Sadonkorjuu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elonkorjuu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauran puintia Sampo Rosenlew SR2050 -leikkuupuimurilla.

Sadonkorjuu on viljelykasvien sadon talteenottoa. Riippuu kasvilajista ja viljelysten sijainnista, milloin on oikea aika sadonkorjuulle.

Sadonkorjuuajat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadonkorjuuajat vaihtelevat Suomessa keskikesästä syksyyn kasvilajien mukaan. Esimerkiksi marjoista mansikat kypsyvät yleensä heinäkuun alussa, vadelmat heinä-elokuussa ja mustaherukat elokuussa. Sijainti Suomen alueella vaikuttaa selvästi sadonkorjuuaikoihin syksyllä. Pohjois-Suomessa, missä talvi tulee aikaisemmin kuin Etelä-Suomessa, sadonkorjuu täytyy tehdä viimeistään syyskuun puolivälissä, kun taas eteläisessä Suomessa sadonkorjuu voidaan jättää lokakuulle. Kasvilajit, jotka eivät kestä hallaa tai pakkasta on otettava talteen aikaisemmin kuin vähemmän arat lajit.[1]

Sadonkorjuumenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppapuutarhoissa sato korjataan joskus suoraan pakkauksiin, joissa tuotteet myydään. Esimerkiksi vadelmat kerätään suoraan ropeisiin, joissa ne myydään. Mansikat puolestaan kerätään koppiin, joista ne pannaan myöhemmin suurempiin laatikoihin. Myös vihanneksia ja juureksia kerätään ensin koppiin ja pannaan myöhemmin suurempiin laatikoihin tai astioihin. Yrttejä voidaan kerätä pitkin kasvukautta leikkaamalla niitä. Tällöin kuitenkin jätetään osa kasvustoa kasvamaan, jotta syntyy uutta kasvustoa.

Suurilla puutarhoilla sato saatetaan korjata koneellisesti. Kotipuutarhuri kuitenkin yleensä korjaa sadon käsin tai puutarhatyökalujen avulla.

Vilja korjataan leikkuupuimurilla. Viljan sadonkorjuu tehdään lyhyessä ajassa.[2] Säilörehu korjataan traktoriin kytketyllä rehusilppurilla ja perävaunulla.

Jotkut hedelmät kypsyvät sadonkorjuun jälkeenkin. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien hedelmien ja marjojen osalta, joten monet hedelmät ja marjat täytyy kerätä kypsinä.[3]

Sadonkorjuun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadonkorjuun jälkeen juurekset ja peruna viedään kotipuutarhoissa kellariin. Myös vähintään yhden kuukauden varastointia kestäviä vihanneksia varastoidaan.[4]

Marjat voidaan pakastaa tai säilöä esimerkiksi hillona.[5] Yrtit saadaan säilymään kuivaamalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Sadonkorjuuta”, Luonnonmukainen kotipuutarha, s. 297. Helsinki: Valitut palat, 2006. ISBN 951-584-714-1.
  2. http://www.loctite.fi/uutisia-4131-4291-FIS-HTML.htm [vanhentunut linkki]
  3. Marjojen poiminta, Marjakauppa-sivusto. Viitattu 17.12.2017.
  4. ”Varastointi”, Kotipuutarhurin pikkujättiläinen, s. 541-542. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-13471-6.
  5. Säilöntä, Martat. Viitattu 17.12.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.