Clontarfin taistelu
| Clontarfin taistelu | |||||
|---|---|---|---|---|---|
 Clontarfin taistelu Hugh Frazerin maalauksessa vuodelta 1826.
| |||||
| |||||
| Osapuolet | |||||
|
Brian Borun joukot |
|||||
| Komentajat | |||||
Clontarfin taistelu oli joidenkin lähteiden mukaan pitkäperjantaina 23. huhtikuuta 1014 käyty taistelu Irlannin ylikuningas Brian Borun ja Dublinin viikinkikuningas Sigtrygg Silkkiparran joukkojen välillä. Monet taistelusta kertovat historialliset lähteet ovat keskenään ristiriitaisia tai muuten epäluotettavia, eikä monia sen yksityiskohtia kuten edes sen päivämäärää tai taistelupaikka tunneta varmasti. Clontarf (iiriksi Clúain Tarbh) on nykyisin Dublinin esikaupunkialuetta.
Taistelu päättyi Brian Borun johtamien irlantilaisten voittoon, mutta toisaalta myös hänen kuolemaansa ja raskaisiin tappioihin molemmin puolin. Taistelun ympärille myöhemmin muotoutuneessa mytologiassa se on nähty päätteenä viikinkien vaikutusvallalle Irlannissa ja kristittyjen voittona pakanallisista ulkomaalaisista.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Irlanti oli 1000-luvulla jakaantunut useisiin pieniin kuningaskuntiin ja rannikolla oli viikinkien perustamia asutuskeskuksia.[1]
800-luvulla Skandinaviasta Irlantiin saapuneet viikingit olivat perustaneet tukikohdan Leinsterin kuningaskunnalta valtaamalleen alueelle Liffeyjoen varrelle. Tukikohdasta kasvoi vähitellen Dublinin kaupunki, joka puolestaan muodosti Dublinin kuningaskunnan keskuksen. Kaupunki oli muodostunut myös yhdeksi Pohjois-Euroopan kaupan keskuksista ja viikingit omaksuivat piirteitä irlantilaisesta kulttuurista.[2]
Brian Boru kuului Munsteria hallinneeseen Dál Cais-dynadstiaan. Brian nousi kuninkaaksi, kun hänen veljensä Mathgamain murhattiin vuonna 976. Brianin johdolla Munster alkoi ulottaa vaikutusvaltaansa naapurikuningaskuntiinsa, kuten Leinsteriin ja Connachtiin. Leinsterin ja Dublinin liittouma voitettiin Glen Máman taistelussa vuonna 999, jonka jälkeen molemmat kuningaskunnat alistettiin Brianille. Vuoteen 1006 mennessä hän hallitsi laajempaa aluetta, kuin yksikään irlantilainen hallitsija ennen häntä. Dublinin voitettu kuningas Sigtrygg Silkkiparta sai pitää tittelinsä ja Leinsterin valtaistuimelle Boru nostatti Máel Mórda mac Murchadan. Briania voidaankin pitää ensimmäisenä koko Irlannin kuninkaana. Ote Irlannista oli kuitenkin suhteellisen hatara ja perustui paljolti sotilaalliseen voimaan. Vuonna 1013 Dublin ja Leinster aloittivat Brianin vastaisen kapinan, joka huipentui Clontarfin taisteluun.[2]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1013 aikana käytiin ankaria taisteluja Itä- ja Etelä-Irlannissa. Huhtikuussa seuraavan vuoden puolella Boru johti joukkonsa sotaretkelle Dublinia vastaan.Itse taistelusta tiedetään varmasti vain vähän. Varhaisimmatkin tunnetut historialliset lähteet ovat ristiriidassa keskenään taistelun yksityiskohtia koskien. Esimerkiksi Inisfallenin ja Ulsterin annaalien tarina on ilmeisesti muuttunut ajan myötä. Kumpikaan niistä ei mainitse taistelun päivämäärää tai edes taistelupaikkaa Clontarfissa. Clontarf on nykyisin Dublinin esikaupunkialue ja se sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustassa. Taistelupaikkaan Clontarf on yhdistetty viimeistään 1100-luvulla. Lähteet eivät myöskään kerro samalla tavalla Brian Boreun puolella taistelleista tai tätä vastustaneista. Sigtrygg oli saanut mahdollisesti viikinkivahvistuksia ulkomailta ja hänen puolellaan taisteli myös Leinsterin kuninkaan Máel Mórdan joukot. Brian Borun joukot koostuivat pääasiassa munsterilaisista sotureista ja joistakin soturista Connachtin eteläosista.[2]
Varhaisimmat historialliset lähteet eivät kerro tarkemmin joukkojen liikkeistä taistelun aikana ja sen kuvaukset nykyisin perustuvat epäluotettavampiin myöhempiin lähteisiin.[2] Ainut taistelua laajemmin kuvaava lähde on teos Cocad Gáedel re Gallaib, mutta sekin mainitsee vain vähän yksityiskohtia. Cocadin puolueellisen tarinan mukaan viikingit käyttivät nuolia, jotka oli myrkytetty lohikäärmeiden ja rupikonnien verellä. Todellisuudessa molemmat osapuolet lienevät käyttäneet käytännössä samanlaista aseistusta ja varustusta. Keskiaikaisten lähteiden mukaan taistelu kesti useita tunteja ja Brianin joukot pääsivät lopulta voitolle. Viikingit työnnettiin kohti merta, jonne monet ilmeisesti hukkuivat.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelun molemmat osapuolet olivat kärsineet suuret tappiot.[1] Kokonaisuudessaan taistelua voidaan pitää irlantilaisten Pyrrhoksen voittona. Ulsterin annaalien mukaan viikingit menettivät 6 000 miestä kaatuneina tai hukkuneina, mutta lukemaa ei voi pitää luotettavana. Joka tapauksessa taistelun aikalaiset pitivät taistelua oman aikansa mittakaavassa erityisen suurena ja verisenä. Monet merkkihenkilöt saivat surmansa taistelun aikana. Kaatuneiden joukossa oli Leinsterin kuningas Máel Mórda, Orkneysaarten jaarli Sigurd, sekä Brianin poika Murchad. Brianin joukot olivat voittaneet, mutta ne eivät kyenneet valtaamaan Dublinia, jota hallitsi edelleen sen kuningas Sigtrygg.[2]
Ehkä merkittävin taisteluissa kuolleista oli Brian itse, mutta on epäselvää osallistuiko hän yhteenottoihin taistelun aikana. Hänen kuolemansa jälkeen Munsterin kuninkaaksi nousi hänen poikansa Donnchad. Brianin jälkeläisiä pidettiin Irlannin ylikuninkaina seuraavalle vuosisadalle saakka, mutta lopulta heistä tuli vain alueellisia hallitsijoita. Viikinkien suhteen Clontarfin taistelua on usein pidetty heidän vaikutusvaltansa loppuna Irlannissa. Taistelulla ei kuitenkaan välttämättä ollut ratkaisevaa vaikutusta, vaan sen voi nähdä myös osana pitempään jatkunutta Dublinin kuningaskunnan merkityksen laskua.[2]
Clontarfin taistelu on sittemmin innoittanut esimerkiksi runoja, kirjoja ja oopperoita. Siitä muodostui kansallinen vastarinnan symboli kristinuskoisten irlantilaisten ottaessa voiton pakanallisista viikingeistä.[2]