Tämä on lupaava artikkeli.

Dawson Route

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dawson Route
Dawson Route
Dawson Road, Dawson Trail
Dawson Route
Dawson Route
Maa  Kanada
Tieluokka Museotie
Pituus 852 km
Alkupiste Port Arthur
(Nykyinen Thunder Bay)
Reitti Fort Frances
Lake of the Woods
Northwest Angle
Ste. Anne
Lorette
Päätepiste Red River Colony (nykyinen Winnipeg) (852 km)
Päällyste Puu, Sora
Muodostettu 1868–1873
Dawson Route Port Arthurista Red River Colonyyn (suora punainen viiva kuvaa ”tulevaa todennäköistä rautatielinjaa”).

Dawson Route (tunnetaan myös nimillä Dawson Road ja Dawson Trail) on 1870-luvulla käytössä ollut vankkuritie itäisen Kanadan ja Red River Colonyn (nykyinen Winnipeg) välillä. Reitti oli merkittävä läntisen Kanadan asuttamisessa. Sen pituus oli noin 852 kilometriä[1] ja matka-aika noin 20–26 päivää.

Dawson Routen oli tarkoitus muodostaa helppo ja nopea reitti läntiseen Kanadaan matkalla oleville eurooppalaisille siirtolaisille. Reitti sai alkunsa Port Arthurin (Nykyinen Thunder Bay) kaupungista, ja se kulki muskeg-soiden, Kanadan kilven yli ja koskemattoman aarniometsän halki Fort Francesin kaupunkiin ja sieltä Lake of the Woods -järvelle, josta reitti jatkui järven vastarannan Northwest Anglesta edelleen nykyisen Ste. Annen ja Loretten kautta Red River Colonyn Fort Garryyn.[2]

Reitistä on aikojen saatossa käytetty useita nimiä. Dawson Route -nimeä (”Dawsonin reitti”) on yleisesti käytetty koko reitistä järvien ylitykset mukaan lukien nykyisestä Thunder Bayn kaupungista nykyiseen Winnipegiin. Dawson Trail (”Dawsonin polku”) on usein käytetty nimitys vankkurireitistä järvien välillä ja yleisemmin osuudesta Lake Of The Woods -järveltä Winnipegiin. Nykyisin tieliikenteen käytössä olevia osuuksia kutsutaan Dawson Roadiksi (”Dawsonin tie”). Dawsonin nimeä kantavia teitä löytyy ainakin Thunder Baystä,[3] Northwest Anglestä[4] ja pisin osuus sijaitsee Manitobassa, jossa se saa alkunsa hieman itään Richerin asuinalueesta ja kulkee aina Winnipegiin asti. Noin 115 kilometriä pitkä Dawson Trail -museotie alkaa kauempaa idästä, Highway 308 -tieltä. Se seuraa pääosin Dawson Roadia ja päättyy Trans-Canada Highwayhyn vähän ennen Winnipegiä.[2][5]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan hallitus pyrki edistämään läntisen Kanadan asuttamista ja perustamaan eurooppalaisille siirtolaisille nopean kulkureitin. Ennen tien valmistumista ainoat reitit olivat joko Yhdysvaltojen kautta Redjokea pitkin pohjoiseen tai koskemattoman erämaan halki. Simon James Dawson sai vuonna 1857 tehtäväkseen kartoittaa reitin Yläjärveltä Fort Garryyn. Dawson suoritti kartoittamisen geologi Henry Y. Hindin avustuksella ja luovutti raportin seuraavana vuonna.[6] Rakennustyöt reitillä aloitettiin vuonna 1868.[7] Työnjohtajana toimi John Snow, jonka alaisuudessa työskenteli enimmillään noin tuhat henkilöä. Tie perustettiin asettamalla puunrunkoja toinen toisensa viereen. Vankkureilla matkustaessa puunrunkojen raot tekivät matkustamisen erittäin epämukavaksi.[8] Rakentamista perusteltiin työpaikkojen luomisella lähes nälänhätää kärsivään Red River Colonyyn. Suurin osa alueen asukkaista kuitenkin pelkäsi hallituksen käyttävän uutta tietä alueen valvontaan ja liittääkseen sen osaksi Kanadaa. Rakennustöihin osallistui myös Thomas Scott, jonka teloitus myöhemmin tapahtuneessa Redjoen kapinassa johti sotilasosaston lähettämiseen alueelle vielä keskeneräistä Dawson Routea pitkin.[9][10]

