Tämä on lupaava artikkeli.

Carl-Gustaf Herlitz

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Carl-Gustaf Herlitz
Henkilötiedot
Syntynyt 11. maaliskuuta 1882
Helsinki
Kuollut 4. heinäkuuta 1961 (79 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus Suomi
Arvonimi vuorineuvos
Muut tiedot
Yritys Arabia
Asema toimitusjohtaja (1916–1947)
Järjestöjäsenyydet Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksenjäsen (1921–1929, 1937–1947)
Suomen Taideteollisuusyhdistyksen varapuheenjohtaja (1922–1927)

Carl-Gustaf Victor Herlitz (11. maaliskuuta 1882 Helsinki4. heinäkuuta 1961 Helsinki)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja vuorineuvos. Hän toimi Helsingissä sijainneen Arabian posliinitehtaan toimitusjohtajana vuosina 1916–1947, jolloin Herlitzin suku oli Arabian suuromistaja. Hänen aikanaan Arabia laajensi toimintaansa ja siitä tuli alallaan Pohjoismaiden suurin yritys.[2] Herlitz oli Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksessa vuosina 1921–1929 ja 1937–1947 sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana vuosina 1931–1934. Herlitz oli poliittisilta mielipiteiltään tiukan oikeistolainen ja kannatti kovaa linjaa suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen.

Arabian johtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl-Gustaf Herlitz kuului ruotsalaiseen Herlitzin sukuun.[3] Hänen isänsä oli Gustaf Herlitz, joka toimi ruotsalaisen Rörstrand-yhtymän Helsinkiin perustaman Arabian tehtaan teknisenä johtajana ja vuodesta 1893 toimitusjohtajana. Carl-Gustaf Herlitz valmistui 1906 Polyteknillisestä opistosta kemian alan insinööriksi ja työskenteli sen jälkeen Arabialla. Kun Arabian tehdas vuonna 1916 siirtyi suomalaisen yhteenliittymän omistukseen, Herlitzeistä tuli myös tehtaan keskeisiä omistajia. Samalla Gustaf Herlitz luovutti toimitusjohtajan tehtävät pojalleen.[1][4]

Herlitz laati Arabialle merkittävän uudistussuunnitelman, jota alettiin toteuttaa vuonna 1919. Helsingin tehdasta laajennettiin ja tuotantoa pyrittiin rationalisoimaan. Vuonna 1923 Arabia osti konkurssiin menneen sähköeristinposliinia valmistaneen Turun posliinitehtaan, jonka toimitusjohtajaksi Herlitz myös tuli. Lisäpääoman hankkimiseksi Arabian osakkeet myytiin myöhemmin saksalaiselle Arnold-yhtymälle, mutta kun saksalaiset eivät halunneet sijoittaa tarpeeksi varoja Arabiaan, suomalaiset ostivat osakkeet takaisin 1927. Samalla Arabian omistukseen siirtyivät myös ruotsalaiset Lidköpingin ja Rörstrandin posliinitehtaat. Arabiasta tuli 1930-luvulla kansainvälisesti merkittävä WC-istuinten ja taidekeramiikan valmistaja.[1][4]

Merkittäväksi osoittautui Herlitzin Arabialle 1922 perustama kemiallisteknillinen laboratorio, jossa testattiin uusia materiaaleja. Lisäksi Herlitz toi Suomeen uutta ulkomaista teknologiaa, joka mahdollisti työprosessin tehostamisen Arabian tehtaalla. Hän myös otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön tayloristista rationalisointia edustaneen, standardisaatioon ja työnormeihin perustuneen Bedaux-menetelmän, jolla työtahtia saatiin kiristettyä.[5]

Herlitz käynnisti vielä sota-aikana Helsingin tehtaan uuden laajennuksen, joka valmistui 1947.[4] Suurten investointien ja sota-ajan heikentyneen myynnin vuoksi Arabia joutui sodanjälkeisinä vuosina taloudellisiin vaikeuksiin, joten Herlitz joutui myymään tehtaan osakkeet vuonna 1947 Wärtsilälle. Hän luopui samalla toimitusjohtajan tehtävästä, ja hänen seuraajakseen tuli insinööri Gunnar Ståhle.[1]

Muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herlitz kuului Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) hallitukseen vuosina 1921–1929 ja 1937–1947. Hän oli poliittisilta mielipiteiltään tiukan oikeistolainen ja kannatti kovaa linjaa suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen.[1] Arabian tehtaalle voitiin valita ensimmäinen luottamusmies vasta Suomen poliittisten olojen muututtua jatkosodan jälkeen, ja silloinkin Herlitz yritti ensitöikseen erottaa uuden luottamusmiehen, mutta joutui lakon jälkeen taipumaan työntekijöiden järjestäytymisen hyväksymiseen.[6] Hän oli toisaalta STK:n johdon mukana hyväksymässä talvisodan aikana vuonna 1940 niin sanottua tammikuun kihlausta, jossa ammattiyhdistysliike tunnustettiin neuvotteluosapuoleksi.[1]

Herlitz kuului Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) oikeistosiipeen ja oli RKP:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1931–1934. Jatkosodan aikana Herlitz vaikutti saksalaismielisissä piireissä. Hän oli yksi kesällä 1944 perustetun ruotsinkielisen oikeistolehti Aftonpostenin rahoittajista ja taustavoimista. Herlitz julkaisi useita yhteiskunnallisia teoksia, joissa toi esiin mielipiteensä erilaisista aiheista.[1] Hän kannatti antisemitismiä[7] ja tuki 1930-luvulla Teo Snellmanin Suomen Kansallissosialistista Työjärjestöä. Herlitz kirjoitti vielä vuosina 1956 ja 1957 kaksi juutalaisvastaista pamflettia, joita hän levitti Suomessa ja Ruotsissa.[8] Hän myös julkaisi 1950-luvulla ruotsalaisissa lehdissä salaliittoteoriakirjoituksia, joissa väitti juutalaisten hallitsevan maailmaa ja holokaustin olevan valhetta.[9][7]

Herlitz oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen varapuheenjohtaja ja vuosina 1922–1927 Muntra Musikanter -lauluseuran puheenjohtaja. Hän sai vuorineuvoksen arvonimen 1932.[1]

Ruotsalainen oikeustieteilijä ja poliitikko Nils Herlitz oli Carl-Gustaf Herlitzin serkku.[3]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tankar över sammanhanget mellan tillverknings- och försäljningsmomenten i ett affärsföretag (1934)
  • Teollisuuden tehtävistä suhdannevaihteluiden tasoittajana (1936)
  • Teollisuuden yhteiskunnallinen tehtävä (1945)
  • En ny fabrikationslinje inom den vita keramiken (1953)
  • Något om tidens största fråga (1954)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Mikko Uola: Carl-Gustaf Herlitz. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 3, p. 654
  3. a b Nils Herlitz: Herlitz, släkt (ruotsiksi) Svenskt Biografiskt Lexikon (1969–1971). Ruotsin valtionarkisto.
  4. a b c Arabian historia Arabia.fi. Viitattu 12.7.2015.
  5. Camilla Reinboth: Bedaux-työntutkimusmenetelmän käyttö Oy Arabia Ab:lla ja Huhtamäki yhtymässä -väitöskirja Työsuojelurahastio 11.8.2010. Viitattu 10.7.2015.
  6. Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon – Kommunistit Helsingissä 1944–1951, s. 62–65. Kansan Sivistystyön Liitto, Helsinki 1994.
  7. a b "Kääntäkää aseenne ihmiskunnan suurinta vihollista, kommunismia vastaan!" (Äärioikeiston pikkupommit ja isänmaallinen paatos) Yle Areena. Yleisradio. Viitattu 1.3.2018.
  8. Tommi Kotonen: Sissisotaa kansallisen yhtenäisyyden puolesta: äärioikeisto Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla, Politiikka 3/2014, s. 179.
  9. Familjen Herlitz och extremhögern (ruotsiksi) Tobias Hübinetten blogi 28.3.2015. Viitattu 10.7.2015.