Lorenzo de’ Medici

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lorenzo de’ Medici

Lorenzo de’ Medici (1. tammikuuta 14499. huhtikuuta 1492) oli italialainen valtiomies ja Firenzen johtaja renessanssin kultakaudella. Hän kuului Medicien sukuun ja oli aikansa mahtihenkilöitä. Aikalaiset kutsuivat häntä nimellä Lorenzo il Magnifico, ”Lorenzo Suurenmoinen”.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzon isoisä Cosimo de’ Medici ja isä Piero de’ Medici olivat Firenzen hallitsijoita ja mahtimiehiä. Lorenzolla oli pikkuveli Giuliano ja kolme siskoa. Medicien palatsissa kasvanutta Lorenzoa alettiin valmistaa tulevaan asemaansa lähettämällä häntä jo viisitoistavuotiaana vierailumatkoille Italian muiden valtioiden hoveihin. Hänet valittiin Firenzen sadan neuvostoon 17-vuotiaana, ja hän alkoi toimia isänsä edustajana. Lorenzo avioitui roomalaisen Clarice Orsinin kanssa 1469 poliittisista syistä, sillä Orsinin suku oli hyvin vaikutusvaltainen Kirkkovaltiossa. Isä Piero kuoli kun Lorenzo oli 20-vuotias.[1]

Lorenzon ensimmäisinä hallitsijanvuosina Firenzessä vallitsi rauha ja Medicien suhteet Kirkkovaltioon olivat hyvät. Medicit jatkoivat paavin rahoittajina. Paavi Sixtus IV halusi kuitenkin ostaa Imolan kaupungin läheltä Firenzen tasavallan rajaa. Lorenzo kieltäytyi antamasta paaville tähän lainaa, joten paavi haki lainan Medicien kilpailijoilta Pazzi-suvulta. Paavi myös naitti veljenpoikansa Urbinon herttuan vanhimmalle tyttärelle, mikä loukkasi Medici-sukua. Medicit ja paavinvalta olivat ajautuneet vihanpitoon, mutta avointa sotaa ei syttynyt.[2] Pazzit johtivat salajuonta Lorenzon murhaamiseksi. Huhtikuussa 1478 kaksi pappia surmasivat Lorenzon veljen Giulianon ja haavoittivat Lorenzoa Firenzen tuomiokirkossa. Salajuonen epäonnistuttua Lorenzon surmaamisessa useimmat salaliittolaiset kuten arkkipiispa teloitettiin, yhteensä yli 70 ihmistä hirtettiin, ja Pazzien omaisuus takavarikoitiin.[3] Tapahtuman jälkeen paavi julisti koko Medici-suvun kirkon ulkopuolelle. Medicit olivat kuitenkin samalla Firenzessä poliittisesti vahvempia kuin koskaan ja kansan parissa hyvin suosittuja. Paavi liittoutui Napolin kuninkaan kanssa ja julisti Firenzelle sodan. Vihamielisyydet lopetettiin kuitenkin pian Lorenzon käytyä Napolissa neuvottelemassa.[4]

Murhayritykset Lorenzoa vastaan jatkuivat, mutta ne onnistuttiin ehkäisemään ajoissa. Vaikka Lorenzon asema Firenzessä oli vahva, kaupungin talous oli lähes konkurssitilassa. Medicien pankin Lontoon haarakonttori oli mennyt vararikkoon, ja myös Brugge ja Milano olivat kaatuneet. Firenzen hallintojärjestelmä uudistettiinkin 1480 alkaen. Lorenzosta tuli yksi kaupungin "seitsemäntoista uudistajan" ryhmästä, ja näin hänen asemastaan tuli aiempaa anonyymimpi ja "laillisempi".[5] Vuonna 1487 Lorenzo naitti nuoren tyttärensä Maddalenan uuden paavin Innocentius VIII:n pojalle yhteistyön merkiksi. Lorenzo kasvatti valtaansa myös Napolissa solmimalla liiton kuninkaan kanssa.[6]

Lorenzo sairasti kihtiä, ja hänen tilansa heikkeni vuoden 1492 aikana nopeasti. Hän kuoli huhtikuussa 1492, ja hänet haudattiin suvun kappeliin San Lorenzon kirkkoon.[7]

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzolla oli yhteensä kymmenen lasta, joista kuusi eli aikuisiksi.[8] Pieron (1471–1503) pojantyttärestä Caterinasta tuli Ranskan kuningatar, Henrik II:n puoliso. Giovannista (1475–1521) tuli paavi Leo X. Giuliano (1478–1516) oli Nemoursin herttua. Lucrezian (1470–1533) tyttärenpoika oli Cosimo I, Toscanan suurherttua. Muut tyttäret olivat Maddalena (1473–1519) ja Contessina (1476–1513).[9]

Taiteen tukijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzolla oli puutarha, jonne hän oli kerännyt arvokkaan kokoelman antiikinaikaisia esineitä. Taiteilijaelämäkerturi Giorgio Vasarin mukaan Lorenzo perusti puutarhaansa kuvanveistokoulun, jonka oppilaista yksi oli Michelangelo.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ramklint, Ulla Britta: Medicit – renessanssivaltiaat Firenzessä. (Familjen Medici, 2006.) Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4966-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ramklint 2007, s. 71–76.
  2. Ramklint 2007, s. 77–80.
  3. Ramklint 2007, s. 80–83.
  4. Ramklint 2007, s. 85–87.
  5. Ramklint 2007, s. 90–95.
  6. Ramklint 2007, s. 96–97.
  7. Ramklint 2007, s. 117–118.
  8. Linda Proud: The Children of Lorenzo de’ Medici 3.1.2012. Viitattu 15.7.2015.
  9. Ramklint 2007, s. 8.
  10. Ramklint 2007, s. 99.