasten ja harvoin kirkossa käyvien ihmisten on helpompi osallistua jumalanpalvelukseen.[4]

Kalevalaisten muinaisrunojen vuorolaulannassa esilaulajaa eli edelläveisaajaa kutsuttiin päämieheksi ja toista laulajaa puoltajaksi eli säestäjäksi. Suomessa oli tapana käyttää yhtä jälkilaulajaa, kun taas Inkerissä ja Virossa tehtävässä toimi kuoro.[1][2] Ryhmälaulannassa esilaulajana toimii joko yksi tai useampi henkilö, ja muut laulajat kertaavat kuorossa kunkin säkeen. Säkeen toistaminen aloitetaan usein jo viimeisen sanan tai viimeisten tavujen kohdalla ja esilaulaja aloittaa samalla tavoin kertauksen lopussa. Jäljessälaulajat voivat laulaa vain osan kerrattavasta säkeestä tai käyttää kertosäettä.[2] Vanha laajalle levinnyt esittämistapa on miesten kaksinlaulanta. Sen ovat tunteneet monet Euroopan ja Siperian kansanryhmät.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Otavan iso tietosanakirja, Otava 1961, osa 2, hakusana esilaulaja.
  2. a b c d Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1961, osa 5, hakusana esilaulaja.
  3. Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1978, ISBN 951-1-05063-X, osa 9, sivu 3358, hakusana kuorolaulu.
  4. evl.fi