Ennakkoperintö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ennakkoperintö on perittävän eläessään perilliselle antama lahjoitus tai lahjanluonteinen etuus. Tämä erityisesti rintaperilliselle annettu etuus voidaan ottaa perinnönjaossa huomioon ennakkona, joka vähennetään saajansa perintöosuudesta. Vähentäminen edellyttää kanssaperillisten vaatimusta. Jos ennakon saajana on muu perillinen, on vähentäminen tehtävä vain, jos omaisuutta annettaessa on niin määrätty tai olosuhteiden perusteella on katsottava niin tarkoitetun. Ennakkoperintöjärjestelmän tarkoituksena on taata yhdenvertainen kohtelu kaikille perimysjärjestyksessä samassa asemassa oleville perillisille.[1]

Tavanomaisesta lahjasta, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin, ei ole tehtävä vähennystä rintaperillisen perinnöstä. Ennakkoperinnöiksi ei myöskään katsota lahjoja jos rintaperillisiä on vain yksi tai kaikki rintaperilliset ovat saaneet samansuuruiset lahjat. Lahjoittaja voi lahjakirjassa määrätä, otetaanko lahja huomioon ennakkoperintönä vai ei. Tällä tavoin tuleva perittävä voi ilmaista oman käsityksensa perinnön oikeudenmukaisesta jakotavasta.

Tarkoitus ja muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkoperintö on perinnönjaon tasauserä testamentin täyttämisen jälkeen. Se vaikuttaa vain perintöosan ja lakiosan väliseen niin sanottuun vapaaosaan. Testamentinsaaja ei voi vedota ennakkoperintöön suurentaakseen omaa saantoaan. Järjestelmä on tahdonvaltainen ja sillä tuetaan tasajaon periaatetta. Perittävä voi poiketa tasajaosta määräämällä, ettei ennakkoperintöä ole rintaperillisen tai muun perillisen saama etuus. Perittävälle järjestelmä on eettinen ohje perinnönjaon oikeudenmukaiseksi toteuttamiseksi. Perilliset voivat puolestaan itse päättää vetoavatko ennakkoperintöön.[1]

Järjestelmän tehokkuus riippuu siitä, miten perittävä on käyttänyt testamenttausvapauttaan, ja jäämistön suuruudesta ennakkoperintöihin verrattuna. Suuret ennakkoperinnöt aikaansaavat sen, että kanssaperilliset esittävät lakiosavaatimuksia, mutta joutuvat tyytymään puoleen perintöosasta. Ennakkoperintö otetaan tällöin huomioon tasauseränä lakiosalaskelmassa. Suurilla ennakkoperinnöillä perittävä saavuttaa saman tuloksen kuin testamentilla.[1]

Ennakkoperintöolettama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkoperintöolettama tarkoittaa, että rintaperillisen saamaa lahjaa pidetään ennakkoperintönä, ellei perittävä määrää toisin tai ellei olosuhteista ole pääteltävissä, että hän on niin tarkoittanut. Tämä laillinen olettama voidaan kumota perittävän tarkoitusta tai oletettua tarkoitusta koskevalla vastanäytöllä. Olettaman kohteena eivät kuitenkaan ole tavanomaiset lahjat eivätkä normaalit kasvatus- ja koulutuskustannukset. Sen sijaan suuret kustannukset voidaan ottaa perinnönjaossa ennakkoperintönä huomioon, jos joku perillinen niin vaatii. Tämä ei siis riipu lainkaan perittävän tahdosta, ellei hän määrää asiasta testamentilla. Määräystä on noudatettava, jos sitä pidetään kohtuullisena.[1]

Ennakkoperintöolettama koskee vain rintaperillisiä ei muita perillisiä. Muiden perillisten saamat lahjat perittävä voi määrätä ennakkoperinnöksi tai ne voidaan olettaa ennakoksi, jos perittävän katsotaan niin tahtoneen. Yleensä muiden ihmisten kuin perillisten saamia lahjoja ei voida pitää ennakkoperintönä. Sääntöön on kaksi poikkeusta. Lapsipuolelle annettu lahja avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta katsotaan ennakkoperinnöksi. Tämä asettaa uusperheen ja ydinperheen samaan asemaan. Toinen poikkeus on puolisonsa perineen tai tämän jäämistöä vallintatestamentin nojalla hallinnoivan lesken puolisonsa toissijaiselle perilliselle antama lahja. Se katsotaan ennakkoperinnöksi, jotta sukutahot ovat samassa asemassa lesken kuoltua.[1]

Arvostus ja vähentäminen perintöosasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkoperintöjärjestelmän avulla ei pyritä saavuttamaan täsmällistä tasajakoa perittävien kesken. Eriarvoisuuden aikaansaa se, että ennakkoperintö arvostetaan pääsääntöisesti luovutushetken arvoon, jolloin inflaatio vaikuttaa sen arvoon. Eriarvoisuus voi olla suurikin, sillä ennakkoperinnöksi voidaan katsoa kauan ennen perittävän kuolemaa annetut lahjat ja lahjanluonteiset etuudet. Ennakkoperinnöllä ei ole ajallista takarajaa. Tietyissä tapauksissa arvostus ei pohjaudu luovutushetkeen. Eräs tällainen tilanne on se, kun useat perilliset ovat saaneet samanlaista omaisuutta eri aikoina. Toinen tapaus on se, kun lahjan arvo on alentunut muusta syystä kuin käytön tai ikääntymisen vuoksi. Vaikka arvonalenemisen riski siirtyy luovutushetkellä perilliselle, tarkoitus ei ole, että tasajaosta poikettaisiin huomattavasti. Siten esimerkiksi talouslaman vuoksi alentuneet osakkeet voidaan arvostaa perittävän kuolinhetken arvoon.[1]

Ennakkoperinnön saajan ei tarvitse palauttaa saamaansa etuutta kuolinpesään, ellei sitä ole määrätty jo luovutushetkellä. Palautusta ei tarvitse tehdä, vaikka olisi saanut perintöosaansa suuremman etuuden. Tällöin perilliselle ei kuitenkaan jaeta pesästä mitään. Kun ennakkoperintö on ylisuuri ja perilliset yhtä läheistä sukua, jäämistö jaetaan näiden muiden perillisten kesken. Ennakkoperintö vähennetään saajansa perintöosasta lisäämällä jäämistön säästöön ennakkoperinnön arvo, kuitenkin korkeintaan lopullisen perintöosan määrä, jos ennakkoperintö on suurempi kuin perintöosa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa III palstat 105–109.