David Frölander-Ulf

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

David Wilhelm Frölander-Ulf (13. elokuuta 1874 Ruotsi - 22. joulukuuta 1947 Helsinki) oli ruotsalaissyntyinen Suomessa vaikuttanut arkkitehti, joka tunnettiin ennen muuta sisustusarkkitehtina. Frölander-Ulf suunnitteli muun muassa ravintolasisustuksia, liikesisustuksia, pankkien ja teollisuusyritysten toimistosaleja sekä johtokunnanhuoneita.

Henkilöhistoria ja ammattiura Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa syntynyt Frölander-Ulf muutti Tukholmasta Suomeen vuonna 1897-1898. Helsingissä hän työskenteli professori Gustaf Nyströmin toimistossa, professori Lars Sonckin toimistossa, Gesellius, Lindgren, Saarisen toimistossa, ja vuodesta 1912 lähtien omassa arkkitehtitoimistossaan.

Frölander-Ulfin puoliso oli Hilma Thérèse Wallgren, heidän pojastaan Torsten Frölander-Ulfista (s. 1907) tuli lääkäri.[1]

Töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frölander-Ulf teki 1900-luvun alkukymmenten aikana käytännöllisesti katsoen kaikkien silloin rakennettujen ”parempien” hotellien ja ravintoloiden sisustukset, yhteensä parikymmentä. Joukkoon kuuluvat niin Ekbergin kahvila (ainoa alkuperäisenä säilytetty), Seurahuone (1914-1915) ja elokuvateatteri Maxim. 1930-luvulla syntyivät English Tea Room ja Mikado. Pörssitalon Adlon on näistä viimeinen ja loistokkain. Se valmistui vuonna 1938. Frölander-Ulfin Adlonin baariin suunnittelemat tuolit olivat vielä hiljattain olleet käytössä ravintola Kynsilaukassa.

Sisustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hotelli Kämpin ravintolasali ja baari
  • Fennian kahvila
  • Ravintola Gradinin sisustukset
  • Ravintola Adlon (nykyisin ravintola Pörssi)
  • Ekbergin kahvila

Rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Thordénin laivanvarustamon päätoimisto
  • Johtaja Rasmussénin huvila Kulosaaressa
  • Maxim, helsinkiläinen elokuvateatteri[2]
  • Asunto-osakeyhtiö Nuoranpunojankatu 7, asuintalo Hietalahdessa, osoitteessa Köydenpunojankatu 7 - Kalevankatu 54
  • Pohjoisranta 8, asuintalo Kruununhaassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 103. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. Juha-Pekka Raeste: Maxim on osa elokuvan historiaa. Helsingin Sanomat, 9.12.2014, s. A 26. Sanoma. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.12.2014.