Eino E. Louhio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Eero Louhio (9. heinäkuuta 1902 Heinola[1]18. marraskuuta 1954 Helsinki[2]) oli suomalainen juristi, joka toimi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana.

Eino E. Louhion vanhemmat olivat raatimies Gustaf Adolf Louhio ja Helena Kekkonen ja puoliso vuodesta 1928 Sirkka Annikki Kejonen. Louhio tuli ylioppilaaksi 1921 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1926, varatuomarin arvon hän sai 1929. Hän toimi valtion vakuutustarkastajana ja valtioneuvoston vakuutusasioiden esittelijänä 1928–1937, Kansaneläkelaitoksen johtajana 1937–1946 ja pääjohtajana vuodesta 1946. Vuonna 1934 hän julkaisi teoksen Uusi vakuutuslainsäädäntö.[1] Uransa alussa Louhio työskenteli myös asianajajana Lahdessa. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen, joskin oli jo hieman aiemmin pyytänyt eron pääjohtajan tehtävästään. Louhiolla oli lukuisia julkisia luottamustehtäviä, kuten Reumasäätiön hallituksen puheenjohtajuus, mutta hän oli myös muun muassa Imatran Voiman, Veitsiluodon, Outokummun ja Typpi Oy:n hallintoneuvostojen jäsen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 436. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. a b Varat. E. E. Louhio kuollut. Helsingin Sanomat, 20.11.1954, s. 8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pääjohtaja Louhion viimeinen matka. Helsingin Sanomat, 2.12.1954, s. 5.
Helsingin vaakuna Edeltäjä:
Atte Arola
Kelan pääjohtajat
1946–1954
Seuraaja:
V. J. Sukselainen