Eino Santanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Santanen (s. 1975)[1] on suomalainen kirjailija. Hän toimi Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajana vuosina 2008–2011.[2] Santanen oli Nuori Voima -lehden päätoimittaja vuosina 2003–2006.[1]

Santanen on julkaissut novellikokoelman ja viisi runokokoelmaa.[3] Hän on myös toimittanut Uusi ääni -runoantologian Saila Susiluodon kanssa sekä Runouden vuosikirja 2006 – MotMotin Aki Salmelan kanssa. Lisäksi hänen runojaan on julkaistu Oscar Rossin ja Tiia Strandénin toimittamassa antologiassa Tämä ei ole fiktiota – 18 pohjoismaista nykyrunoilijaa (Teos, 2007).

Santasen taiteelliseen työhön kuuluu kirjan ulkopuolisia hankkeita, kuten konseptualistinen Setelirunous, digitaalisen kirjallisuuden ryhmä Laskennallisen kirjallisuuden ystävät ja yhteisteokset koreografi Valtteri Raekallion kanssa. Santanen on Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulun vastaava opettaja.[3] Hän on toiminut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadissa.[4]

Santasen toinen runokokoelma Merihevonen kääntää kylkeään palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla 2006.[5] Vuonna 2015 hän sai Tanssiva karhu -runopalkinnon teoksesta Tekniikan maailmat.[6] Myös Santasen teos Yleisö oli Tanssiva karhu -ehdokas 2018.[7] Taiteen edistämiskeskus myönsi kesäkuussa 2023 Santaselle viisivuotisen taitelijaprofessoriapurahan vuoden 2024 alusta alkaen.[8]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Santanen, Eino Kirjasampo.fi. Viitattu 17.6.2023.
  2. Eino Santanen Teos. Arkistoitu 3.5.2017. Viitattu 18.8.2015.
  3. a b Eino Santanen Kriittinen Korkeakoulu. Viitattu 24.2.2023.
  4. Uotila, Jukka: Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat 2022 Kirjasampo.fi. 2.11.2022. Viitattu 18.6.2023.
  5. Eino Santanen Teos. Viitattu 17.6.2023.
  6. Tuikka, Raili: Tanssiva Karhu - runopalkinto Eino Santaselle Yle.fi. 1.7.2015. Viitattu 17.6.2023.
  7. Aitonurmi, Tuomas: Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaat 2018 julkistettu Kirjasampo.fi. 3.5.2018. Viitattu 17.6.2022.
  8. Kirjallisuuden taiteilija-apurahat vuodelle 2024 12.6.2023. Taiteen edisätämiskeskus. Viitattu 18.6.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]