Redjoen kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis Rielin johtaman Redjoen kapinan johdosta Kanadan hallitus päätti lähettää siirtokuntaan sotilasosaston rauhoittamaan tilannetta. Aseistetun sotilasosaston matkustaminen Yhdysvaltojen kautta ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten ainoaksi nopeaksi vaihtoehdoksi jäi edelleen keskeneräinen Dawson Route. Eversti Garnet Wolseley johti sotilasosastoa, jossa oli 1 200 kanadalaista ja brittiläistä sotilasta. Retkikunta tunnetaan nimellä Wolseleyn retkikunta (Wolseley Expedition, myös Red River Expedition). Joukko-osasto aloitti matkansa Torontosta toukokuussa. Se saavutti Fort Francesin elokuun alussa ja saapui Fort Garryyn 24. elokuuta 1870.[11][12] Rakentamisen aikana reittiä pidettiin sen suurten kustannusten ja reitin vaikeakulkuisuuden vuoksi epäonnistuneena hankkeena. Tämän vuoksi valtionhallinto suosi rautatien rakentamista.[13]

Liikenne ja matka-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitin valmistuttua vuonna 1873 sen kautta kulki noin 1 600 matkustajaa vuodessa. Vilkkainta liikenne oli vuonna 1875, jolloin reitin kautta kulki noin 2 700 matkustajaa. Kanadan hallitus teki reitin matkustaja- ja rahtiliikenteestä sopimuksen yksityisen yrittäjän kanssa. Sopimuksen ehtoina olivat 10–12 päivän matkustusaika Port Arthurista Fort Garryyn ja rahdin kuljetusaika 15–20 päivää. Ehtoihin kuului lisäksi kämppien tai telttojen rakentaminen reitin varrelle majoitusta varten, lounaiden tarjoaminen 30 sentin hintaan sekä liikennöinti maanantaista lauantaihin, jolloin sunnuntai olisi jäänyt lepopäiväksi. Matka kesti silti todellisuudessa 20–26 päivää ja tarjottu majoitus oli ala-arvoista.[6]

Rautatie korvaa Dawson Routen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canadian Pacific Railwayn ratalinja itäisestä Kanadasta Fort Garryyn valmistui vuonna 1878. Dawson Routen liikenne väheni huomattavasti ja lopulta päättyi lähes kokonaan, kun Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävä rautatie valmistui vuonna 1885 ja kun sivurata valmistui Sault Ste. Marien kaupunkiin.[6] Nykyisin reitti on hajanainen kokoelma valtateitä, sivuteitä ja museoteitä. Osittain se on kasvanut lähes umpeen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Celia Haig-Brown, David A. Nock: With Good Intentions: Euro-Canadian and Aboriginal Relations in Colonial Canada. The University of British Columbia, 2006. ISBN 978-0774811385. Kirjan verkkoversio (viitattu 25.10.2009). (englanniksi)
  • Grace Lee Nute: Rainy River country: a brief history of the region bordering Minnesota and Ontario. Minnesota Historical Society Press, 1950. ISBN 0-87351-008-9. Kirjan verkkoversio (viitattu 25.10.2009). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gordon Goldsborough: Historic Sites of Manitoba: Dawson Road Monument (Centrale Avenue, Ste. Anne) www.mhs.mb.ca. Viitattu 18.11.2016.
  2. a b c Roger Dupas: Culture & Heritage Town of Lorette. Viitattu 22.10.2010. (englanniksi)
  3. J. Mehagan: The Start of the Dawson Road Thunder Bay Unseen. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  4. Google Maps: Dawson Road. Northwest Angle (viitattu 28.10.2010) (englanniksi)
  5. Google Maps: Dawson Trail. Museotie (viitattu 28.10.2010) (englanniksi)
  6. a b c Travel's come long way since Voyageurs Alberton Centennial Times. 5.5.1978. Fort Frances Times Ltd. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
  7. Dawson Road The Canadian Encyclopedia. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi), (ranskaksi)
  8. George Siamandas: Simon James Dawson Surveyor, Road Builder and Politician. Winnipeg Time Machine. Viitattu 24.10.2010. (englanniksi)
  9. J. M. Bumsted: Dawson Road History Reference: Ancient History & World History. Viitattu 22.10.2010. (englanniksi)
  10. Simon James Dawson (1820-1902) Manitoba Historical Society. Viitattu 22.10.2010. (englanniksi)
  11. Dawson Route military expeditions Our Roots. University of Calgary, Université Laval. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
  12. Dawson route military expedition (microform) 1892. The Internet Archive. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
  13. Doug Owram: Promise of Eden: the Canadian expansionist movement and the idea of the West 1856–1900. University of Toronto press, 1981. ISBN 0-8020-7390-5. Kirjan verkkoversio (viitattu 28.11.2009). (englanniksi)