Eino Soinio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino Soinio
EinoSoinio.png
Henkilötiedot
Syntymäaika 12. marraskuuta 1894
Kuolinaika 7. joulukuuta 1973 (79 vuotta)
Pelipaikka puolustaja
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1910–1925 HJK (–)
1926–1927 HPS (–)
Maajoukkue
1912–1927 Flag of Finland.svg Suomi 40 (2)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. Nimi-testi OK

Eino Aleksi Soinio (alk. Salin, 12. marraskuuta 18947. joulukuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen jalkapalloilija ja urheilutoimittaja. Puolustuksessa keskustukimiehenä pelannut Soinio edusti urallaan Helsingin Jalkapalloklubia sekä Helsingin Palloseuraa.[1] Urheilutoimittajana hän käytti nimimerkkiä M-o-n-i.

Soinio oli Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 Suomen paras pelaaja, vaikka oli joukkueen nuorin pelaaja. Hän pelasi ensimmäisen maaottelunsa juuri olympiakisojen alla Ruotsia vastaan, ollessaan 17 vuoden ja 228 päivän ikäinen. Soinion veli oli Suomen olympiajoukkueen johtaja Kaarlo Soinio.

Soiniota nuorempana Suomea on miesten A-maajoukkueessa edustanut vain Pasi Rautiainen. Olympiakisoissa Soinio teki tasoitusmaalin 2–2 Italiaa vastaan ja on edelleen nuorin Suomen maajoukkueessa maalin tehnyt pelaaja. Kisamenestyksestä muut pelaajat saivat palkkioksi raitiovaunulipun lisäksi kruunun päivärahan, mutta alaikäinen Soinio vain 50 äyriä[1].

Soinio voitti uransa aikana peräti yhdeksän Suomen mestaruutta, enemmän kuin kukaan muu miespelaaja. Elämänuransa Soinio teki Helsingin Sanomien urheilutoimittajana sekä urheilukirjailijana.[1]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gee-Bee – kehdosta ”Gardenin” kehään, Helsingin uusi kirjapaino, Helsinki, 1938.
  • Suomalaisia mestaripainijoita – Carl Allénista Väinö Kokkiseen, WSOY, Porvoo, 1939.
  • Voimailumaailman mestareita – kuvauksia heidän elämästään ja kamppailuistaan, Tammi, Helsinki, 1945.
  • Kuningas jalkapallo, Tammi, Helsinki, 1947.
  • Urheiluareenoitten mestareita, Tammi, Helsinki, 1950.
  • Urheilun suurten voittajien tarina, Otava, Keuruu – Helsinki, 1960.
  • Helsingin atleettiklubi 1891–1966, Helsinki, 1967.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kristiina Markkanen, Tukholman ihme, Helsingin Sanomat 4.7.2010 sivu C 7

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antti O. Arponen: Soinio, Eino (1894–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.