Cosimo de’ Medici
Cosimo di Giovanni de’ Medici (27. syyskuuta 1389 Firenze – 1. elokuuta 1464)[1] oli ensimmäinen Medicien poliittisen suvun jäsen ja Firenzen hallitsija. Häntä sanotaan myös ”vanhemmaksi” (”il Vecchio”) ja isänmaan isäksi (”pater patriae”)[2].
Elämänvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cosimo syntyi Firenzessä villakauppiaan ja pankkiirin poikana. Hän isänsä oli Giovanni di Bicci de’ Mediciltä, jolta Cosimo peri varallisuuden lisäksi myös liikemiehenvaistonsa ja varovaisuutensa. Cosimolla oli myös veli Lorenzo, ja hän oli tulevan valtiomiehen Lorenzo de’ Medicin isoisä.[2] Vuonna 1415 hän avusti antipaavi Johannes XXIII:ta Konstanzin kirkolliskokouksessa.
Vuonna 1433 Cosimon valtaa alettiin pitää uhkana Medici-vastaiselle puolueelle, jota johtivat aatelismiehet Palla Strozzi ja Rinaldo. Saman vuoden syyskuussa Cosimo vangittiin, syytettynä Luccan valloituksen epäonnistumisesta, mutta hän onnistui muuttamaan vankilatuomionsa maanpaoksi. Cosimo lähti Padovaan, ja sieltä Venetsiaan, ottaen pankkinsa mukanaan. Tällä merkittävät vaikutukset Firenzen talouteen: vuoden kuluessa Firenzen rahoitusala oli niin huonolla tolalla, että maanpakotuomio täytyi kumota. Cosimo palasi Firenzeen vuonna 1434 ja johti maata loppuelämänsä ajan.
Cosimo de Medicin puoliso oli Contessina de' Bardi.
Firenzen ja taiteiden rahoittaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Politiikassa Cosimo pyrki Pohjois-Italian rauhoittamiseen vuoden 1454 Lodin sopimuksella: Venetsia, Firenze ja Milano sekä myöhemmin Kirkkovaltio sopivat lopettavansa rajakiistansa.[2] Vuonna 1439 hän oli myös välikätenä paavi Eugenius IV:n neuvoston siirtyessä Ferraralta Firenzeen.
Cosimo oli tunnettu kulttuurin ja taiteiden tukija sekä suuri kirjojen ystävä. Hän kulutti perheen omaisuutta Firenzen hyväksi. Hän oli Fra Angelicon, Fra Filippo Lippin ja Donatellon suosija. Taiteeseen sijoittaminen lisäsi hänen kansansuosiotaan. Hän uskalsi palkata arkkitehti Filippo Brunelleschin toteuttamaan Santa Maria del Fioren kupolin, vaikka hänen suunnitelmansa oli rakennusteknisesti vaativa. Vuosina 1434–1471 hän käytti kaikkiaan 663 755 floriinia "rakennuksiin, hyväntekeväisyyteen ja veroihin".[2] Mukaan on laskettu hänen hyväksymiään mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen toteutuneita hankkeita.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cosimo de’ Medici | Renaissance Ruler of Florence Encyclopædia Britannica. 23.9.2024. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Erik Kjersgaard & Toels Dahlerup: Otavan suuri maailmanhistoria 9: Myöhäiskeskiaika ja renessanssi, s. 211–216. (Päätoimittaja Erling Bjøl. Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsingissä: Otava, 1984. ISBN 951-1-08056-3.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cosimo de’ Medici Wikimedia Commonsissa
|