Chen Yun

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chen Yun vuonna 1958.

Chen Yun (alkuperäinen nimi Liao Chenyun[1]; 1905 Shanghai10. huhtikuuta 1995 Peking)[2] oli kiinalainen kommunistipoliitikko. Mao Zedongin valtakautena ja Maon kuolemaa seuranneina vuosina hän tuli tunnetuksi käytännöllisenä talouspoliitikkona. Deng Xiaopingin aikana 1980- ja 1990-luvuilla Chen Yun oli Dengin uudistuspolitiikkaa vastustaneen Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) vanhoillisen siiven keulahahmo.

Chen Yun kuului KKP:n puoluejohtoon poikkeuksellisen pitkän ajan. Hän oli keskuskomitean jäsenenä vuosina 1931–1987 ja politbyroossakin yli 40 vuotta.[1] Chenillä ei ollut mitään muodollista kuolutusta kansakoulua lukuun ottamatta. Hän toimi 1920-luvulla kommunistien salaisena ammattiyhdistystoimitsijana ja osallistui vuosien 1934–1935 pitkään marssiin. Sen jälkeen hän oli jonkin aikaa komennuksella Moskovassa, mutta palasi vuonna 1937 Kiinan kommunistien päämajaan Yan’aniin. Vähäisestä koulutuksestaan huolimatta Chen alkoi erikoistua talouskysymyksiin. Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen hän toimi monissa tärkeissä viroissa, kuten varapääministerinä, teollisuusministerinä ja valtion suunnittelukomiteassa. Hän oli yksi niitä harvoja, jotka vuonna 1957 uskalsivat ilmaista epäilyksensä Maon suunnittelemaa suurta harppausta kohtaan.[1] Suuren harppauksen aikana Kiinan talouspolitiikka siirrettiin pois Chenin johtamien keskussuunnitteluelinten käsistä, mutta suuren harppauksen epäonnistuttua hänet kutsuttiin vuonna 1961 johtamaan kansantalouden elvytystoimia.[3][1]

Kulttuurivallankumouksen aikana Chen Yun tuomittiin ”kapitalistina” ja hänet siirrettiin pois kaikista viroistaan keskuskomitean jäsenyyttä lukuun ottamatta. Hänen merkityksensä kasvoi Deng Xiaopingin noustuaan valtaan vuodesta 1977 alkaen.[1] Chen pysyi uskollisena marxilaisille näkemyksilleen ja suhtautui epäilevästi Dengin ajamiin rohkeisiin talousuudistuksiin. Chen ja hänen kannattajansa muodostivat 1980- ja 1990-lulla Kiinan johdossa jarruttavan voiman, joka hidasti Dengin suunnitelmien toteuttamista ja pakotti useasti Dengin kompromisseihin. Chen kuvasi Kiinan kansantaloutta kuuluisaksi tulleella lintuhäkkivertauskuvalla. Hänen mukaansa markkinoille oli suotava rajoitettuja vapauksia kuten häkissä olevalle linnulle on annettava tilaa, ettei se tukehdu. Hän sanoi hyväksyvänsä talouden modernisaation sillä ehdolla, että valtio ei antaisi ”linnun paeta häkistä”. Dengin painostuksesta Chen luopui vuonna 1987 tehtävistään KKP:n keskuskomiteassa ja politbyroossa, mutta säilyi tosiasiassa sen jälkeenkin hyvin vaikutusvaltaisena, sillä hän tuki nuorempia vanhoillisia johtajia.[2][1] Chen ja Deng elivät molemmat hyvin korkeaan ikään, mutta Chen kuoli kaksi vuotta ennen Dengiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Chen Yun (englanniksi) Chineseposters.com. Viitattu 24.1.2015.
  2. a b Chen Yun (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.1.2015.
  3. Lauri Paltemaa & Juha A. Vuori: Kiinan kansantasavallan historia, s. 143. Gaudeamus, Helsinki 2012.