Biot'n ja Savartin lain mukaan johtimessa kulkeva sähkövirta
I synnyttää johtimen ympärille magneettikentän
B.
Biot'n ja Savartin laki on sähkömagnetismia kuvaava laki, jolla on myös sovelluksia aerodynamiikassa. Alun perin laki kuvaa vakiosähkövirran synnyttämää magneettikenttää. Yksinkertaisen analogian avulla laki voidaan ulottaa myös laskemaan pyörteiden synnyttämiä ilman nopeuksia.
Biot'n ja Savartin laki seuraa Ampèren laista. Se on nimetty ranskalaisten fyysikoiden Jean Baptiste Biot'n (1774–1862) ja Felix Savartin (1791–1841) mukaan.[1] Kaava kertoo, että jos määrittelemme differentiaalisen virta-alkion
, niin sitä vastaava differentiaalinen magneettivuon tiheys on [2][3]

missä
on tyhjiön permeabiliteetti
on virta ampeereina
on virta-alkion differentiaalinen pituusvektori
on tarkasteltavan magneettikentän pisteen paikkavektori
on yksikkövektori virta-alkiosta tarkasteltavaan magneettikentän pisteeseen
on etäisyys virta-alkiosta tarkasteltavaan magneettikentän pisteeseen (vektorin
pituus).
Integroimalla tätä suljetun virtasilmukan yli saadaan silmukan synnyttämä magneettikenttä määritettyä mielivaltaisessa pisteessä [2][4]
.
Magneettivuon tiheys pisteessä

aiheutuu useasta differentiaalisesta kentästä

, kuten pisteessä

esitetyn virta-alkion kentästä. Tarkastelija sijaitsee origossa (

).
Yllä esitetty muoto differentiaaliselle magneettivuon tiheydelle pätee vain tapauksessa, jossa tarkastelija (eli origo) sijaitsee tarkasteltavassa magneettikentän pisteessä. Jos tarkastelija on systeemin ulkopuolinen, täytyy yhtälöön tehdä pieniä muutoksia.
Tarkastellaan virtajohdinta, jossa kulkee sähkövirta
. Kiinnitetään johtimen mielivaltaiseen pisteeseen
virta-alkion differentiaalinen pituusvektori
. Merkitään vektoria
(pisteen
paikkavektori)
:llä ja vektoria
(pisteen
paikkavektori)
:lla. Vektorien laskusääntöjen nojalla vektori
on tällöin
. Biot'n ja Savartin lain yleinen muoto saadaan korvaamalla edellä esitetyssä muodossa vektori
vektorilla
. Tällöin magneettivuon tiheys pisteessä
origosta katsottuna on:
. [4]
Merkintä
tarkoittaa vektorin
normia eli pituutta. Integraalimuoto saadaan vastaavasti:
. [4]
Ei-origokeskisen muodon etu on se, että sen avulla magneettivuon tiheys on hyvin määritelty myös, jos
on johtimen piste (jolloin alkuperäisessä yhtälössä
). Tällöin tosin magneettivuon tiheys on nolla, sillä
.
Lasketaan (äärettömän) pitkän, ohuen,
-akselilla kulkevan virtajohtimen magneettivuon tiheys johtimen ulkopuolella etäisyydellä
. Johtimessa kulkee sähkövirta
.
Ratkaisu:
Käytetään hyödyksi edellisen kappaleen kuvaa ja merkintöjä. Origo sijaitsee nyt johtimessa, sillä se on
-akselin nollapiste. Koska ollaan kiinnostuneita vain etäisyyden vaikutuksesta magneettivuon tiheyteen, on helpointa valita piste
siten, että siitä kohtisuorasti johtimeen vedetty jana osuu origoon. Piste
sijaitsee myös
-akselilla.
Virtajohdin kulkee
-akselilla, joten virta-alkio on
,
missä
on
-akselin kantavektori. Jos virta käännetään vastakkaissuuntaiseksi, korvataan kantavektori
:lla. Muut vektorit ja niiden pituudet ovat:
Merkitään ristituloa varten vektoreiden
ja
välistä kulmaa
:lla. Trigonometrian avulla huomataan, että
.
Lasketaan magneettivuon tiheys (suuruus) pisteessä
käyttäen Biot'n ja Savartin lain ei-origokeskistä muotoa. Koska johdin on äärettömän pitkä, ovat integrointirajat
.
- ↑ a b Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 124. "Sähkömagnetismin peruslait". Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
- ↑ a b c Voipio, Erkki: Sähkö- ja magneettikentät, s. 97–100. Moniste 381. Espoo: Otakustantamo, 1987. ISBN 951-672-038-2.
- ↑ Biot-Savart law (html) PlanetPhysics. Arkistoitu 22.3.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c I. S. Grant & W. R. Phillips: ”4.4.2”, Electromagnetism, 2. painos, s. 138. Wiley, 2003. ISBN 0-471-92712-0. (englanniksi)
- Lindell, Ismo & Sihvola, Ari: Sähkömagneettinen kenttäteoria 1. Staattiset kentät. Helsinki: Otatieto, 2013. ISBN 978-951-672-354-2.