Dominique Zinkpè

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dominique Zinkpè (s. 1969 Cotonou, Benin) on beniniläinen kuvataiteilija, joka tekee maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Häntä kutsutaan joskus "Afrikan Basquiatiksi".[1] Dominique Zinkpè saa inspiraationsa sekä maansa kulttuurista, voodoosta,[2] että päivittäisestä afrikkalaisesta ympäristöstä, erityisesti puskatakseista[3]. Hän asuu ja työskentelee Cotonoussa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zinkpè aloitti maalaamaan teini-ikäisenä opiskellessaan Ranskan kulttuurikeskuksessa Cotonoussa, jossa hän oppi tekniset perusteet kirjastossa olevista oppikirjoista. Beninissä ei ollut taidekouluja eikä nykytaiteen museoita, joten hän opetteli vanhempien neuvojen mukaan. Hän toimi ompelijana päivisin ja maalasi yöllä pystyäkseen toteuttamaan visionsa ryhtyä taiteilijaksi.[2]

Zinkpè aloitti taiteellisen uransa osallistumalla lukuisiin työpajoihin ja residensseihin Afrikassa ja Euroopassa. Hänen taiteensa huomattiin, ja hän sai Young African Talent -palkinnon Abidjannissa vuonna 1993. Vuonna 2002 hänelle myönnettiin Dakarin biennaalissa Uemoa-palkinto.[3]

Näkökulmia tuotantoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dominique Zinkpè löytää inspiraationsa animistisesta kulttuurista ja voodoo-seremonioista. Hän käsittelee aiheita, jotka liittyvät esi-isien kulttuureihin ja nykymaailman ristiriitoihin sekä läheisyyteen, sukupuoleen, pyhyyteen ja rienaavuuteen.[4] Hän käyttää teoksissaan monenlaisia materiaaleja, kuten säkkikangasta, loppuun käytettyjä autoja ja jopa hôhô-figuriineja, joita käytetään perinteisesti kaksoskultissa Etelä-Beninissä.[3]

TaxiZinkpè: Taxi Taf-Ta Dominique Zinkpèn installaatio, joka oli esillä Dakarin biennaalissa vuonna 2002. Teos on ollut esillä Dakarn Institut français Léopold Senghorissa.

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zinkpè on ollut edustettuna useissa yhteis- ja yksityisnäyttelyissä Beninissä sekä muun muassa Etelä-Afrikassa, Pariisissa, Lontoossa, Sao Paulossa, Frankfurtissa, Senegalissa ja Sveitsissä.[5]

Julkiset kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Territorioiden jakaminen, Zinsou Foundationin kokoelma, Benin / Ranska
  • Taksi onnellinen saapuminen, Collection Arthur Elmer, Saksa
  • Taksi Marseille-Algeria, Jean-Paul Blachère -säätiön kokoelma, Ranska
  • Taksi Bamako, Malin kansallismuseon kokoelma
  • Chesi Gert -kokoelma, Itävalta
  • Ganiou Soglon kokoelma, Benin
  • Adrien Houngbédji -kokoelma, Benin
  • Collection Idelphonse Affogbolo, Benin
  • Beninin tasavallan presidentin kokoelma
  • Sindika Dokolo Foundacion, Iso-Britannia
  • Kadist-säätiö, Ranska - USA

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Art : portraits de collectionneurs – Jeune Afrique JeuneAfrique.com. 14.12.2016. Viitattu 27.4.2021. (ranskaksi)
  2. a b Roxana Azimi: Les inspirations de Dominique Zinkpè. Le Monde Afrique, 22.1.2015. https://www.lemonde.fr/afrique/article/2015/01/22/les-inspirations-de-dominique-zinkpe_4560904_3212.html [{{{www}}} Artikkelin verkkoversio].
  3. a b c ▷ Dominique Zinkpè | Achat d'Oeuvres et Biographie - Artsper ▷ Artsper | Achat tableaux et œuvres d'Art Contemporain. Viitattu 27.4.2021. (ranskaksi)
  4. Dominique Zinkpé est un artiste africain (Bénin) en collection chez Maxanart - Galerie Art Contemporain MAXANART - Tableaux, sculptures, photos, dessins, héritages des arts premiers web.archive.org. 4.2.2020. Arkistoitu 4.2.2020. Viitattu 27.4.2021.
  5. Dominique Zinkpè insituparis.fr. Viitattu 4.2.2020. fr
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Dominique Zinkpè