Ernst Adolf Nordström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ernst Adolf Nordström (31. toukokuuta 1893 Viipuri24. toukokuuta 1972 Västervik Ruotsi) oli suomalainen arkkitehti.[1]

Henkilöhistoria ja ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordströmin vanhemmat olivat maalarimestari Ernst Edvard Nordström ja Sofia Gustava Wallgren ja puoliso vuodesta 1940 Arla Linnea Saxellin. Nordström tuli ylioppilaaksi Viipurin ruotsalaisesta lyseosta 1914 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1923. Opiskeluaikana hän työskenteli Uno Ullbergin toimistossa. Valmistuttuaan hän tuli apulaiseksi Viipurin asemakaavakonttoriin, mutta siirtyi sitten apulaiseksi Helsinkiin Oiva Kallion toimistoon 1925–1927, kunnes perusti viimeksi mainittuna vuonna oman toimiston Viipuriin. Siellä hän toimi myös tuntiopettajana taideteollisuus- ja sahakouluissa. Nordströmistä tuli kuitenkin ensin Viipurin läänin rakennuskonttorin ja sitten Rakennushallituksen arkkitehti. Sotien jälkeen hän toimi arkkitehdin virassa Kotkassa ja lopulta Kymen läänin lääninarkkitehtina vuoteen 1954, jolloin hän jäi eläkkeelle. Nordström työskenteli vielä eläkkeellä ollessaan jonkin aikaa Hilding Ekelundin toimistossa.[1]

Töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]