Dendi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Länsi-Afrikan valtiot vuonna 1625.

Dendi on historiallinen alue Nigerjoen laaksossa nykyisessä Nigerin tasavallassa ja sen lähialueilla.

Songhaivaltakunnan kaakkoisosassa[1] Kukiyan ja Tillabérin eteläpuolella sijainnut[2] Dendi oli läntisen Kurminan ohella valtakunnan suurin maakunta. Sen käskynhaltija oli songhaivaltakunnan kolmanneksi tärkein mies ja vastuussa sen etelärajan puolustamisesta.[3] Askia Muhammadin kaapattua vallan Sonni Alin jälkeläiset siirtyivät Dendiin vieden mukanaan islamia edeltäneet songhaiperinteet[2].

Marokon hyökättyä songhaivaltakuntaan vuonna 1591 sen hallitsija askia Ishaq II vetäytyi Dendiin. Askia Dawudin poika Nuh jatkoi sissisotaa marokkolaisia vastaan, kärsi tappion Homborissa ja joutui veljensä Harunin syrjäyttämäksi vuonna 1599. Harun johdatti armeijansa Homborin kautta Macinaan vuonna 1608 ja voitti seuraavana vuonna marokkolaiset kapinoivassa Djennéssä.[4]

Askia al-Amin (1612–1618) vakautti olot Dendissa ja hänen seuraajansa Dawud solmi rauhan Timbuktun paššan kanssa vuonna 1629. Dawudia kuvataan verenhimoiseksi hallitsijaksi, jonka veli Ismail pakeni murhayritystä Timbuktuun. Ismail palasi vuonna 1639 armojen kanssa Dendiin ja syrjäytti veljensä. Hän ei kuitenkaan halunnut luopua itsenäisyydestä, minkä johdosta armat valtasivat maan pääkaupungin Lulamin ja nimittivät uuden hallitsijan, jonka paikallinen väestö pian hylkäsi. Dendi oli jälleen itsenäinen, mutta hallitsijasuvun jäsenten kilpailu hajoitti sen joukoksi pikkuvaltioita. Tuaregit valtasivat Nigerjoen laakson 1700-luvun lopulla, mutta he eivät onnistuneet alistamaan lännestä nykyisen Niameyn ympäristöön muuttaneita songhainkielisiä djermoja.[5]

Dendin valtakunnan hajottua 1600-luvun lopulla osa songhaista muutti djermojen eteläpuolelle nykyisten Nigerian, Nigerin ja Beninin rajojen yhtymäkohtaan. He alistivat alueen kantaväestön tiengat ja muodostivat uuden Dendin, josta ei kuitenkaan tullut yhtenäistä valtiota. Alue joutui sittemmin Borgun alaisuuteen ja yhteydet hausoihin voimistivat islamin vaikutusta.[6]

Songhainkielisiä dendejä muutti 1700- ja 1800-luvuilla etelään Hausamaan ja Gonjan välisille karavaanireiteille. He muodostivat Djougoussa, Parakoussa ja Nikkissä vaikutusvaltaisen vähemmistön, jonka kieli toimii Pohjois-Beninin muslimien lingua francana.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Cambridge History of Africa, volume 4. Cambridge: Cambridge University Press, 1975. ISBN 0-521-20413-5.
  • General History of Africa IV: Africa from the Twelfth to the Sixteenth Century. Paris, London: Unesco, Heinemann, 1984. ISBN 0-435-94810-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. General History of Africa, s. 198.
  2. a b The Cambridge History of Africa, s. 165.
  3. General History of Africa, s. 198–199.
  4. The Cambridge History of Africa, s. 165–166.
  5. The Cambridge History of Africa, s. 166–167.
  6. The Cambridge History of Africa, s. 190–191.
  7. The Cambridge History of Africa, s. 191.