Eero Kinnunen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo mainosmiehestä, jota ei pidä sekoittaa samannimiseen Keskon pääjohtajaan (1937–2010).

Eero Kinnunen (8. tammikuuta 1932 Jyväskylä5. marraskuuta 2005 Las Palmas, Espanja)[1] oli suomalainen mainostoimistojohtaja ja mainonnan suunnittelija, joka työskenteli koko uransa ajan mainostoimisto SEKissä.

Valmistuttuaan ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta Kinnunen sai paikan mainostoimisto SEKistä aluksi mainostoimittajana eli copywriterina ja yleni sitten suunnittelupäälliköksi, luovan osaston johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. SEKin toimitusjohtajana Kinnunen toimi vuodesta 1970 ja sitten hallituksen puheenjohtajana 1985–1991, kunnes jäi eläkkeelle.[1]

Kinnusen ja Kari Mannerlan johdolla SEK organisoitiin 1970-luvun alussa uudelleen noin kymmenen työntekijän suunnitteluryhmiin omine yhteyshenkilöineen, tekstisuunnittelijoineen, visuaalisine suunnittelijoineen ja viimeistelijöineen.[2] Kinnunen otti tässä oppia erityisesti amerikkalaisten Bill Bernbachin ja Rosser Reevesin sekä ruotsalaisen Leon Nordinin metodeista, kuten myös kehittäessään SEKille omaa sisäistä koulutusohjelmaa.[3]

Finnairin uutta New Yorkin reittiä mainostava ”Omena” voitti ensimmäisenä suomalaisena mainoselokuvana Kultaisen leijonan Cannesin mainosfestivaaleilla 1969. Sen Kinnunen suunnitteli yhdessä mainoselokuvaohjaaja Hans Haatajan kanssa. Heidän yhteistyötään oli myös Seija Tynin esittämän Supertyttö-hahmon varaan rakentuva Shell-huoltamoiden kampanja ”Mieheni on Supermies” 1960-luvun puolessavälissä.[4]

Kinnunen oli jäsenenä Myynti- ja mainosyhdistyksen ja Mainostoimistojen liiton johtokunnissa sekä MTV:n hallintoneuvostossa. Hän toimi Mainostaja-lehden päätoimittaja 1966–1971[4] ja Vuoden huiput -mainoskilpailun ensimmäisenä ylituomarina 1981. Kinnunen sai Mainonnan monitaho -palkinnon 1982 ja Mainostoimistojen liiton kunniajäsenyyden 1990.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valkoinen valkoisemmaksi : kirjoituksia mainonnan kirjavasta maailmasta. Weilin + Göös 1990.
  • Ratsumiehet, omakustanne 1999.
  • Meren suola, omakustanne 2001.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Asko Siukosaari: Eero Kinnunen, HS Muistot. Viitattu 5.4.2014.
  2. Kortti, Jukka (2003): Modernisaatiomurroksen kaupalliset merkit. 60-luvun suomalainen televisiomainonta. Taloushistorian väitöskirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, sivut 112–116, katso Yliskylä, Satu: Kuka suunnittelee mainokset? Tutkimus mainosalan kulisseista, yhteistyökäytännöistä ja ristiriidoista. Mainonnan suunnittelijan näkökulma., s. 30. Turun yliopiston julkaisuja, Annales universitatis turkuensis, sarja - ser. C osa - tom. 301, Scripta lingua fennica edita. Turku: Turun yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden laitos, 2010. ISBN 978-951-29-4273-2 (PRINT), ISBN 978-951-29-4274-9 (PDF), ISSN 0082-6995. Väitöskirjan verkkoversio (pdf) (viitattu 11.9.2012). suomi
  3. Heinonen, Visa ja Konttinen, Hannu: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia, s. 161, 171. Helsinki: Mainostajien liitto, 2001.
  4. a b Heinonen, Visa ja Konttinen, Hannu: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia, s. 161, 184, 186. Helsinki: Mainostajien liitto, 2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]