Hotelli Seurahuone (Helsinki)
Hotelli Seurahuone (vuodesta 2018 virallisesti Scandic Seurahuone[1]) on vuonna 1833 Helsinkiin perustettu hotelli. Se toimi alkuun Kauppatorin varrella osoitteessa Pohjoisesplanadi 11 sijaitsevassa rakennuksessa, joka nykyisin on Helsingin kaupungintalo. 1900-luvun alkupuolella hotelli siirtyi Rautatieasemaa vastapäätä Kaivokatu 9:ään valmistuneen Vakuutusyhtiö Kalevan rakennuksen tiloihin.[2][3]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hotellilla oli 1800-luvun puolivälistä lähtien keskeinen asema Helsingin kulttuurielämässä. Sen johdossa ovat olleet muun muassa Alexander Adlivankin,[4] W. Vohs, Vohsin jälkeen Louis Kleineh vuoteen 1861 asti ja Adolf Holmgren vuosina 1861–1882. Kleineh yritti vielä vuonna 1862 saada Seurahuoneen takaisin hoitoonsa ja myi siinä tarkoituksessa pois toisen ravintolansa. Vuonna 1887 perustetusta Hotelli Kämpistä Seurahuone sai kovan kilpailijan.[2]
Seurahuone siirtyi vuonna 1902 kaupungin omistukseen, ja hotelli- ja ravintolatoiminnan vastuu siirtyi Wilhelm Noschisille. Hänen aikanaan toiminta siirtyi Kaivokadulle.[2] Hotelli sai tilat Kaivokadun ja Heikinkadun kulmaan rakennetusta Armas Lindgrenin suunnittelemasta Vakuutusyhtiö Kalevan talosta, sillä Kalevan johtaja Uno Kurtén oli Noschisin ystävä. Hotelli avasi ovensa uusissa tiloissa vuonna 1914. Tuohon aikaan oli poikkeuksellista, että jokaisessa huoneessa oli puhelin, lämmin vesi ja keskuslämmitys. Seurahuoneessa asui noihin aikoihin paljon venäläisiä emigrantteja ja poliittisia pakolaisia.[3] Hotellissa asui esimerkiksi tammikuusta heinäkuuhun 1919 venäläinen kenraali Nikolai Judenitš, joka suunnitteli sotaretkeä Pietarin valtaamiseksi.[5]
Wilhelm Noschis siirsi myöhemmin hotellin osakkeet ruotsalaisen vaimonsa Annan nimiin. Anna Noschis vastasi hotellista 1970-luvulle, jolloin Kaleva uhkasi muuttaa tilat supermarketiksi. Uhka kuitenkin väistyi, ja vastuunkantajaksi tuli Vuoristo-yhtiöt. Vuodesta 1973 alkaen ravintolaa piti pitkään Elanto ja vuoden 1996 jälkeen Restel, ensin yhteistyössä Elannon kanssa ja vuodesta 2004 alkaen yksin.[3] Vuonna 2018 hotellin osti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, joka aikoo yhdistää hotelliin myös osan viereisestä Uudesta ylioppilastalosta.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Teittinen, Paavo: Scandic-nimeä kantavien hotellien määrä kasvaa – 35 Cumulus-hotellia siirtyy yrityskaupan myötä brändin alle HS.fi. 8.1.2018. Viitattu 30.11.2021.
- ↑ a b c Bonsdorff, Bengt von: Kleineh, Louis (1808–1874). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 29.1.2019. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c Seurahuoneen historia.
- ↑ Pajuriutta, Satu: Kartanomiljöö vaihtuu huvipuistoon. Helsingin Sanomat 12.2.2014, s. A 20.
- ↑ Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: Toukokuu 1918 – joulukuu 1920, s. 141, 145, 245. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.
- ↑ Nironen, Saija: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti Seurahuoneen talon – Ydinkeskustaan syntyy uusi iso hotelli. Yle 28.9.2018. Viitattu 29.9.2018.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Krohn, Aarni: Ikimuistoisessa seurassa: Kulttuuria, kulinarismia ja kohtaloita Seurahuoneella, Suomen vanhimmassa hotellissa 1833–1983. Helsinki: Tammi, 1983. ISBN 951-30-5967-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kock, G.: Helsingin Seurahuone. Pörssitieto.
- Suomen vanhimmasta hotellista aiottiin tehdä supermarketti. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Uutiset 18.1.2013.