Cecilia Lindqvist
Cecilia Lindqvist (kiin. 林西莉, Lin Xili; 1932 Lund – 2021) oli ruotsalainen sinologi, kirjailija, valokuvaaja ja muusikko. Hän oli yksi Ruotsin johtavista Kiinan kulttuurin, historian, kielen ja yhteiskunnan asiantuntijoista. Lindqvistin kirjoitusten ja luentojen aiheet olivat laajoja. Niissä käsiteltiin muun muassa kiinan kielen merkkien alkuperää, maaseudun naisten asemaa ja kiinalaisia soittimia.[1][2][3]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lindqvist asui lapsena perheineen ensin Lundissa ja sitten Tukholmassa. Hän sai lapsena 5-vuotiasta saakka pianonsoiton opetusta Neuvostoliitossa uransa luoneelta Baranowskilta. Hänen vanhempansa vaikuttivat lähetystyöpiireissä, ja hän kuuli jo lapsena usein Kiinasta palanneiden lähetystyöntekijöiden kertomuksia. Lindqvist jatkoi pianotunneilla käymistä Tukholmassa ja aloitti teini-ikäisenä myös luutunsoiton. Vuosina 1958–1959 hän opiskeli luutunsoittoa veljensä Johanin kanssa Saksassa ja Sienassa.[1] Lindqvist sai Tukholman yliopistosta[1] filosofian maisterin oppiarvon.[4]
Ensimmäiset kokemukset Kiinasta ja työ 1960–1970-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1961 Lindqvist lähti miehensä Sven Lindqvistin kanssa Kiinaan opiskelemaan kiinan kieltä Pekingin yliopistoon. Ennen tätä hänen käsityksiään Kiinasta olivat muovanneet Bernhard Karlgrenin, Johan Gunnar Anderssonin, Osvald Sirénin, Sven Hedinin ja lähetystyöntekijöiden käsitykset. Pekingissä opiskellessaan Lindqvist asui Haidianin kaupunginosassa. Hän oli yhä kiinnostunut myös musiikista ja suunnitteli alun perin pipan soiton opettelua. Siperian radalla tapaamansa venäläisen musiikinopettajan suosituksesta Lindqvist alkoi kuitenkin opiskella guqinin soittamista. Hän sai Qinin tutkimusinstituutin kautta opettajakseen Wang Din, joka pysyi hänen läheisenä ystävänään kuolemaansa (2005) saakka.[1]
Palattuaan Ruotsiin Lindqvist aloitti opettamisen Norra Real -lukiossa Tukholmassa. Kokemuksiaan Kiinasta vuosilta 1961–1962 hän kuvaili miehensä kanssa kirjassa Kina inifrån (1963[4]). Lindqvist oli myös matkustanut miehensä kanssa halki Intian jatkaen Pakistaniin, Afganistaniin, Iraniin, Irakiin ja Turkkiin. Tämän matkan aikaisia kokemuksia hän kuvaili miehensä kanssa kirjassa Asiatisk erfarenhet (1964[4]). Pariskunta sai ensimmäisen lapsensa Aronin ja oli sitten vuosina 1967–1968 Latinalaisessa Amerikassa laatimassa raportteja Dagens Nyheterille. Näitä kokemuksia Lindqvist käsitteli ensimmäisessä yksin tekemässään kirjassa Resa med Aron (1969[4]).[1]
Vuonna 1970 Lindqvsteille syntyi toinen lapsi Clara.[1] Vuonna 1971 hänen johdollaan hyväksyttiin kiina c-kieleksi lukioon.[4] Hän aloitti sen opettamisen Skanstullin lukiossa ja opetti myös Södra Latin -lukiossa. Lindqvist palasi vuonna 1973 Kiinaan, joka oli huomattavasti muuttunut kymmenessä vuodessa.[1]
Myöhempi työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1980-luvulla Lindqvist asui perheineen taas Pekingissä kahden vuoden ajan. Hän jatkoi matkustamista Kiinaan kerran tai useammin vuosittain loppuelämänsä ajan. 1980-luvulla hän teki Ruotsin televisiolle dokumenttisarjan. Vuonna 1989 Lindqvist sai August-palkinnon kirjastaan Tecknens rike (1989), joka käännettiin monille kielille, muun muassa kiinaksi (1999, kääntäjä Li Zhiyi). Vuonna 1989 Lindqvist sai myös Ruotsin hallitukselta professorin arvonimen.[1] Hän opetti 1990-luvulla yliopistotasolla.[4]
Lindqvist oli vuosina 1994–2004 Ruotsalais-kiinalaisen ystävyysseuran puheenjohtaja ja työskenteli aktiivisesti sen lehdessä, josta myöhemmin tuli FokusKina. Vuodesta 2003 Lindqvist oli kolmen vuoden ajan vierailevana professorina Pekingin kieli- ja kulttuuriyliopistossa. Hänen guqininsoiton opettajansa Wang Din kuoltua 2005 hän pysyi tämän tytärten Deng Yingin ja Deng Hongin ystävänä. Deng Hong oli myös kehittynyt taitavaksi guqinin soittajaksi. Vuosina 2007–2011 Lindqvist järjesti Ruotsissa konsertteja, joissa esiintyivät Deng Hong ja huilisti Chen Shasha.[1] Nämä soittivat myös Caprice Recordsin julkaisemalla kaksoislevyllä, jonka yhteydessä julkaistiin Lindqvistin englanniksi ja kiinaksi laatima selitysteos.[5][6]
Lindqvist sai toisen August-palkinnon vuonna 2006 musiikkikirjastaan Qin. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Kiinan erikoiskirjapalkinto.[4] Lindqvistin viimeinen kirja oli En annan värld (2015[7]), jossa hän käsitteli vuosien 1961–1962 Pekingiä.[1] Lindqvist kuoli 89-vuotiaana sairauteen.[2][3]
Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kina inifrån (Sven Lindqvistin kanssa, 1963)[4]
- Asiatisk erfarenhet (Sven Lindqvistin kanssa, 1964)[4]
- Resa med Aron (1969)[4]
- Vad skulle Mao ha sagt (1979)[4]
- Kina nu (1980)[4]
- Tecknets rike (1989)[4]
- Qin (2006)[4]
- En annan värld (2015)[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Maria Nordsø Lundberg, Cecilia Lindqvist – In Memoriam China Cultural Center in Stockholm 27.9.2022, viitattu 13.4.2024 (englanniksi)
- ↑ a b Olivia Wikström, Författaren och sinologen Cecilia Lindqvist är död Omni 29.9.2021, viitattu 13.4.2024 (ruotsiksi)
- ↑ a b Författaren Cecilia Lindqvist är död Aftonbladet 29.9.2021, viitattu 13.4.2024 (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Cecilia Lindqvist Albert Bonniers Förlag, viitattu 13.4.2024 (ruotsiksi)
- ↑ Deng Hong, Chen Shasha, Zhu Lei - The Sound of the Soul: Music for Qin and Xiao Levykauppa Eronen, viitattu 13.4.2024
- ↑ Matti Ripatti, Deng Hong & Chen Shasha: The Sound of the Soul Maailman Kuvalehti 29.6.2011, viitattu 13.4.2024
- ↑ a b Cecilia Lindqvist Bonnier Rights, viitattu 13.4.2024 (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
